Viime viikonloppuna tehtiin lenkin yhteydessä Karmalle hakuruutuu, kun päästiin sopivasti uuteen paikkaan, ja oli hyvän avointa metsääkin, että näki suht hyvin, missä koira meni ja mitä se puuhasi. 6 damia, joista päätin etukäteen haetuttaa kaksi. Johannes kävi viemässä damit meidän katsellessa. Damit olivat kaaressa, kauimmainen ehkä n. 50m päässä. Ensimmäinen dami löytyi ihan hyvin (lähin oikealta). Toinen teetti sitten jo aika paljon töitä. Karma pyöri useampaan kertaan yhden damin lähellä, mutta ei ilmeisesti sitten vaan millään saanut siitä vainua (tuulta ei ollut yhtään, ja hakualue oli vielä muutenkin melko suojaisassa notkelmassa). Se tuli myös käymään takaisin lähetyspaikalla ja koitti käydä mielistelemässä ja hakemassa leikkiin Valaa, mutta lähti siitä sitten itsenäisesti takaisin ruutuun, kun ei saanut mitään huomiota. Lopulta Karma lähtikin kauas, ihan takarajalle asti ja teki siellä vähän aikaa hakua ja löysi sitten sen kauimmaisen damin. Vala sai käydä hakemassa loput damit, kun Johannesta laiskotutti käydä itse poimimassa ne talteen.
Tällä viikolla treenattiin myös tiistaina pentukurssilla hakua. Karmakin sai onneksi luvan osallistua kurssille juoksuista huolimatta. Toki juoksut tuovat rajoituksia, eli K on pääasiassa autossa ja sen mitä tekee, se tekee viimeisenä. Kiva kuitenkin päästä osallistumaan, kun päästään treenaamaan vähän vieraamassa porukassa, uudessa paikassa, vierailla dameilla (ja tulevilla kerroilla myös riistalla).
Karmalle tehtiin suorakaiteen muotoinen hakualue polun varteen, niin että pitkä "sivu" oli polun suuntainen. Ajateltiin kokeilla lähtetyspaikan vaihtamista, ja sitä, että josko sillä saisi lisää motivaatiota hakualueelle lähtemiseen, ja siksi siis tehtiin pitkulainen alue. Alkuun alueelle vietiin motivoidusti kuusi damia. Pari ekaa meni ihan hyvin, mutta sitten tuli vähän ongelmia, eikä Karma tahtonut ensin löytää mitään ja sitten se päätti käydä pissalla (vaikka se olikin pissanut myös ennen treenien alkua. Ehkä jotain juoksusekoilua?). Kouluttaja-Sanna lähti avuksi ruutuun ja laittoi lopulta yhden ylimääräisen damin koiran löydettäväksi, että saatiin onnistuminen. Tämän jälkeen haettiin sitten vielä yksi, jota varten lähetin koiran ihan hakualueen toisesta reunasta. Tässäkin lähtö oli vähän tahmea, mutta sitten kun K meni, niin se toimi ihan kivasti ja löysikin damin suht helpolla.
Sanna esitteli muuten vähän toisenlaista näkökulmaa haun treenaamiseen ja opettamiseen pennulle, eli ns. namikuppitekniikkaa. Halusin kuitenkin tehdä Karman treenin dameilla siihen tyyliin, miten olen tähän astikin sen kanssa aiemmin treenannut. Juteltiin kuitenkin kuppitreenistä (ja muut pennut sitä tekivätkin), ja päätin, että kokeilen sitä Karman kanssa. Ja itse asiassa pohdiskelin, että ei välttämättä olisi pöllömpi treeni Valallekaan hakuinnon nostamiseksi.
Keskiviikkona otin Karman mukaan mennessäni kouluttamaan tokoryhmää, ja poikkesin matkalla ensin läheiseen metsikköön tekemään namihakua. Kaivoin kotoa kaapista kaikki tyhjänä olleet pakasterasiat, joita oli 7 kappaletta, ja jaoin Karman iltaruuan niihin. Metsässä sidoin Karman kiinni puuhun katselemaan, ja kävin sitten viemässä kipot hakualueelle. Taas kaarimuodostelma, kun en missään nimessä halunnut Karman törmäävän useampaan purkkiin kerrallaan. Olisikohan kauimmaiselle purkille tullut matkaa 30-40 metriä. Siitä sitten töihin, selkeästi oli enemmän intoa lähteä hakualueelle, kun koira tajusi, että iltaruoka on siellä metsässä odottamassa. Karma lähtikin joka kerta innolla liikkeelle ja löysi melko helposti kaikki seitsemän kuppia (mietin ensin, että lopettaisin kuuteen, mutta ajattelin sitten olla kuiten ahne, ja tällä kertaa se oli ihan hyvä niin). Vähän haastetta oli saada K kutsuttua pois alueelta löydön jälkeen, mutta tulihan sieltä ja luoksetulosta se tienasi sitten vielä aina superkehut ja namipalkan.
Namitreenistä jäi aika mukama fiilis, kun tekemisen intoa löytyi niin paljon, ja pikkukoiralla oli selvästi tosi kivaa :) Tykkäsin myös, että Karmassa näkyi nyt sellainen metsästämisen fiilis, että se teki tosissaan töitä. Tehdään varmaan toistekin, joskaan liikaa tätä ei kannattane tehdä, ettei haku muutu ihan kokonaan pelkän ruuan etsimiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti