tiistai 28. toukokuuta 2013

Tokoilut

Eilen tokoiltiin taas Nuuskujen kouluttajaporukan kanssa Riitta Räsäsen opissa. Vala sai taas istuskella autossa ja odotella siellä poissa poikien nenien alta, ja me pääsimme kentälle vasta sitten ihan lopuksi. 

Alkuun kävimme vähän läpi uusia, tuloillaan olevia tokosääntöjä. Minun mielestäni ei ole yhtään pöllömpi uudistus, mutta tietysti olisi sitten kiva saada kisaajana hyvissä ajoin tietoon tulevat säännöt (nythän nuo ovat vasta luonnoksia). Valan kanssa ei meitä toki hirveästi koske, koska sääntömuutokset eivät koske EVL:ää, mutta muutoin sitten.

Valan treenisetti koostui hyppynoudosta, merkistä, ohjatusta ja ruudusta. Hyppynoudossa mietittiin meillä ollutta esteen kiertämisen ongelmaa. Ongelmaan saattaa olla hyvinkin yksinkertainen ratkaisu... nimittäin ihan vaan käskysanan vaihto. Tähän asti olen sanonut "nouda", joka sama sana, kuin tasamaan noudossakin. Fiksua olisi ehkä käskyttää ennemminkin "este" tai "este" + "nouda". Kokeiltiin kerran ja V lähti ihan hyvin hyppyyn tuolla "este"-käskyllä, vaikka ei sitä olekaan sitten avoimen luokan jälkeen lainkaan käytetty. Muutenkin Valalle tekisi hyvää opettaa se oikeasti kuuntelemaan käskyjä. Eli tehdä esim. yhdistelmiä este + ohjattu ja este + ruutu. (Myös varmaan scent hurdle -tyyppistä harjoitusta voisi hyödyntään treeneissä).

Ohjattua tehtiin niin, että kävin viemässä Valan merkille, josta sitten palasin itse taas takaisin lähtöpaikkaan. Ensimmäisillä yrityksillä Vala oli menossa keskimmäiselle kapulalle, mitä se ei ole koskaan aiemmin omissa treeneissä tehnyt. Plää... jatkossa ehkä kapulat vielä reilusti kauempana sivuilla. Tehtiin myös pelkkää merkille lähetystä (sanoin, ettei Vala osaa tällaisessa tilanteessa, mutta yllytettiin kokeilemaan), joka menikin ihan kivasti. Tässä on kuitenkin hyvin potentiaalinen ongelma tiedossa, sillä kapulat vetänevät Valaa aika voimakkaasti puoleensa. Eli paljon palkkauksia pelkästä merkistä ja sitten taas se nouto-osuus enemmän omanan hommanaan.

Tämän jälkeen yllytettiin vielä vähän lisää ja Vala teki elämänsä ensimmäistä kertaa evl-ruudun. Tähän mennessä on tätäkin tehty niin, että olen vienyt Valan merkille ja sitten kävellyt itse ehkä 2-5m päähän lähettämään. Vala vaati kaksi käskyä merkille, ja samoin ruutuun. Ensimmäisellä ruutu-käskyllä se meni muutaman metrin ja kääntyi sitten katsomaan, että ihan varmastiko nyt tänne piti mennä. Uudella käskyllä se meni ruutuun, joskin ajautui sitten sivureunasta yli ja sitä siinä vähän säädettiin vielä (mutta sain sen menemään ruutuun ha pysähtymään seisomaan ilman, että minun tarvitsi liikkua paikaltani). Aika jees. Olin hirveän tyytyväinen tähän, ja luulen, että Valallekin teki itse asiassa ihan hyvää tehdä tällainen juttu, jossa se joutui pistämään aivosolunsa töihin.

Eikä EVL-liikkeet nyt sitten niin kaukana enää ole itse asiassa... ei tämä voi-->evl siirtymä taidakaan olla niin pelottava hyppy :) Kyllä se vaikein luokkavaihto näillä nykyisillä tokosäännöillä taitaa olla oikeasti tuo avo-->voi.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Siipiveikon-NOME

Eilen oli Valan kasvattajien järjestämä epävirallinen nome-koe. Kivastihan siinä vierähti yksi päivä. Vala starttasi Johanneksen kanssa mölli-alo -luokassa, kun taas minä tarkkailin maailmaa paljolti kameran etsimen läpi.


Tehtävät eivät olleet vaikeita, mutta koska Valan suurin ongelma tällä hetkellä on "kyllä se kotona osaa", niin näissäkin oli jo ihan hyvin haastetta. Sen, mitä itseksemme olemme käyneet treenaamassa, Vala on tehnyt hirveän hyvin: se ui kivasti, on tehnyt hyviä vesimarkkeerauksia, ihan ok hakua ja lyhyitä ohjauksia sekä hyvin laahausjälkeä. Ennakkoon oli kuitenkin jo tiedossa ja arveltavissa, että koetilanne koiralle vieraine ihmisineen ja "ällöine" riistoineen on todennäköisesti Valalle hankala, joten siksikin ilmoittauduimme mölli-luokkaan alo:n sijaan.


Vala oli vuorossa vasta päivän toiseksi viimeisenä koirana juoksujensa takia. Ensimmäisenä tehtävänä oli helppo ykkösmarkkeeraus veteen. Vala empi veteenmenoa, ja uimaan lädettyäänkin se totesi, että on parempi käätyä puolimatkassa takaisin. Johannes sai kuitenkin Valan pysäytettyä ja kehotti sitä uudestaan hakemaan heitetyn linnun. Tässä vaiheessa heittäjänä ollut Minna sanoi koiralle muutaman sanan (ja V sai todeta, ettei se ollutkaan mikään mörkö siellä rannalla), mistä Vala saikin sitten rohkeutta käydä noutamassa linnun.




Tämän jälkeen piti ottaa hakualueelta ylös yksi riista. Valan hakutyöskentely oli tänään todella vaisua. Se lähinnä näytti juoksentelevan alueella muuten vaan (etsi silmillään?), eikä tehnyt varsinaista hakua. Välissä tehtiin ohjaus (helppo, lyhyt linja), jossa metsä vähän veti liikaa Valaa puoleensa. V kuitenkin kuunteli ihan kivasti pilliä ja ohjauskäskyä. Sitten piti palata takaisin hakuun, jossa V jatkoi jokseenkin päämääräntöntä kuljeskelua. Johannes etenikin sitten yhdessä koiran kanssa alueella, ja näi V sai poimittua muutaman riistan talteen. Riistoista erityisesti iso sorsa oli Valan mielestä ällö, ja sen ottamiseen V vaatikin enemmän kannustusta. 

En sitten tiedä, miten paljon juoksut vaikuttivat tähän hakutyöskentelyyn. Veikkaan, että vähän ainakin, mutta selkeästi kyllä näkyi myös se, että haku on ollut viime aikoina vähiten treenattu osa-alue.


Loppuun Valalle tehtiin vielä toinen helppo ykkösmarkkeeraus veteen. Tässä Vala juoksi ensin rantaa pitkin etsien sopivaa veteenmenopaikkaa ja empi hetken aikaan ennen kuin ponnisti järjettömällä tiikeriloikalla. 

Tämän jälkeen kävelimme takaisin autolle, jossa pieni hetki odottelua ja sitten vielä laahausjälki, n. 100 m. Vala nuuski alkumakauksen todella tarkkaan, mutta lähti siitä sitten kuitenkin juoksemaan väärään suuntaan. Se teki pienen lenkin, jonka jälkeen palasi omatoimisesti takaisin alkuun ja lähti etenemään jälkeä pitkin. Tovi odottelua, ja sitten jo Vala tulikin hienosti takaisin kanin kanssa.

Kaikkiaan oli todella kiva päästä kokeilemaan taitoja kokeenomaiseen tilanteeseen. Oli todella hyvä harjoittelumahdollisuus, joka selvästi osoitti koiran ongelmat ja lisäharjoittelua vaativat osa-alueet. Muutoinkin tietysti oli hyödyllistä, kun pääsi lähietäisyydeltä seurailemaan muiden koirakoiden työskentelyä. Eikä ollut yhtään valittamista, kun sääkin oli mukavan puolipilvinen, niin kiva oli olla päivä ulkona.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Juoksut

Vala aloitti maanantaina juoksunsa. Aika hienoa, tuli juuri siihen aikaan, kuin olin laskeskellutkin :-) Muuten ei ihmeempiä: treenit jatkuvat ja kesäsuunnitelmia on tehty.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Geokoira ja tokon treenisuunnitelma

On ihan pakko vähän hehkuttaa, että Vala on tässä viikon sisällä kahteen kertaan osoittanut kykynsä varsin pätevänä geokoirana. Eli siis toisin sanottuna se on ilmaissut onnistuneesti kahden purkin sijaintipaikat :)

Periaatteessahan homma ei pitäisi edes olla kauhean vaikea opettaa koiralle. Käsittääkseni koiran pitäisi olla aika helppoa haistaa metsässä, mihin kivenkoloon tm. ihmisten käsissä pyörinyt (hajustunut) rasia on piilotettu. En ole kuitenkaan tätä jaksanut Valalle varsinaisesti alkaa opettaa, vaan se on kätköreissulla saanut seurailla, kun purkkeja on kaivettu kivien alta esiin. Samalla sitä on välillä vähän huvin vuoksi usutettu kyselemällä "missä purkki?". Oppii se näköjään näinkin :) Pitää ehkä jatkossa tehdä tarkoituksenmukaisempia harjoituksia ja vähän oikeasti treenata tätä, niin saadaan vielä varmuutta lisää... onhan se nimittäin kivaa, kun voi metsäkätköillä pyytää koiralta apua - sen nokka toimii kuitenkin ihmisten silmiä paremmin.

Tein meille tokoon Pipa Pärssisen ohjeita mukaillen treenisuunnitelman, jota pyritään noudattamaan nyt ainakin tämä kevät ja alkukesä. Voi olla, että kesäkuun puolenvälin jälkeen vähän hidastetaan treenitahtia, sillä silloin minulla alkaa kesätyöt (Super-JEE, että on töitä!) Yleisesti ottaen näyttää tältä:
  • 2-3 krt/vk kokeenomainen treeni (yksi tai useampi liike, vaihdellen määrää ja järjestystä)
  • 2-3 krt/vk liikkeiden osien treenaus (2-3 liikettä kerrallaan)
  • 1-3 krt/vk lepopäivä (jolloin voi kyllä treenata muita lajeja)
Katsotaan, mitä tästä tulee. Olen miettinyt asioita ja todennut, että isoin ongelma on tällä hetkellä se, että olen treenannut Valan kanssa ihan liikaa liikkeiden yksittäisiä osia. Vala osaa kaikki voi-luokan liikkeet (joskin joissakin on vähän enemmän hinkkaamista kyllä vielä edessä), joten liikkeitä pitää ajatella isompana kokonaisuutena. Valan pitäisi oppia kestämään paremmin kokonainen koesuoritus, jossa yksittäisen liikkeen palkkana on vain se "hyvä"-sana tm. ja sitten lopuksi on superpalkka (ideana, että koira ei voi tietää, minkä liikkeen jälkeen saa superpalkan).


lauantai 4. toukokuuta 2013

Tokokisoissa

Kisasimme tänään Nokialla, NPKH:n järjestämässä tokokokeessa. Kivat puitteet kisoilla, kiva kenttä.

Me olimme ainoat voittajaluokan osallistujat tällä kertaa. Kokeesta jäi kokonaisuudessaan aika huono fiilis, ei todellakaan mennyt ihan putkeen tämä suoritus. Vala ei ollut mukana, vaan haahuili ja nuuskutteli kenttää sekä kyttäsi jatkuvasti pääsyä pois kehästä. En tiedä, mikä sitä eniten veti puoleensa kehän ulkopuolella, oliko Johannes vai autoon jätetty namipussi vai mikä... joka välissä se kuitenkin koitti kuikuilla siihen suuntaan ja liikkeiden välillä siirtymät suorituspaikasta toiseen olivat ihan kamalia tämän takia. 

Liikkeet suoritusjärjestyksessä:

Istuminen: Ok, vähän löysyyttä seuraamisessa. 9½

Ruutu: Hyvä! Meni vauhdilla (nauratti yleisöä kenguruloikilla...) ja pysähtyi kivasti. Seuruuseen kutsuttaessa se tosin kaahasi ohi ja kiersi lopulta takakautta viereen. 9½

Kaukokäskyt: Ihan ok. Eka vaihto onnistui :) Muuten liikkui jonkin verran, pahin moka tuli s-m -vaihdossa. 7

Seuraaminen: Vala ei ollut yhtään mukaan. Haahuili ja tallusteli vähän niin kuin muuten vaan siinä rinnalla. Hirveätä! 7½

Luoksetulo: Pysäytykset menivät pitkäksi, koska vauhtia oli taas niin paljon. Ruma sivulletulo. 7

Hyppynouto: Katastrofi! Vala aivan tyynen rauhallisesti kiersi esteen palautuksessa (enkä edes heittänyt pahasti vinoon!). Voi kökkö. 0

Metallinouto: 10

Tunnistusnouto: Vala meni kapuloille, haistoi kahta ja nosti toisen. Sitten se pudotti nostamansa kapulan (olin ihan varma, että se oli ottanut väärän, kun tarttui näin nopeasti kapulaan), haisteli muita läpi ja nosti uudelleen saman kapulan, jonka sitten myös palautti. Kyllä se oli oma :) 7

Paikkamakuu: Ok. Aika loppuajalla Vala bongasi kentästä jonkun hajun, jota se kääntyi haistelemaan... venytti ja venytti kaulaansa ja kääntyi melkoiselle mutkalle... mutta piti silti tassut tarkasti paikoillaan. 9½

Kokonaisvaikutus: 8½

Yhteensä 247 pistettä ja VOI2-tulos. Jos tuota hyppynoudon emämokaa ei olisi sattunut, niin olisi ollut ykköstulos... jos ja jos. Tällä kokonaisfiiliksellä kakkonen on kuitenkin ihan ansaittu. Sattuneesta syystä sijoitus oli kuitenkin 1. ja  pääsimme palkinnoille :P

Nyt kaivataan kipeästi ratkaisua kokonaisen kisasuorituksen rakentamiseen. Koiran pitää kestää palkkaamattomuus ("hyvä" pitäisi olla riittävä palkka) ja lopettaa palkan/tuttujen ihmisten kyttäily. Tähän mennessä tämä on ollut ihan ok hanskassa, mutta nyt meni homma kunnolla metsään. En oikein tiedä, mistä suunnasta tätä ongelmaa pitäisi lähestyä. Kisanomaiset treenit? Miten se pitäisi niissä palkata, ettei kyttäilyä tulisi? Entä tutut ihmiset mukana kisoissa - millä heistä saa koiralle "yhdentekeviä"? Pitäisikö heidän olla aina mukana treeneissä? Väistän ongelman ja alan käymään kisoissa yksin?

Tänään tilanne oli loppua kohti lähinnä se, että minä en edes uskaltanut kehua Valaa kehässä, koska pelkäsin, että se tulkitsee pienimmänkin vihjeen luvaksi singahtaa heti kehänauhojen ulkopuolelle. Siirtymissä se pyrki jatkuvasti edistämään ja "karkaamaan". Aiemmin olen nauttinut Valan kanssa kisaamisessa siitä, että yhteistyö toimii ja koira on hyvässä kontaktissa. Tänään sellaisesta ei ollut tietoakaan.

Minä jo mietin, että kyllä sitä voisi uskaltaa siirtyä evl:ään, mutta ei tällä meiningillä kyllä kehtaa edes haaveilla siitä. Eli seuraavat kisat kisataan vielä hyvin nöyrin mielin voi:ssa, ja niitä ennen yritetään löytää ratkaisua tähän tämänhetkiseen tilanteeseen.