tiistai 26. maaliskuuta 2013

Treenimietteitä

Elämä jatkuu. Ikävä on ollut kova, mutta eteenpäin on mentävä. Käytiin viime viikonloppuna vanhempieni luona perkaamassa kaikki koiratarvikkeet, joista Vala saikin suurimman osan perintönä. Muistan, miten hyvät fiilikset nousi pintaan silloin, kun Vala oli tullut minulle, ja pääsin lähtemään ulos taluttamaan kahta koiraa. Voi että :-) Se oli sillä hetkellä aikalailla haaveiden täyttymys. Nyt on sitten taas vain yksi nelijalkainen kaveri.

Viime viikonloppuna osallistuimme Valan kanssa Pohjois-Hämeen kennelpiirin nuorten koirien tokoringin näyttökokeeseen. Se olikin aika jännä tilanne, koe tuntui haastavammalta kuin ihan vaan normikisat. Osasyynä tilanne itsessään ja toisaalta toisena osana se, että osallistujat olivat ihan hurjan hyviä (tavallisessa tokokokeessa taso on usein paljon vaihtelevampaa). Paikanpäällä ei saanut mitään palautetta, vaan nyt pitää viikon tai parin verran malttaa odotella tietoa ja kommentteja. Tuomareina kokessa olivat Riitta Räsänen ja Katja Kiviaho. Alokasluokan paikkamakuu on paha liike, omat jalat tuntuvat näemmä aina valahtavan ihan hyytelöksi siinä rivissä seistessä. Kiva fiilis jäi kuitenkin, joten nyt vaan odotellaan.

Parit kisailmot on taas laitettu menemään, ensin vuorossa on Pirkan damit ja sitten vähän myöhemmin keväällä tokokoe (kesällekin on noita kokeita alustavasti katsottuna). Pirkan dameja varten pitäisi nyt koittaa treenailla aktiivisemmin. Kävinkin eilen läheisen järven jäällä tekemässä linjaharjoituksen. Vala meni kivasti, tosin tehtiin sen verran lyhyellä matkalla, että se pystyi näkemään damit lumesta suhteellisen hyvin (tai ainkin vähintään heti edettyään pienen matkan). Sen sijaan palautuksissa ilmeni jostain syystä erinäisiä banaanikuvioita... kaarroksen jälkeen Vala kyllä palautti damit kauniisti käteen. Oma pää on vähän tyhjä treeni-ideoista, mutta olen tässä yrittänyt ehtiä lueskelemaan toisen noutajaharrastajien blogeja ja poimimaan sieltä sitten jotakin sopivaa tekemistä.

Toko on kivaa, Vala on ihan huippu ja tykkää tehdä täysillä. Isoimpina treenattavina asioina tällä hetkellä mielessä pyörivät erityisesti
  • Siirtymät. Nämä ovat jääneet ihan liian vähälle huomiolle treeneissä. Vala pitäisi saada hieman rauhoittumaan ja pysymään paremmin hanskassa. Omissa treeneissä tulee helposti tehtyä liikkeiden osia, ja väliajat V on saanut riehua palkan kanssa tm. Kokonaisuus pitää saada kauniiseen pakettiin! Samoin treeniä kehästä poistumiseen --> koiralla on nyt ihan hirveä kiire päästä palkalle, joten se lähtee edistämään rinnalta kulkemisesta / seuruusta, jos yrittää tehdä hillittyä ja hallittua kehästä poistumista oman suorituksen jälkeen. Minä haluaisin sille rauhallisemman mielentilan: mennään yhdessä hakemaan palkka (esim. autosta), eikä sinne tarvitse kaahata.
  • Kaukojen s-i -vaihto. Äää-äää, kun on vaikea!! Apujen kanssa V tekee ok, mutta ilman se ei osaa peruuttaa. Päätin vaihtaa käskysanan tähän ja opettaa uudestaan rauhassa.
  • Ohjattu nouto. Tätä on tehty pitkästä aikaa. Ensin vähän aikaa namikipoilla ja eilen vaihdoin tilalle kapulat. Lähetys lähietäisyydeltä hyvin, nyt vaan pitää pidentää sekä minun ja Valan että merkin ja kapuloiden väliset etäisyydet siihen kymmeneen metriin. Merkki ei toistaiseksi kuulu treeniohjelmaan tässä, vaan seurautan/vien Valan aina itse merkille odottamaan. Huomio pitää olla kuuntelussa! Ei saa antaa koiran ennakoida! Jos se kyttää toista puolta, niin joutuu hakemaan aina sitten sen vastakkaisen kapulan. (Sama "ongelma" kuin nomessa, pikkuferrari osaa laskea ja omasta mielestään tietää erinomaisen hyvin, kumman puolen hakee seuraavaksi.)
  • Ruutu. Joka kerta, kun minusta alkaa tuntua siltä, että tämä liike alkaa toimia, niin tapahtuu jotakin... Kaivannee siis vaan vielä oikeasti paljon vahvistusta. Valalle pitää saada vielä selkeämpi mielikuva, mikä on oikea paikka ruudussa. Vauhti vaikeuttaa asiaa aikalailla, kun ferrari kaahaa täysillä. Lähietäisyydeltä V hakee ihan hyvin. Nyt on vaan paha treenata, kun tuolla ulkona on ihan älyttömän liukasta, joten pitää ehkä odotella jokunen viikko ja antaa kevään edetä. Ennen liukkautta ehdittiin tekemään yhtenä aamuna aika kivaa kahden ruudun treeniä.
  • Jäävät. Tehtiin viime viikolla ensimmäistä kertaa samassa liikkeessä sekä maahanmeno että seisominen, onnistuneesti :-) Pitää enemmän alkaa yhdistellä ja viedä ajatuksia kohti evl:n zetaa. Koiran pitää osata kuunnella, että mitä tehdään. Minun osaltani käskysanojen äänenpainolla on hirveän iso merkitys, eli niihin pitää muistaa keskittyä. 
Lisäksi on kaikkea muuta - AINA voi treenata kaikkea ja kaikessa on jotain parannettavaa. Tulostin itselleni EVL-säännöt, jotenkin niitäkin on nyt luettu ihan ajatuksella läpi. Toistaiseksi kyllä kisataan vielä voittajassa, mutta ajatukset silti alkavat jo kääntyä tosissaan kohti kuninkuusluokkaa.

Olen päässyt miettimään tokojuttuja myös toiselta kantilta, kun minut pyydettiin Pirkanmaan noutajakoirayhdistyksen riveihin tokokurssia vetämään. Pari kertaa on nyt takana, ja onhan tuo ihan mukavaa puuhaa. Vala on ollut mukana näillä kerroilla: ekalla kerralla se sai istuskella autossa ja nyt toisella kerralla tein sen kanssa ensin itse lyhyen treenin ja sitten jätin sen remmissä kiinni tolppaan odottelemaan tunnin ajaksi. Mukavan rauhallisesti se jaksaa odotella ja katsella.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kansainvälinen kasvattajakirja (Pekka Hannula, Marjo Nygård)

Kävin pitkästä aikaa kirjastossa, niin että oli vaan aikaa haahuilla päämäärättömästi hyllyjen välissä. (Siis kaupungin kirjastossa. Sattuneesta syystä viime aikoina kirjastovisiitit ovat koskeneet lähinnä vain yliopiston kirjastoa..) Koirakirjahyllyltä bongasin pari ihan mielenkiintoista uudehkoa teosta: tuo otsikossa mainittu sekä vielä lukemista odotteleva "Maailman koirat ihmisen ystävinä ja apureina", jossa ainakin näkyy olevan kauniita kuvia.

Kasvattajakirja on nyt kuitenkin luettu, ja se oli minusta todella mielenkiintoinen. Kirjaan on koottu 22 menestyneen kasvattajan haastattelut, joissa kasvattajat kertovat itsestään ja kasvatustyöstään. Jo sisällysluetteloa silmäillessäni mieleeni hiipi aavistus, että tässä tapauksessa kenties termillä "huippukasvattaja" viitattaisiin lähinnä näyttelysaavutuksiin. Olin oikeassa. Vielä mielenkiintoisemmaksi kirjan olisi tehnyt, jos mukana haastateltavissa olisi ollut esim. 1-3 kasvattajaa, joiden jalostuspäätökset perustuvat ennen kaikkea koirien ominaisuuksiin työ- ja harrastuskoirina. En sano, etteikö ole hieno kertoa, kuinka monta muotovaliota, ryhmä- ja bis-voittajaa, vuoden koiraa jne. kasvattien joukosta löytyy. Ne ovat hienoja saavutuksia. Silti rinnalle olisi myös voinut nostaa kasvattajan, joka voisi listata kasvateista löytyvän kymmeniä toko-/agility-/käyttövalioita tai erinomaisia työkoiria.

Monissa haastatteluissa painotettiin kovasti koiran oikeaa rakennetta ja tyyppiä, luonnetta ja terveyttä. Ilman niitä ei voi näyttelyissä pärjätä ja niitä vaaditaan jalostuskoiralta. Ihan yhtälailla nuo ominaisuudet ovat tärkeitä harrastuskoiralle. Ei noita KVA-arvoja sairaille koirille ihan hirveästi saane hankittua. Vähän jotenkin jopa surullista oli minun mielestäni muutamissa kohdin esiin noussut viittaus koiran käyttöominaisuuksiin ja alkuperäiseen käyttöön metsästys- ja/tai muuten työkoirana. Asioita, jotka kuulemma pitää huomioida jalostuksessa. Haastatteluista ei käynyt ilmi, tarkoittaako huomiointi ihan oikeasti jotakin näyttöä koiran kyvyistä, vai vaan ihan sitä, että koira on rakenteeltaan sanallisen rotumääritelmän mukainen. Rotumääritelmänmukaisuus tuntui painottuvan aika lailla.

Jossain kohdin oli ihan ymmärrettävä selitys asialle. Esimerkiksi eräs norjan harmaiden kasvattaja kertoi, kuinka Yhdysvalloissa ei saa metsästää hirveä. Paitsi ilmeisesti Alaskassa, joskaan sielläkään hirveä ei saa jahdin päätteeksi ampua, mutta koira pääsee kuitenkin haukkumaan. Aika hienolta kuulosti myös britti Angela Cavillin omistautuneisuus, kun hän kertoi mm. suorittaneensa suomalaisen metsästyskortin ja koetuomaritutkinnon. (Asiasta toiseen: Minulla on hirveä suomenpystykorvakuume! Ehkä vielä joskus...)

Minun mielestäni aika silmiinpistävää oli basset-kasvattajan luonnehdinta bassetista aktiivisena ja kestävänä työkoirana. Kirjassa puhutaan vain nimellä "basset", mutta kuvista päättelin kyseessä olevan basset hound (eikä siis mikään muu lukuisista roduista, jonka nimessä sana basset esiintyy..). Oma kokemukseni rodusta on hyvin vähäinen, mutta niiden parin yksilön perusteella, jotka olen nähnyt hieman lähemmin, ei kyllä ensimmäisenä tule mieleen sanoja aktiivinen ja kestävä. Okei, työkoira se on joskus ollut historiassa...
Tässä vaiheessa vilkaisin KoiraNetiä, ja kyllä siellä näyttää olevan muutama JVA-titteli basset houndeilla, joten saatan olla yllä vähän väärässä :) Tosin vilkaisin myös wikipediaan, ja nauroin luettuani lauseen: "Even though Bassets sleep a lot, walks are still necessary." Voi hyvänenaika, jotenkin luulisi jokaisen koiranomistajan pitävän lenkkejä itsestäänselvyytenä. Tosin tästä pääsee taas tuonne ameriikan ihmeelliseen maailmaan.. joskus, kun olen Cesar Millania seuraillut, niin ilmeisesti jenkkilässä koirien lenkille vieminen ei ole ihan niin varmaa. Moni omistaja tuntuu olevan sitä mieltä, että oleskelu pienellä pihalla on ihan riittävästi. Ja sitten tulle hra Millan, joka käskee laittaa koiran juoksumatolle...
(Vilkaisin vielä basset houndien yhdistyksen sivuja. Siellä todetaan, että rotun joko ihastuu tai sitä inhoaa. Minä taidan kuulua jälkimmäiseen ryhmään :P Ei vaan ole ulkonäön eikä luonteen puolesta millään tavalla minua kiinnostava rotu.) 

En minä tiedä. Mitä enemmän yrittää koiramaailmasta ottaa selville, niin sitä vähemmän sitä tajuaa tietävänsä mistään yhtään mitään. Kirjan myötä innostuin kyllä taas lueskelemaan paljon kaikkea netistä. Kiva lukea mielipiteitä asioista silloin, kun kirjoittaja perustelee ne. Hannulan kirja oli oikeasti mielenkiintoista lukemista, on kiva vähän kuulla ajatuksia menestyneiltä kasvattajilta (vaikka se menestys nyt olikin lähinnä mitattu näyttelysaavutusten muodossa..). Monien kasvattajien esiinnostama pointti oli se, että aloittelijan kannattaa kuunnella kokeneempia, kysellä, olla utelias ja reilu. Kateudella ei pääse mihinkään.

Omasta puolestani suosittelen Kansainvälistä kasvattajakirjaa luettavaksi, jos aihe vähänkään kiinnostaa. Menee vaikka näppäränä iltalukemisena, sillä kirjan luvut ovat suhteellisen lyhyitä ja teksti helppolukuista :)

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Mietteitä

Tokon eteen ei olla vieläkään hirveästi tehty. Oikeastaan olemme nyt käyneet ainoastaan meidän kimppaporukan viikottaisissa treeneissä, mutta oma tekeminen on jäänyt aikalailla nollaan. Taas tuntuu siltä, että gradu ja työnhaku vievät ihan liian tehokkaasti aikaa. Osasyy on myös vähän se, että minä en tiedä, miten tästä pitäisi mennä eteenpäin. Kaukokäskyihin pitäisi kipeästi kehitellä jokin hyvä korjaussarja.

Nuo kimppatreenit ovat kyllä menneet ihan mukavasti, ja olemme mm. päässeet hinkkaamaan tuota edellisissä kisoissa nollattua hyppynoutoa kunnolla. Viime kerralle Hellu teki meille vähän erilaisen tunnari laittaen kapulat hyvin tiiviiseen muodostelmaan ihan kiinni toisiinsa. Vala oli hetken hieman ihmeissään, mutta kun minulta ei apuja tullut, se pisti nuuskuttimen päälle ja toi hienosti oman kapulan. Tämä harjoitus pisti kyllä jälkeenpäin hieman ajattelemaan, että tokotreeneihin pitäisi ottaa mukaan paljon enemmän vaihtelua. Jotenkin olen kuvitellut tekeväni hirveänkin fiksuja juttuja ja vaihtevasti, mutta nyt kun mietin, niin oikeastaan variaatiot harjoituksissa ovat olleet aika pieniä. Muutoinkin ajatukset ovat viime aikoina olleet ehkä himpun verran liikaa vaan noissa VOI-jutuissa, vaikka sitä EVLääkin pitäisi jo tähyillä sillä silmällä.



Eilen aamulla oli vähän ikävät fiilikset, kun heräsin puoli viiden aikoihin Valan kakomiseen. Se alkoi oksennella vaahtoa ja oli ihan älyttömän levoton. Oksentelu sinänsä ei toki ole mitään ihmeellistä, mutta jotenkin sitä heti huomasi koirasta, että nyt ei ole kyse ihan siitä normaalista "oho söin ruohoa/keppejä tms." -jutusta. Käytin Valan ulkona, jossa se oli suht normaali (siellä sitä taskulampun valossa tiirailtiin kakkaa...), mutta kotiintullessa huomasin hississä, kuinka koko koira tärisi. Tärinä jatkui aaltoina kotona ja koira makasi jäykkänä lattialla. Mieleen hiipi hirveitä ajatuksia, sillä täällä on nyt ollut älyttömän paljon juttua liikkeellä koiranmyrkyttäjistä ym.

Ei siinä lopulta kuitenkaan onneksi kauaa mennyt, kun Vala oli jo taas ihan normaalin oloinen. Varmuuden vuoksi pistin sen hetkeksi riisi-kermaviili -kuurille, jotta masu saisi aikaa rauhoittua. En tiedä, mistä tässä oli kyse, mutta tuon aamun jälkeen ei ole mitään "vikaa" koirassa taas ollut. Olimme viikonlopun mökillä, joten ehkä se vaan oli siellä ulkona touhutessaan syönyt jotakin hieman sopimatonta.


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013