maanantai 10. kesäkuuta 2013

Vanhoja ajatuksia

Löysin siivotessani kirjahyllyäni erään vihkon, johon olen joskus kirjoitellut kaikenlaisia koirajuttuja (toisesta päästä vihko on ollut Niki agilitytreenipäivis, toisesta päästä olen alkanut kirjoitella kasvattamiseen liittyviä mietteitä). Eräs sivu on otsikoitu "Tavoitteet seuraavan koiran kanssa". En muista, koska olen tällaisen kirjoittanut, mutta veikkaan, että vuoden 2008 tienoilla. Eli siis teksti on oikeasti ajalta, jolloin Valan tulemisesta minulle ei ollut tietoakaan. Rotuvalintakaan ei ilmeisesti ollut ihan varmaa, sillä nome-kohdan perässä lukee pienenä huomautuksena, että "jos siis on tolleri". 

Tällaisia juttuja olen listannut:
  • Agility: 2-luokkaan
  • Toko: ALO1 --> avoimeen luokkaan + mahd. TK2
  • PK: BH
  • Mejä: tulos
  • Nome: NOU1
  • Näyttely: H, mutta jos menestystä, niin Sert
Selvästi listasta paistaa läpi halu päästä tekemään ja kisaamaan koiran kanssa. Tavoitteet eivät kuitenkaan ole hirveän korkealla, mikä ehkä kertoo vähän siitä, miten haasteellista Nikin kanssa harrastaminen oli.

Agility ei kuulu Valan harrastusvalikoimaan lainkaan. Moni on sitä meille suositellut (nopea koira jne.), mutta oma aika (eikä oikeastaan rahakaan) ei vaan riitä tähän lajiin. Välillä kyllä vähän kutkuttelee, ja viimeksi keväällä leikin ajatuksella, että jos vaikka sittenkin vielä aloitettaisiin. No, ei aloitettu, ja tuskin tullaan aloittamaan. Joskus vaihtelu vuoksi V on päässyt tokotreeneissä menemään vähän putkea ja kokeilemaan puomia. Kepit ehkä voisi huvin vuoksi opettaa, sillä mulla on yhdet irtokepit olemassa yhä (hakittu silloin, kun Nikin kanssa treenattiin :) )

Tokossa V:llä on tuo ALO1, mutta TK2:sta ei ole eikä tule :) Tällä hetkellä mennään voittajaluokassa, ja erikoisvoittajaan on jo saavutettu kisaoikeus. Tavoitteet ovat tällä hetkellä siis jokseenkin korkeammalla.

BH-koetta olen aina välillä miettinyt. Varmaan voisikin käydä, jos jostain ilmaantuu koe sopivaan aikaan. Paikkamakuu ehkä vaatii vähän treeniä, mutta muuten ei varmaan tule tässä mitään kummempia vastaan.

Mejää Vala on harrastellut ns. omaksi iloksi ja aktivoinnin kannalta. Aika tasainen 1-2 jälkeä/vuosi tahti on ollut... eli ei siis hirveätä edistymistä näillä harjoittelumäärillä. Voi olla, että tänä vuonna tehdään vähän enemmän. Kokeita ei silti ole ainakaan nyt suunnitelmissa, jo ihan ajanpuutteen vuoksi. Jälkiliinan päässä kulkee joko minä tai Johannes.

Nomessa Valalla on tuo NOU1 saavutettuna. Varsinaisista nome-kokeista en tiedä, mennäänkö koskaan. Tällä hetkellä Johannes ohjaa Valaa. Sen sijaan käytännön metsästys tuntuu kiinnostavalta (minäkin kävin tänä keväänä suorittamassa metsästäjätutkinnon). Metsästysmaastot sijaitsevat kuitenkin vähän kauempana, joten hirmuisen aktiivisesta ei tätä päästä harrastamaan. Aina silloin tällöin kuitenkin ja kivahan se on kokeilla, miten koira toimii oikeissa tilanteissa.

Näyttelyistä Vala on saanut laatuarvostelussa kaikkea, aina SA:sta H:ään. Jossain ehkä käydään vielä pyörähtämässä, mutta ei sitä kummempaa menestystä taida olla meille tarjolla.

Hauska oli löytää tuo vanha tavoitelista (aika jännä oikeastaan, että olen sellaisen ylipäänsä paperille kirjoittanut jo reilusti ennen koiran hankintaa..) ja verrata sitä nykytilanteeseen. Pitäisiköhän tässä vaiheessa jo laatia vastaava seuraavan koiran (joka tulee perheeseen sitten joskus :) ) varalle..? Jos vaikka jäisi alitajuntaan muhimaan.


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Koiralle pentuja -kirja

Taannoisella kirjastoreissulla koirakirjahyllystä löytyi Marita Axin, Pekka Hannulan, Kirsi Kentalan ja Eija Wegeliuksen Koiralle pentuja -kirja (2011). Teos vaikuttikin heti mielenkiintoiselta - ja lisäksi se käsittelee osin samaa aihetta, kuin aiemmin keväällä lukemani Kansainvälinen kasvattajakirja. 

Kirjassa käsitellään pentujen teettämiseen liittyviä eri asioita aina emän/isän valinnasta/sopivuudesta pennuttamiseen pentujen luovutusikään asti. Kirja on rakennettu niin, että kussakin teemassa on muutama eläinlääkärin ja kasvattajien mielipide ("minä"-muodossa kirjoitettuna, vaikkakaan kirjoittajia ei tekstin yhteydessä yksilöidä kasvattaja/eläinlääkäri -luokittelua enempää. Esipuheessa kerrotaan kirjan tekoon osallistuneiden henkilöiden nimet).

Sinänsä mielenkiintoinen teos, sillä pentujen teettämistä ei lähestytä opaskirjamaisesti, vaan ihmiset ovat kertoneet omista käytännön kokemuksistansa ja näkemyksistänsä. Välillä eteen sitten tulikin aikamoisia kauhujuttuja, mitä kaikkea voi tapahtua... sikälikin kyllä ihan hyvä kirja luettavaksi, kyllä tämä ajatuksia herätti.

Ajatuksia herätti myös kirjan astutus-luvussa esitelty "nartun avaus". En tiedä, olenko itse liian herkkä, mutta minua kyllä todella ällötti lukea siitä. Ihan oikeasti. Jos uros ei nartun rakenteen/kuivuuden/tiukkuuden takia pysty astumaan narttua luonnollisesti, niin pitääkö ihmisten sitten puuttua siihen väkivalloin... 
Tämän lukemisen jälkeen oli onneksi hirveän lohdullista, että seuraavana päivänä postilaatikkoon kolahti Koiramme 5/2013, jossa käsiteltiin luonnollisen astumisen tärkeyttä ym. :) Ko. lehden artikkelissa vedotaan myös eläinsuojelulakiin ja todetaan, että narttua ei saa pakottaa (todetaan, että jos narttu kieltäytyy voi syynä olla esim. kipua aiheuttava fyysinen este). 

Mielipiteitä on monia.