lauantai 24. marraskuuta 2012

Tokoa aina vaan



Eipä muuta ollakaan tehty. Toko, tokoa, tokoa. Tolleristien näytelmätreeneissäkin Vala treenasi vaan tokoa... On aika hyvä fiilis tästä tekemisestä. Paljon on vielä puuhaa jäljellä, mutta pistin silti kisailmon menemään. Sittenpä sen näkee, mikä on osaamistaso, kun pitää tehdä kaikki liikkeet kerralla. Ajattelin, että sen pohjalta on sitten taas hyvä suunnitella jatkotreenit ja keskittää harjoittelu oikeille osa-alueille ja sitten miettiä kunnolla kevään kisakalenteria.


Karvaton Vala treenaa ruutua joskus lokakuussa... (c) Ida Danielsson.
Ei ollut uudempia kuvia tähän hätään, sillä kuten muutkin ovat ehkä havainneet, ulkona on kovin harmaata ja sateista, eikä keli siksi houkuttele hinaamaan kameraa mukaan treeneihin.

Tosin ehkä Valankin kanssa olisi hyväksi vähän muistutella mieleen niitä poseerausjuttujakin, sillä vielä yksi näytelmäesiintyminen on tiedossa tälle vuodelle. Kai tässä vielä ehtii. Tai sitten ei, sillä gradu teettää juuri nyt ihan kivasti töitä. Tutkimussuunnitelma pitää palauttaa huomenna ja viikon päästä on tiedossa neljänä (!!) päivänä seminaaria (ja niihinhän pitää valmistella omat esitykset (2 kpl) sekä opponnoinnit (3 kpl)).

Löysin eilenillalla uuden suosikin, yhtye nimeltä Raubtier. Aika junttaus, mutta kuulosti livenä siistiltä! (Ja toimi hyvänä vastapainona akateemisen tutkimuksen kanssa puurtamiselle.. :D)




Ja olihan se pääesiintyjä Sabatonkin aika huippu! Huikea fiilis ja meteli loppuunmyydyllä keikalla :)


keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Tokomietteitä

Treenisuunnitelma etenee: kolmen viikon tehojakso päättyi viime viikkoon, tämä viikko vietetään aika hiljaiseloa tokon suhteen. Lepoviikolle on sallittu vain yhdet treenit (ja ne tehtiin tänään aamusta Hellun & Syken seurassa). 

Tavallaan tuli vähän masentunut olo, kun kävin maanantaina läpi treenipäivistä edellisiltä kolmelta viikolta. Paljon on tehty, mutta oikeasti ei edistytty juurikaan. Huomasin jääneeni hinkkaamaan tosi paljon samoja juttuja. Näennäisesti suunnittelen vaihtelevat treenit (eri liikkeitä eri kerroilla, eri järjestyksissä jne.), mutta oikeastaan olen teettänyt Valalla tosi paljon vaan samoja harjoituksia.

Samalla kuitenkin sitten suunnittelin tämän viikon treenit. Koska nyt oli tarjolla vain yksi treenikerta, jouduin oikeasti pohtimaan, että mitä ja miten minä halua tämän käyttää. Varsin tehokasta! Tänään ehkä tapahtuikin pientä nytkähdystä eteenpäin... ruutu näyttäisi tämän perusteella jopa olevan ihan kivalla mallilla. Luoksari on ihan paloissa (mutta ehkä ne osat saadaan joskus yhteen?), tunnarin minä aloitin ihan alusta tuossa reilu viikko sitten (ihan hyvä alku ainakin) ja liikkeestä istumisen Vala teki ensimmäistä kertaa onnistuneesti ilman vartaloapuja/käsimerkkejä tms. Muista liikkeistä kaukot vaativat jatkossa huomiota (V ei oikeasti osaa seisomista), paikkamakuussa pitäisi tehdä kestoa (mutta mun mielestä on epistä makuuttaa koiraa kylmällä pitkiä aikoja maassa), noutoa voisi hioa ja hyppynoutoa tietty olisi myös kiva edes silloin tällöin ylipäänsä päästä harjoittelemaan.

Ylläolevien pohjalta pitää taas laatia uusi treenisuunnitelma seuraaviksi kolmeksi viikoksi. Pitänee keskittyä tekemään vielä joku fiksumpi ohjelma, kuin mitä nyt on ollut. Pitäisi olla selkeämmät tavoitteet määriteltyinä - ihan sama, kuinka pienet - jotta en enää jämähdä hinkkaamaan aina sitä samaa ja jotta kehittyminen olisi helpompi huomata.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Elämä terminaattorin kanssa

Sanotaan, että tollerinomistajalta vaaditaan hyvää huumorintajua. Hyvyydestä en tiedä, mutta tähän asti sitä on kuitenkin vielä riittänyt. Vaan tänäänpä päästiin oikeasti siihen rajalle, että nyt ei vaan enää jaksa.

Vala oli nelisen tuntia yksin päivällä, ennen sitä käytin sen kahteen kertaan ulkona (pissatuslenkkejä tosin vain). Yksinollessaan se oli repinyt kahteen sohvatyynyyn reiät ja levittänyt täytteet ympäriinsä sekä kiskonut sohvalla olleen viltin lattialle. Minkä takia aina vähän väliä tulee näitä päiviä, että se yksin ollessaan tuhoaa jotakin? Miksi se käyttäytyy näin? Aiemmin olen yhdistänyt tämän juoksuihin, mutta toisaalta edellisen kerran, kun se alkusyksystä tuhosi yhden tyynyn, vietettiin ihan normaalia juoksujen välistä aikaa.

Kävi jo mielessä, että jätän sen tästä lähtien yksinollessaan häkkiin. Vaan eipä taida toimia, siinä varmaan kävisi vielä huonommin, sillä uskon V:n ahdistuvan näin rajatusta tilasta kotona. Piski saisi varmaan vaan itselleen vahinkoa aikaiseksi siinä.

Toimintaideoita saa esittää vapaasti. Minusta tuntuu, että mikään ei toimi tai ole erityisesti yhteydessä tähän käyttäytymiseen. Ei lenkityksen määrä, ei "puuhapelit", ei treenaus. Joskus se tuhoaa ja sitten taas toisella kertaa ei. Monesti se pärjää ihan hyvin työpäivän mittaisen ajan kotona tuhoamatta mitään, vaikka olisikin joutunut olemaan ennen sitä vähemmällä huomiolla ja tekemisellä.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Siipiveikon treffit

Tänä viikonloppuna vietettiin Siipiveikon-kenneltreffejä kasvattajien luona Valkeakoskella. Me pääsimme osallistumaan vain lauantaina, sillä sunmuntaille osui myös mummun 80-vuotissynttärit.

Lauantain ohjelmana oli nome-koulutusta. Olin Valan kanssa Kati Tuomisen opissa. Oikein mukava kokemus, ja kyllä tästä taas sai treeni-intoa jatkoa varten. (Oikeasti tämähän oli itse asiassa ensimmäinen nome-koulutus, johon ylipäänsä osallistuin...) Aamupäivällä porukka jaettiin kahteen osaan, niin että ensin puolet treenasivat hakutehtävää ja toinen puolisko sitten markkeerauksia. Vala teki markkeerauksia ryhmänsä viimeisenä, sillä juoksujen takia se sai muutoin pysytellä autossa poissa poikien nenien alta.

Hakutehtävää oli mukava seurailla, näki erilaisia koiria ja työskentelytapoja. Haussa alueena oli pieni metsäsaareke, johon ensin vietiin kaksi damia, joista kukin koira vuorollaan haki yhden. Tämän jälkeen lähetyspaikkaa muutettiin parikymmentämetriä niin, että koira piti lähettää samalle alueelle kuusikon läpi. Nyt alueella oli vain yksi dami. Monelle koiralle tämä olikin varsin haastava juttu. Damin löydyttyä koira piti lähettää seuraavaksi ihan ohjaajan takana olleelle lähihakualueelle, jossa dami oli piilotettu heinikkoon ihan parin metrin päähän. Tarkoituksena oli katsoa, miten koira työskentelee, ja osaako se tehdä erilaista hakua eri tilanteissa. Lähihaku-juttu olikin aika kivan näköinen treeni, tätä pitänee kokeilla Valallekin joskus. Samalla tuli ideoina haun treenaamiseen esimerkiksi usean hakualueen käyttäminen: esim. eka linjan päässä, sitten ns. "normaali" ja sitten vielä pienempi lähihaku. Tai esimerkiksi kolme aluetta niin, että ensimmäinen on vaikea (koira noutaa vaikka kolme damia), toinen vähän helpompi (koira noutaa viisi-kuusi) ja kolmas helpoin (koira noutaa kymmenen). En minä tiedä, eivät nämä ehkä mitään maata mullistavia treeni-ideoita ole, mutta minulle ainakin ihan täysin uusi näkökulma tekemiseen.

Markkeerausharjoitus tehtiin avoimella pellolla. Tällaisessa harjoituksessa kannattaa koiran tason mukaan hyödyntään pientä tallattua aluetta sekä damin värejä (koiranhan erottaa valkoisen hyvin, mutta ei punaista). Minähän olin tosiaan ennakkotietona ilmoittanut Katille, että Vala ei osaa markkeerata. Saman sanoin nytkin, ja Kati käski itse valitsemaan etäisyyden, jolta halusin tehdän ensimmäisen markkeerauksen (punainen dami, tallattuun kohtaan). Meni aika lähelle, ehkä puoleen väliin "täydestä matkasta", jonka pellolla pystyi tekemään. Vala oli tosi skarppina ja vähän yllättäen oikeasti markkeerasi heiton hyvin. Ainoa miinus oli se, että V lähti ihan valtavalla innolla liikkeelle tehden kenguruloikkia ja viimeisellä loikalla veti juuri sen damin yli...
Tämän jälkeen peruuteltiin hieman taaksepäin ja tehtiin uudestaan sama, ja sitten taas vähän taaksepäin. Viimeinen heitto tuli sitten tallatun alueen ulkopuolelle heinikkoon. Vala suoriutui kaikista ihan mielettömän hyvin, ei se koskaan ennen ole toiminut näin. Osasyynä ainakin on varmasti se, että omat treenit eivät ole olleet välttämättä kauhean hyvin suunniteltuja.

Vala myös palautti tässä markkeeraustehtävässä kaikki damit tullen sivulle perusasentoon istumaan. Ei minä siltä ole tällaista koskaan vaatinut. Olisko vähän ollut tokovaihde päällä? Ei huono juttu kuitenkaan.

Iltapäivän puolella ruokatauon jälkeen teemana oli linja. Kati esitteli valkoiset ohjauskepit (emt, onko näillä jo tietty suomenkielinen nimi, saksalaiset ainakin käyttävät termiä markierstab), joita käytettiin apuna, kohteina linjan päässä, jotta koira menisi suoraan. Taas ihan uutta minulle, ja vaikutti hirmu kivalta. Minäkin haluan tällaisia tikkuja. Muut tekivät ensin porukassa treenin ja minä sitten vielä Valan kanssa perään. Sikäli ei ollut kyllä yhtään huono järjestys, sillä näin minulla oli tosi hyvin aikaa seurailla muiden tekemisiä. 

Vala aloitti pitkällä linjalla pellon yli metsän reunaan. Kävin yhdessä koiran kanssa viemässä damin (samaa reitti, jota muutkin olivat jo aiemmin menneet). Tämän jälkeen sitten heti lähetys linjalle (tässä en luottanut Valaan, että muistipaikka olisi säilynyt mielessä muiden tehtävien tekemisen ajan ja lisäksi minua epäilytti, että riittäisikö V:llä sitten enää rohkeus irrota niin kauas, kun tässä on vähän ollut niitä ongelmia aiemmin). Alkuun piti ylittää oja hyppäämällä ja sitten tosiaan edetä pellon poikki metsän laitaa. Vala lähti hyvin ja juoksi reippaasti suoraan muistipaikalle. Siellä se joutui vähän etsimään, mutta löysi kuitenkin damin hyvin ja palautti yhtä reippaasti sen minulle.

Tämän jälkeen tehtiin pienemmällä peltoalueella linja sitten niiden keppien avulla. Pellon molemmissa takanurkissa oli kepit. Me (mukana myös yleisöä ja häiriökoira) kävelimme keskilinjaa, josta lähetin Valan aina jompaan kumpaan nurkkaan. Ensin läheltä, ja siitä sitten pikkuhiljaa kauemmaksi ja kauemmaksi aina pellon toiseen reunaan asti. Kertaalleen V oli lähdössä väärälle, josta jouduin sille huomauttamaan ja ottamaan uusiksi. Tämä on kuulemma juuri sitä tollereiden ongelmaa: se osaa laskea, että kummalla on äsken käyty, joten nyt sitten varmasti mennään tuolle toiselle (ja sitten kun ohjaaja valitseekin esim. kaksi kertaa perätysten saman nurkan kohteeksi, niin tulee näitä tilanteita). V uskoi kuitenkin kivasti ja meni uudella lähetyksellä haluttuun suuntaan.

Minulle tuli väähn huomautusta koiran lähettämisestä. Pitää muistaa aina olla rauhallinen ja todella kunnolla varmistaa, että koira on lähdössä oikeaan suuntaan. Oma käden asento on tärkeä, pitää miettiä lähetysasentoa! Nyt minä käytän oikeata kättä, mutta oikeasti olisi ehkä fiksumpaa käyttää vasenta, koiran puoleista. Myöskin tuota koiralle huomauttamista virhetilanteissa pitää miettiä. Nyt kuulemma sanoin koiralle aika kovasti, vähempikin ehkä riittäisi (vaikka V nyt kestikin tän hyvin). 

Seuraavaksi toinen kulmakeppi haettiin pois. Lähetin Valan kertaalleen täydestä matkasta nurkkaan, jonne keppi oli jätetty. Tämän jälkeen heitettiin markkeeraus keskelle linjaa, joka koiran piti noutaa. Sitten taas piti lähettää koira linjaa pitkin nurkkaan noutamaan sieltä dami, siis markkeerauksen hajupaikan yli. Tässä menin aika lähelle hajualuetta, jotta saisin V:n varmasti menemään siitä yli. Menihän se, vaikka vähän hidasti vauhtia. Minun olisikin tässä pitänyt osata toistaa "eteen"-käskyä vahvisteeksi.

Sitten vielä linja häiriömarkkeerauksella. Siirryimme pellolla samaan reunaan, jossa keppi oli. Kati vei nyt toisen kepin meistä hieman etuviistoon toiseen reunaan ja pudotti siihen näkyvästi damin. Tämän jälkeen minä käännyin hetkeksi ympäri Valan kanssa, jolloin Kati poimi damin pois (jos koira karkaisi markkeerauksen perään, niin siellä olisi vain tyhjä keppi odottamassa). Sitten koira piti lähettää suoraa linjaa pitkin nurkkaan kepille. V meni hyvin, ei pahemmin tuntunut välittävän häiriöstä.

Näissä iltapäivän tehtävissä Vala ei enää tarjonnut sivulletuloa palautuksissa. Toi kyllä kaikki ihan kivasti käteen muutoin. Ehkä näitä palautuksia silti pitäisi vähän taas vahvistaa, että siitä damista (tm.) ei kuulu päästää irti, ennen kuin pyydän. Nyt ehkä välillä vähän meinasi olla sitä, että minun pitää olla nopea ottamaan dami vastaan.

Yleisesti Kati painotti kaikissa tehtävissä yhtä asiaa: tuulen suuntaa. Aina pitää varmistaa, mistä suunnasta tulee, ja suunnitella treeni ja haluttu vaikeustaso sen mukaan. Linjaharjoittelussa takatuuli on hyvä, koska tarkoituksena ei ole, että koira saa vainun damista ennakkoon. Markkeerauksissa taas alkuun on hyvä hyödyntää sivutuulta ja sijoittaa heittäjä niin, että koira todennäköisimmin pääsee tuulen alle ja saa helposti vainun damista. Vastatuuli on huono, sillä tällöin koira saa vainun liian aikaisin ja painaa nenän maahan liian aikaisin alkaen todennäköisesti tehdä hakua.  

Kaikkiaan oikein hyvin toimiva koira, kivaa palautetta tuli sekä kouluttajalta että muilta treenaajilta. Itse olin vähän yllättynyt, miten hyvin meni, sillä emme me ole tällaisia oikeasti juurikaan tehneet... Eniten kehitettävää onkin siis mitä ilmeisemmin tässä minun osassani näissä hommissa. 

Muutenkin tietty huippukiva päivä. Mukava tavata taas kaikkia tyyppejä, ja ihanaa, että kasvattajat jaksavat meille tällaisia mahdollisuuksia järjestää.

Kotiinkin onneksi selvittiin lopulta Valan kanssa ehjin nahoin. Oli välillä aika hurjaa ajella sakeassa sumussa, kun eteen ei tuntunut näkevät yhtään mitään. Onneksi oli edes tuttu reitti. Hirvitti kyllä, kun koko ajan mietti, että milloin joku peura tai hirvi hyppää eteen tielle. No ei hypännyt, mutta yksi ilmeisesti karkureissulla ollut iso koira ilmestyi kyllä ihan yhtäkkiä sumun keskeltä tien pientareelle. Onneksi se pysytteli siinä reunassa. Ja onneksi kuulemma hieman myöhemmin tulleet autoilijat olivat saaneet karkurin kiinni. Minä en voinut edes haaveilla lähteväni jarruttamaan siinä kohtaa, sillä ihan takapuskurissa kiinni roikkui joku idiootti, joka olisi heti kyllä rysäyttänyt siinä tilanteessa perään. Hänen mielestään ilmeisesti 80 km/h alueella pitää aina ja ehdottomasti ajaa vähintään tuota nopeutta, näkyvyydestä viis.

Tulipa pitkä teksti. Ja varmaan vielä paljon jäi kirjoittamattakin. Kuvia ehkä myöhemmin.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Tunnari on ongelma!

Ei siitä tule yhtään mitään :( Pieleen menee aina ja kaikki. Vala on epävarma, arvailee ja keksii sijaistoimintoja. Löysin kyllä Googlettamalla yhden artikkelin, joka vähän valoi uskoa tähän tekemiseen... vielä kun saisin oman pääni järjestykseen ja pystyisin tekemään fiksuja ratkaisuja.

Vala aloitti juoksut alkuviikosta, sekin voi toki vähän näkyä tuona epävarmuutena tekemisessä. Vaikka toisaalta esimerkiksi keskiviikkoilta se skarppasi ihan mielettömästi, kun kävin treenaamassa ruutua sen kanssa. Remmissä olleessaan se haahuilee, nuuskuttelee ja elää jossain ihan omassa hajumaailmassaan, mutta sitten kun ottaa remmin pois, laskee treenikamat maahan kentälle ja kysyy "tehäänks tokoo?", niin sen mielentila muuttuu kunnolla. On se vaan pätevä otus.

Viikko sitten perjantaina oli vähän epäuskoiset fiilikset, kun avasi aamulla verhot ja kurkkasi ulos. Lunta. Paljon. Äkkiä kaivamaan jostain talvikengät, että ulkona olisi vähän kivempi tallustella. Onneksi yksi kenkäpari on koko kesän keikkunut eteisessä...
Sen sijaan toisilla ulkoilijoilla varautuminen lumeen ja liukkauteen jäi ilmeisesti vähän vähemmälle. Tässä vaiheessa voisinkin muokata lehdistön suosikkiotsikon muotoon "talvi yllätti koiranulkoiluttajat". Ei nimittäin päästy kovin pitkälle kotiovelta, juuri tuohon lähimetsän puolelle, kun vastaantullut iso labbis uros päätti tulla tervehtimään. Ja sehän sitten tuli. Ulkoiluttaja roikkui epätoivoisena kelataluttimen toisessa päässä ja laski hillitöntä pyllymäkeä koiran perässä. Teki mieli kysyä tältä ulkoiluttajalta, että oletko ikinä mahdollisesti harkinnut mitään muuta vaihtoehtoa talutushihnalle, että pystyisit edes jotenkuten hallitsemaan tuon koiran. En viitsinyt, kai se tajusi sen itsekin, että nyt ei mennyt kaikki ihan kohdilleen tässä ohitustilanteessa. Meidän onneksi tämä labbis oli ystävällistä sorttia, ja ilmeisesti todellakin halusi vaan päästä liehittelemään viehkoa tollerineitoa.

Itsekin kaivoin eteisen hyllystä Flexin tosin esiin, pakko myöntää. Lähdin keskiviikkona lenkille ajatellen sen olevan nyt juoksujen aikaan näppärä (pääsee itse kävelemään mukavammin, kun koira on nyt tuollainen nuuskuttelija-haahuilija). No hitot, kapinehan hajosi heti 5 min. kävelyn jälkeen, eikä suostunut enää kelaamaan narua takaisin sisään. Olipas tosi nautinnollinen lenkki.

Vaan eipä huolta, eteisen naulakosta löytyi toinen Flexi. Uskoakseni tämä on joku isäni salajuoni, että näitä näin ilmestyy tänne meille... Tämä on toistaiseksi toiminut ja oikeastaan sen kanssa on ollut nyt ihan mukava ulkoilla. Vala kulkee nätisti sinkoilematta (se on oikeasti aika flegmaattinen nyt verrattuna normaaliin...) ja saa vähän enemmän vapautta nuuskutella tienpientareen hajuja. On näissä kelataluttimissakin siis ne hyvät puolensa.