tiistai 28. huhtikuuta 2020

Vuoden koira -kisojen tuloksia

Palataan hetki vielä viime vuoteen ja vilkaistaan muutamien "vuoden koira" -kisojen tuloksia. Tykkään yleensä ilmoittaa omien koirien tulokset mukaan, vaikka tietäisinkin, ettei voittoa tai edes kärkisijoja näillä tuloksilla saada... Mutta sitä vartenhan se kisa on, että sinne osallistutaan! Tylsää olisi olla voittaja, jos olisi sarjan ainoa osallistuja, on paljon hauskempaa, mitä enemmän on osallistujia :)

Novascotiannoutajat ry:n Vuoden 2019 Rally-tolleri -sarjassa Vala sijoittui (taas...) toiseksi. Ikuinen kakkonen siis tässä sarjassa :)
Karma sijoittui Rally-tolleri kisassa sijalle 7. ollen paras voi-luokan koira.

Novascotiannoutajat ry:n Vuoden 2019 Veteraani -tolleri sarjassa Vala oli 6.

Tampereen Seudun Koirakerhon vuoden 2019 Rally-koira -kisassa Vala sijoittui 8. ja Karma 12.

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Karma sairastaa (taas...)


Blogi onkin viettänyt melkoista hiljaiseloa alkuvuoden ajan. Yritetäänpä korjata asia ja päivitellä nyt kevään mittaan meidän kuulumisia tänne! Nyt alkuun kurjempaa asiaa, mutta toivottavasti ollaan jo parempaan menossa.

Pääsiäisviikolla tiistaina Karma alkoi oireilla oudosti. Ensin se kieltäytyi syömästä aamuruokaansa ja oli vaisu. Myöhemmin päivällä se liikkui kovin vaikean ja kipeän oloisesti eikä esimerkiksi suostunut istumaan ollenkaan. Makuulle meneminen oli työlästä samoin maasta ylös nouseminen. Mikään ruoka ei maistunut. Valeraskausoireita sillä oli ollut jo jonkin aikaa, ja edelliset juoksut olivat tammikuussa, joten mielessäni kaihersi pelko kohtutulehduksesta. Toinen epäilys oli jokin selkään liittyvä kiputila. Mitään Karma ei kuitenkaan varsinaisesti aristanut, vaikka koko koiran tunnusteli läpi. Soittelin eläinlääkärille ja hänen kanssaan juttelin rauhassa tilanteen ja koiran oireet läpi. Ell päätyi suosittelemaan varmuuden vuoksi käyntiä vastaanotolla, jotta kohtu voitaisiin ultrata. 

Tampereen Veterin päivystys oli ruuhkainen, eikä meitä olisi sinne voitu kuulemma ottaa ennen puoltayötä vastaan. Hattulassa sen sijaan oli hyvin tilaa, joten Karma lähti sitten mieheni kanssa autoajelulle sinne minun jäädessäni nukuttamaan lasta kotiin. Onneksi tehtiin näin, koska siellä koira pääsi ilman odotteluitta heti tutkittavaksi ja lyhyen tutkimuksen jälkeen takaisin kotimatkalle, niin että olivat vielä hyvissä ajoin illalla takaisin kotona. Karmalle tehtiin yleistutkimus ja kohtu ultrattiin. Kohdussa ei näkynyt nestettä eikä ollut viitteitä tulehduksesta. Diagnoosiksi Karma sai siis lopulta "vain" valeraskauden. Hiukan oli minulla kotona epäuskoinen olo, kun mieheni laittoi viestin tästä. Siis pelkkä valeraskaus. Huhhuh. 

Karmalle määrättiin 6 pv:n Kelactin vet -kuuri maidon eritystä ja valeraskausoireita hillitsemän. Lisäksi eläinlääkäri suositteli sterilaation tekemistä ennen seuraavia juoksuja. Olin jo itsekin kotona miehelle sanonut, että jos nyt ei ole kohtutulehdus, joka jouduttaisiin operoimaan, niin lienee joka tapauksessa se hetki, että tämän episodin jälkeen varataan Karmalle leikkausaika. Tuon Kelactinin haittavaikutuksena kerrotaan oksentelu, jonka kuitenkin tulisi loppua melko pian lääkkeen aloituksen jälkeen. Valitettavasti Karman kohdalla ei sitten näin käynyt, vaan koira oksensi kaiken syömänsä vielä torstainakin. Soittelimme Hattulaan ja eläinlääkäri sanoi toimittavansa apteekkiin puhelinreseptin pahoinvoinninestolääkkeeseen. Sain pian puhelun jälkeen viestin, että resepti on soitettu ja lääkkeen voi hakea. Lähdin Turtolan apteekkiin, jossa sitten kerrottiin, että ei heillä olekaan tätä ko. lääkettä saatavilla ja on tukkuriltakin loppu. Apteekista oli kuulemma soitettu ell-asemalle, mutta eivät olleet vielä tavoittaneet lääkäriä ja odottivat nyt lääkärin takaisinsoittoa, että voiko lääkkeen vaihtaa toiseen. Käskivät minun mennä kotiin ja odottaa, että ilmoittavat sitten kun lääkäri on tavoitettu. Harmi vaan, illan aikana ei kuulunut mistään mitään, ja lopulta lääke jäi meiltä saamatta... soitin itse vielä apteekkiin ja sieltä iloisesti todettiin, että juu me ollaan huomenna pitkäperjantaina kiinni, mutta lauantaina sitten taas auki ja silloin tämä viimeistään selviää. Vastasin, että lauantai on kyllä jo liian myöhäistä sitten.

Karma oli kuitenkin pe illalla ihan ok kunnossa, ei vaikuttanut kuivuneelta, mutta syömään se ei suostunut mitään. Olimme siis yön rauhassa kotona tilannetta seuraille ja perjantaina sitten taas uutta puhelua eläinlääkärille. Tällä kertaa saivat vähän paremmin asioita selvitettyä ja Yliopiston apteekista löytyi meille vielä tätä pahoinvoinninestolääkettä ja sain sinne puhelinreseptin. Ajelin aamupäivällä keskustaan hakemaan lääkkeen sekä ostin samalla Nutriplus-geeliä, josta olin saanut hyvän vinkin. Perjantaina Karma ei suostunut edelleen mitään syömään, paitsi tuota geeliä. Lauantaina se söi muutaman Valan nappulan ja kermaviiliä, mutta kääntyi heti pois kupilta, jos yritin tarjota sille "toipilasruokaa" eli lihalientä, keitettyä broilerin jauhista tai riisiä. Ilmeisesti sille oli syntynyt tosi vahva mielikuva pahoinvoinnista liittyen näihin ruokiin. Nuo nappulat, joka ei ollut siis sitä kuivaruokaa, jota Karma yleensä on syönyt, alkoivat kuitenkin maistua sille. Sunnuntaina Karma söi jo niitä nappuloita melko hyvällä halulla ja oli silminnähden pirteämpi koira. 

Nyt toivotaan, että selvittiin tästä episodista, eikä tule takapakkia. Jahka voi olla varma valeraskausoireiden loppumisesta ja hormonien tasaantumisesta aletaan katsella sitä sterilointiaikaa. Ennen pentujen saamista Karmalla ei juuri ollut valeraskausoireita, pentujen jälkeen näitä on vähitellen alkanut ilmestyä.

Jos jotakin positiivista: Eipähän joutunut perumaan yhtäkään kisastarttia tämän takia...