tiistai 5. kesäkuuta 2012

Aika huono treeniblogi


Vähän laiskasti tulee näitä juttuja nyt tänne kirjoiteltua. Enkä lupaa jatkossakaan parantaa tapojani. Fiksua olisi kirjoitella, ihan vaan itseni takia. Jäisi paremmin muistiin ja tulisi enemmän prosessoitua treenijuttuja. Ei vaan ehdi, jaksa ja viitsi.


Tokoteltu on kuitenkin aktiivisesti ja jonkin verran tehty taipparijuttujakin. Viime viikolla Vala teki lähimetsikössä pienen, 3 vaakun, hakuruudun. Ekalla vaakulla V epäröi ja nuuskutteli pitkään sekä siirteli lintua lyhyitä matkoja ennen palautusta. Koitin hakea sitä tokon treenifiilistä nyt tähänkin hommaan, joten käytössä oli myös lelupalkka. Se saikin Valan syttymään, joten kaksi jälkimmäistä vaakkua palautuivat ihan eri vauhdilla. Kahdessa ensimmäisessä palautuksessa heitin lelupalkan taakseni "lennosta" ts. koira sai pudottaa kantamansa linnun siihen paikkaan, kun näki lelun ja kuuli kehu-/vapautussanan. Viimeisellä vaadin sitten palautuksen minulle asti, joskaan tämä ei mikään erityisen nätti ollut, vaan Vala sylkäisi vaakun jalkojeni juureen. Haku sinänsä oli vähän nuivaa, ja V selkeästi lähinnä seuraili minun jälkiäni alueella...


Kasvattaja Anna heitti haasteen ja yllyttää kovasti nyt taippareiden suorittamiseen, ja kyllähän se aktiivisesti pyörii omissakin ajatuksissa ja haaveissa. Katsotaan nyt, miten tämän projektin kanssa käy.


Tokoilua on harrastettu Hellun & Syken kanssa, Nuuskujen kimppatreeneissä sekä omatoimisesti. Vala on tehnyt vähän sekalaista settiä kaikesta. Tunnari sujui Hellun kanssa treenatessa heikommin kuin edellisellä treenikerralla. Toisaalta taas sitten myöhemmin itse tehdessäni yksin Valan kanssa (voikukkapusikossa), liike oli taas paljon paremmassa kuosissa. Mättääkö siis taas vaan joku, mitä minä teen / käyttäydyn eri tilanteissa eri tavoin? Paikkamakuuta on tehty joka treenikerralla, ja nuuskulaisten kanssa tehtiin vielä paikkaistuminenkin. Istumista on tehty tosi vähän, joten siinä pysyttelin toistaiseksi koko ajan koiran näkyvillä ja kävin kertaalleen välissä palkkaamassakin (kokonaisaika reilu 2 min). Seuruuta ihmeltiin myös ja tehtiin käskytettynä kaavio, jossa oli erikoispaljon pysähdyksiä. Nyt pysähdykset ok, tosin mulla oli myös namit valmiina ja palkkasin jokaisen pysähdyksen perusasennosta. Sen sijaan sain palautetta, että V tiputtaa kontaktin ja alkaa katsella ympäristöä jokaisen pysäytyksen jälkeen ennen liikkeellelähtöä. Sitten tulee taas sellainen pieni "jaa häh, taasko me mennään?" -koiran osalta, kun lähdetään uudestaan liikkeelle. Vala kyllä paikkaa hyvin ja tekee sen jälkeen taas mallikasta seuruuta. Ihme juttu silti. Jotenkin tähän varmaan olisi syytä puuttua.


Luoksarissa Vala ennakoi aika roimasti pysäytyksen nyt... hmm. Ehkä jätetään nyt hetkeksi ihan kokonaan tauolle (esim. viikon ajaksi) ja katsotaan sitten uudestaa, mikä on tilanne, ja millaista treeniä kannattaisi lähteä tekemään ennen seuraavia kisoja.


---------------------------------------------------------------------------------------------


Muutoin mainittakoon vielä, että olen kovin iloinen Valan kauniin Ruuti-siskon ja tämän perheen puolesta, sillä Ruuti saavutti viime viikonloppuna FI MVA -tittelin. Onnea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti