Perjantaisten kisojen jälkeen lähdetiin vielä viettämään mökkiviikonlonloppua. Valalle tehtiin lauantaina laahausjälki (edellinen jälki oli tehty viime kesänä). Jäljitettävänä oli tosin vaan feikkipupu, kepon ja kaverinsa viime talvena kaataman rusakon nahka käärittynä damin ympärille. Kepo kävi vetämässä jäljen, ja Vala odotteli sen ajan sisällä mökissä. Jäljen alussa Vala oli aika epävarma ja vähän pihalla ideasta. Se kyllä nuuskutteli maata, mutta kääntyi sitten katsomaan minua, että mitäs nyt, eikä reagoinut "missä pupu?" -kehotukseen. V ei varmaan tajunnut käskysanaa, koska tätä on oikeasti tehty ihan vaan pari kertaa. Fiksua olisi ollut, jos olisin tajunnut saattaa Valaa jäljen alussa pidemmän matkaa... mutta no joo. Sen sijaan sanoin "etsi" (millä V lähtee hakuun) saadakseni koiran irtaantumaan. Alkuun se vähän näyttikin lähtevän tekemään hakua, mutta sai sitten vainun jäljestä eteni sitä pitkin kaadolle. Palautuksessa taisi pudottaa kerran tai kaksi matkalla, mutta se lienee johtuneen ennen kaikkea siitä, että turkisdami ei ihan tahtonut enää pysyä koossa.
Ilman tokoiluakaan ei voitu loppu viikonloppua viettää, vaan Vala treenasi tunnaria pienessä heinikossa. "Väärät" kapulat (10 kpl) olivat yhdessä kasassa, ja sitten taas piiloteltiin omaa kapulaa vuorotellen kasan molemmille puolille. Ensin 1,5-2 m päähän, ja vikalla toistolla n. 0,5 m päähän kasasta. Varsinkin alkuun oli vähän epävarmaa, mutta selkeästi Valan varmuus kasvoi toistoilla ja nenän käyttö tehostui. Vala kävi myös katsomassa väärien kapuloiden rykelmää, mutta eipä koskenut :) Ehkä tästä vielä tulee kokonainen liike joskus.
Muutoin Vala viettikin ansaittua vapaa-aikaa juosten ja painien kepon vanhempien 7kk ikäisen bordercollien kanssa.
Minun "ei se osaa uida" -koirani pääsi yllättämään. Olin sen kanssa laiturilla ja huvikseni kokeilin yllyttää sitä hyppäämään veteen. Alkuun ei meninannut tollottimen uskallus riittää, mutta tarpeeksi monen kehotuksen jälkeen se meni ja hyppäsi (laiturin ja vedenpinnan välillä n. puolen metrin pudotus) ja ui nätisti rantaan. Tämän jälkeen se tuli uudestaan laiturille, ja nyt minun tarvitsi enää kerran sanoa, että hyppääpä veteen... sinne meni ja uiskenteli tyytyväisenä edestakaisin! Yllättävää edistymistä.
Tämän kokemuksen jälkeen oli tietty pakko kokeilla paria lyhyttä vesinoutoa.
Alimmasta kuvasta näkee, että se ui edelleen pitäen päätä aika korkealla, mutta silti niin hienoa.
Pidin Valasta kiinni damin heiton ajan, ettei se vahingossakaan pääsisi karkaamaan. Damin pudottua vaadin Valaa vielä odottamaan hetken ennen lupaa lähteä noutoon. Odottelun aikana koko koira tärisi pidätellystä innosta päästä hakemaan damia, mutta malttoi kuitenkin mielensä - sekä kaiken huipuksi oli silti aivan äänetön! En vaan voisi olla tyytyväisempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti