Motivointiseminaari

Olin viime sunnuntaina Karman kanssa Vappu Alatalon motivointikoulutuksessa. Ilmoittautuessa arvoin jonkin aikaa, että kumman koiran kanssa menisin. Päädyin Karmaan, koska tuntui, että sen kanssa on vähän suunta välillä hukassa. Periaatteessa tiedän, mitä haluan, mutta silti pieni epävarmuus ja päämäärättömyys on vaivannut. Lähdettin rakentamaan yhteistyötä ja motivaatiota tehdä töitä (nyt kun ei vielä olla mitään pilattu eikä luotu mitään suurempia ongelmia).

Päivä alkoi lähes parin tunnin luennolla, jossa käytiin läpi paljon mielenkiintoista asiaa. Koulutuksen osallistujatkin pääsivät ääneen ja saivat (joutuivat) miettiä omaa tilannettaan ja kertoa esimerkiksi arjen verollisista asioista. Koiria oli 11 ja kuunteluoppilaitakin aika paljon. Tosi kiva päivä, jonka jaksoi hyvin kuunnella ja seurata ihan loppuun asti. Koirat oli aika erilaisia, samaten "ongelmat", joihin haettiin apua. Kiva nähdä eri juttuja, ja vähän eri lajejakin, kun tokon lisäksi tehtiin vähän aksaa ja oli rallyharrastajakin.

Karman kanssa tein aluksi kontaktiharjoituksen, jossa koira oli hihnassa ja hihna sidottuna minun vyötäröni ympäri. Sitten lähdettiin liikkeelle, ja koira kun koira tarjosi kontaktia --> lelupalkka. Sitten tehtiin sivulletulon alkeita. Sitähän me onkin jo treenattu, mutta musta on jo jonkin aikaa tuntunut, että homma ei vaan etene. Nyt tehtiin pikkasen eritavoin, niin, että koira sai vähän enemmän tarjota itse. Eli seinän vieressä, ja Karmaa voi kutsua nimeltä. Välillä voi ottaa askeleen eteenpäin, ja jos koira seuraa mukana, niin palkka. Tässä ei ole tarkoitus ottaa mitään käskysanaa mukaan, vaan tehdään vaan. Tärkeintä on luoda fiilistä ja mielentilaa, että sivulla on kivaa.

Leikkimisestä ja lelupalkasta tuli vähän noottia, että a) irtipäästämisen käsky ei ihan toimi b) koiralta ei pitäisi ottaa lelua joka kerta pois, vaan leikki jatkuu irti-käskyn jälkeen. A-kohta on oletettavasti seurausta b:stä. Olen mä tätä ajatellut, ja olen paikannutkin aina silloin tällöin antamalla lelun takaisin. Pitäisi vaan tehdä paljon useammin niin. Vapun mielestä esim. yhdeksällä kerralla kymmenestä leikki jatkuu edelleen irti-käskyn jälkeen, jolloin irroitus on vain yksi osa leikkiä.

Tehtiin vielä paikallaolo-leikkiä, jossa koira saa tässäkin itse tarjota istumista ja paikallaoloa. Palkkaa tulee, jos pysyy, ja jos ei pysy, niin sitten kokeillaan uudestaan. Paikallaoloja (sekä istuen että maassa) on treenattu tähän asti pääasiassa ruokakupilla. Siinä Karma malttaa hyvin odottaa, mutta tämä on hauska leikki, jolla koiraa saa taas toisaalta vähän aktiivisemmaksi.

"Kotiläksyksi" saatiin vielä ensinnäkin oman ajan järjestäminen. Eli tehdään juttuja kaksin, ilman toista koiraa. Meillä on ihan normaali kahden koiran ongelma, kun pentu mielellään seurailee ja ihailee vanhempaa koiraa. Ohjaajan pitää tällöin tehdä enemmän töitä yhteistyön rakentamisen eteen (yhden koiran kanssa homma sujuu vähän niin kuin itsestään). Lisäksi Karma saa alkaa opetella enemmän targetteja (nyt se osaa vain nenäkosketuksen kämmeneen) sekä puunkiertoa ja luoksetuloa kannattaa vahvistaa yhä vaan lisää.

Karma oli kyllä aika kivan tuntuinen ja vastasi hyvin harjoituksiin. Paljon tulikin myös kehuja siitä, että on se oikein kivan oloinen ja ihan hyvällä alkutaipaleella oleva pentu. Minusta oli ihanaa käydä läpi noita käytännön juttuja ja saada ihan kädestä pitäen -opastusta. Just sitä oikeaan suuntaan potkimista, mitä kaipasinkin!

Muutoin päivän aikana oli paljon asiaa mm. vireestä, hermoista, moottorista, palkkioista (tästä läksynä on tehdä jokaisen oman koiransa osalta palkintoranking!) ja palkkauksesta, kouluttamisesta, manageerauksesta, vuorovaikutuksesta... aivot eivät ehkä vieläkään ole prosessoineet kaikkea. Luin äsken muistiinpanojani läpi, ja tosi paljon asiaa tuli kirjoitettua päivän aikana ylös. Huh. Olipa antoisa päivä :)

Nomea ja mejää

Vala on tässä käynyt vielä kolme kertaa jäljestämässäkin. Kahdella kerralla en ole ollut itse mukana, joten niistä ei sen tarkemmin nyt. Ihan hirveän hyvin ne eivät menneet, mutta ainakin toisella kerralla syy voitaneen oikeasti laittaa hirvittävän kaatosateen piikkiin. Viimeisin kerta oli viikko sitten, jolloin tehtiin n. 1,4 km jälki mökkimaastoon. Vala ei ollut kovinkaan tarkka jäljestäjä, vaan lähti helposti sivuteille tsekkailemaan ties mitä... näytti kovasti siltä, että se saattaisi ihan hyvin seurata sitä samaa jälkeäkin, vaikka oikeasti ei jäljellä ollutkaan. Hirven jälkiä oli vähän, mutta tällä kertaa ei edes kovinkaan tuoreen näköisiä. Plaah. Seuraavaksi ehkä joku lyhyt pätkä, jos sillä saisi motivaatiota nostettua. 

Nomea Vala on treenannut tosi vähän, mutta pallo tästä hommasta on Johanneksella :P Karu totuus paljastui, kun oltiin Ylöjärven mökillä treenaamassa: Vala ei kuuntelu pysäytyspilliä tippaakaan. Tai ehkä vähän. Sen verran, että se saattaa hidastaa vauhtia ja/tai lähteä itsenäisesti metsästämään (koska se on selvästi ihan satavarma, että se itse tietää paremmin, missä dami/riista on). Ärsyttävää. Vaikka toisaalta Valan ollessa kyseessä on toisaalta ihan hauska, että siitä näköjään joskus löytyy kuitenkin röyheyttä ja itsevarmuuttakin. Näissä treeneissä se on myös lähtenyt ihan kivasti eteen linjalle (pääasiassa on toki treenattu tiellä, eli helppo mennä suoraan, mutta ei ole ainakaan empinyt etenemistä).

Kertaalleen käytiin Riikan ja Pipan & Myn luona Vesilahdella treenaamassa. Vala ja Pippa treenasivat ensin järvellä ja sitten vielä pihassa tehtiin vähän kummallekin pennulle treeniä. 

Vala teki sille tosi vaikea vesimarkkeerauksen. Minä olin ihan varma, että se ei sitä pysty selvittämään, mutta Johannes halusi ehdottomasti kokeilla... ajattelin, että ei ole mun asia, joten olin sitten vaan kameran kanssa lintutornissa katsomassa ja ihmettelemässä. Valahan meni ja teki ja haki sorsan talteen (hitaasti, mutta yllättävän varmasti). Check it out:

 

Yllätti minut aika lailla :)

Karmalle näytettiin pulua ja pupua. Se ottaa riistaa edelleen varsin mielellään, ja teki nyt myös ekaa kertaa perusnoutoa riistalla. Ja oli vielä vapaana hihnastakin koko ajan, eikä yrittänytkään lähteä mihinkään omimaan riistaa tms. Tähän astihan me on oikeastaan vaan tehty kantamistreeniä hihnassa. Damin naksuttelut tuottavat myös tulosta, ja K tarjoaa nyt paljon enemmän oikeata otetta damista. Samalla on vähän vaihtelun vuoksi naksuteltu myös ohjatun kapulaa ja metalliakin. Puukapulassa ei ongelmia (tosin varovainen saa olla tämän kanssa, koska selvästi suu alkaa käymään melko helposti, jos kierrokset nousevat), metalli on vähän ällö.

Enemmän treenikuvia löytyy täältä.

Muutoksia

Kotisivut ovat olleet jo niin pitkään olemattomilla päivityksillä, että lienee aika sanoa niille kokonaan heippa. Tein tänne blogiin nyt koirille omat sivut, ja vähän muutakin sisältöä siirtyy tänne vähitellen :)

Näyttökoe ja tulokset

Viime viikon keskiviikkona meillä oli Valan kanssa ohjelmassa näyttökoe TamSKin ensi kauden tokon valmennusryhmiin.

Näyttökokeessa oli pakollisina liikkeinä paikkamakuu, seuraaminen ja tasamaan nouto puukapulalla. Tämän lisäksi jokainen teki yhden vapaavalintaisen liikkeen. Otin riskin ja päätin tehdä tunnarin (hyppynouto olisi ollut "helppo nakki", mutta tuntui sitten vähän tylsältä varmistelulta). Oli taas aika jännä paikka, jotenkin tällaista näyttökoetta vaan jännitti ihan eri tavalla kuin tavallista koetta. Lisäksi yhden tuomarin sijaan nyt suoritusta oli arvioimassa kolme silmäparia.

Kokeesta sai lyhyen sanallisen arvion, tässä meidän:

+ Hyvä paikkamakuu. Koira tekee hyvää yhteistyötä ohjaajan kanssa ja tekeminen on teknisesti korrektia.
- Seuraamisessa kontakti putoilee ja hieman paikoin jätättää. Noudoissa palautukset hitaat. Saisi olla korkeavireisempi läpi suorituksen.

Kuulostaa ihan meidän suoritukseltamme. Vala oli hyvin kuulolla paikkamakuussa, ja kerrankin meni hyvin alas ja nousi ylös alussa/lopussa. Vähän vinoon se kyllä taisi nytkin mennä. Kokonaisfiilis kehässä oli ihan kiva ja me olimme siellä Valan kanssa yhdessä tekemässä hommia.

Seuraaminen on vielä kesken. Alku lähti hyvin, mutta heti aluksi oli pitkähkö suora osuus, jonka lopussa Vala jo ehti tipauttaa kerran kontaktin. Selvästi näki, että ei olla näin pitkiä ehditty vielä treenata. Tämä oli kuitenkin hyvä koetilanteen tsekkaus, pääsi kokeilemaan kunnolla, missä mennään. Treenikavereilta tuli hyvää palautetta, että eteenpäin tässä on menty. Noutoissa ei mitään yllättävää. Hidas mikä hidas. Treenattu on, mutta ei tarpeeksi. Enkä mä tiedä, saako sitä koskaan hirveän nopeaksi... Tunnarissa oli epävarmuutta. Kapulat olivat rivissä ja pakko oli pari kertaa haistella kaikki läpi, ennen kuin uskalsi ottaa oman.

Koetilanne tuntuu nykyisin aina vähän laskevan Valan virettä, mikä myös sitten osin näkyy juuri tuona seuruun jätättämisenä ja palautusten hitailuna. Ihan tyytyväinen olin meidän suoritukseemme, tehtiin sellainen setti, mikä on meidän tasoa nyt. Treeneissä menee yleensä paremmin, mutta koetilanne ja koetilanne.

Treenit jatkuvat ensi kaudella periaatteessa samassa ryhmässä kuin nytkin, eli 2. valkkuryhmässä (ryhmän nimi on nyt vähän eri). Muutama hyvä treenikaveri pääsi ykkösryhmään, mikä vähän harmittaa minua, sillä nyt joudun luopumaan heidän hyvästä viikottaisesta treeniseurasta ja -neuvoista. Toisaalta on hyvä, että pakka vähän sekoittuu. Tulee uusia treenikavereita, joiden myötä tulee toivottavasti uusia ajatuksia treeneihin. Siispä innolla tulevaa kohti, treenikausi vaihtuu syys-lokakuun vaihteessa.

TOKO-kuulumisia

Pikainen päivitys, missä mennään tokon suhteen. Aika aktiivisesti on treenailtu, ja kisailmoittautumisiakin on pistetty menemään. Muutamia koulutuksiakin on tiedossa, Karman kanssa olisi tarkoitus osallistua Vappu Alatalon motivaatiokoulutukseen elokuussa, ja Valan kanssa tiedossa on Jessica Svanljugin tokopäivä syyskuussa.

Tein tuossa heti lomareissun jälkeen paperille lyhyen listan Valan treenitavoitteista. Se oli kutakuinkin tällainen:

• Paikkamakuu: alku/loppu, ongelmana tahmeus/hitaus
• Istuminen: Ylläpito
• Seuraaminen: Kontakti, aktiivisuus; kriteeristä pidettävä kiinni!!
• Zeta: asennoissa pysyminen ja asentojen kuuntelu
• Luoksetulo: Stoppi napakammaksi? Ainakin sivulletulon harjoittelua
• Ruutu: Paikan vahvistaminen ja lopun seuruu kuntoon
• Ohjattu: Ylläpito
• Metalli: Ylläpito
• Tunnari: Ylläpito
• Kaukot: Ylläpito + asenteen vahvistaminen

Seuruuta on treenattu paljon. Jännittää, miten se toimii sitten koetilanteessa.. vaatinee vielä paljon työtä, mutta kauhean kivasti on kuitenkin edistytty. Olin jo itse aika huolissani tästä, mutta onneksi on huippuja treenikavereita, jotka heti osasivat osoittaa ongelmakohdat. Avainsana on kriteeri.

Ruudun paikkaa on hinkattu jonkun verran. Viimeisimmissä treeneissä löytyi jo hyvin. Mutta katotaan nyt. Zetaa on tehty liian vähän, samoin luoksaria (sitä en ole uskaltanut, kun V:n tassuissa on ollut niitä haavoja). Paikallaolot ovat sujuneet treeneissä aika kivasti. Piialla oli käytössä kauhean kiva kuunteluharjoitus, saatan apinoida sen meidän treenisettiin jossain vaiheessa. Metallihyppy ok. Tunnarissa on vähän leikitty tulella ja tehty vauhtipalkalla. Kaukoja pitäisi tehdä enemmän, ja muistaa olla sortumatta hinkkaukseen ja koiran paineistamiseen. Ohjattu oli hajonnut tauon aikana, joten sitä koitettu kasata taas uudestaan kokoon.

Karma on treenaillut pääasiassa kotona. Aika paljon se on saanut olla mukana treeneissä passissa, ja muutaman kerran on myös päässyt vähän tekemäänkin (haluan myös tehdä sen kanssa harjoituksia häiriöisemmissä paikoissa, että tulisi sitä kontaktia ja yhteistyötä treenattua). Koitan kuitenkin muistaa pitää pääpainon odottelussa ja rauhoittumisessa. Tällä hetkellä näyttää ja tuntuu aika kivalta :)

Karman treenejä (muutakin kuin tokoa, Karppan kohdalla ei vielä erotella lajeja toisistaan, kun tehdään vaan perusjuttuja):

• perusasento (etenee aika hitaasti....)
• istu
• maahan
• ohitukset lenkillä (Näissäpä näyttäisi nyt riittävän työtä)
• kontakti
• vapaa -käskyn kuunteleminen
• tänne (suullinen / pilli)
• nenäkosketus
• damin ottaminen oikealla otteella
• paikka (istuen ja maassa)
• nomeseuruu
• pillipysäytys (pitäisi tehdä enemmän...)
• eteen 
• lähihaku (viime aikoina tehty tosi vähän)
• riistan kantaminen
• uiminen (tykkää vedestä todella paljon, mutta pääsääntöisesti ei ui) 

Listasta puuttuu ainakin seisominen, jota pitäisi alkaa harjoitella nyt jo kiireen vilkkaa... 

Karman pentutreffeillä

Viime viikonloppuna meillä oli Karman ja sisarusten pentutreffit kasvattajien luona Valkeakoskella. Oli tosi kiva, kun kaikki kuusi pentua olivat paikalla. Meitä kouluttamassa oli pentujen Rasmus-iskän omistaja Päivikki.

Käytiin läpi kaikenlaisia perusjuttuja (no mitä muutakaan pentujen kanssa tekisi?). Karma oli ollut tätä ennen viikon hoidossa vanhempieni luona meidän lomareissun ajan, ja olimme hakeneet sen kotiin perjantai-iltana. Vähän oli näkyvissä väsymystä pikkukoirassa ja toisaalta myös viikon harjoittelemattomuuskin näkyi. Ihan kivasti Karma kuitenkin oli, pelkäsin ennakkoon aika paljon pahempaa...

Saattoi Karma tosin olla vähän väsynyt edellisestä illastakin, kun jouduin antamaan sille yhden kyytabletin. Karma tuli alkuillasta parvekkeelta vähän hassun näköisesti maiskutellen, ja heti kävi mielessä, että nappasikohan se suuhunsa nyt jonkun ampparin (sillä on aiemminkin ollut vähän haluja napsia ötököitä). Siinä ei kuitenkaan näkynyt mitään ja koira oli normaali, ja asiakin jo vähän unohtui minulta. Myöhemmin, puolen yön aikaan, lähdin hakemaan Johannesta kotiin ja nappasin koirat mukaan, että käyttäisin ne samalla vielä pissalla. Autoon laittaessani Karma oli edelleen ihan normaali, mutta sitten 45 min päästä, kun tulimme takaisin kotiin, takapaksissa odottikin pikkukoira, jonka toinen poski oli turvonnut palloksi. Muutoin koira oli edelleen ihan normaali, ja turvotuskin hävisi sitten sillä kyytabletilla. Vähän ihmetytti vaan, kun oireet tulivat noin viiveellä..

Läksyksi saatiin Karman kanssa erityisesti nomeseuruun harjoittelu, jota me ei aiemmin olla yhtään tehty. Valan kanssa mulla on tosiaan ollut vähän erilainen lähestymistapa tähän asiaan, joten tähän asti Karmankin kanssa on treenattu vain kontaktikävelyä. Mutta pitäneepä ottaa nyt työn alle. Lisäksi perusnouto / damin ottaminen ja kantaminen tarvitsee vielä lisää vahvistamista (sen tiesin jo ennenkin tätä koulutusta). Päivikin ehdotuksesta olen nyt tällä viikolla naksutellut Karmalle damin ottamista. Kriteerinä on oikeaan kohtaan tarttuminen, eli ei saa ottaa päästä tai heittonarusta kiinni.

Karma otti puolivälissä koulutusta nokoset minun jalkojeni välissä selällään maaten. Olin kovin iloinen, että pikkukoira pystyi siihen rauhoittumaan, vaikka olikin muita koiria lähellä. On niistä rauhoittumisharjoituksista ollut hyötyä!

Jokaiselle pennulle esiteltiin myös yksitellen erilaisia riistoja. Karma oli kovin innoissaan kaikista (varis, lokki, pupu), vähän meinasi vaan joitakin tapporavistuksia välillä tulla. Oli kiva tsekata tähän väliin, miten K toimii vieraalla riistalla (kun Valan kanssa oli vähän ja vähän enemmäkin niitä ongelmia joskus), mutta hyvinhän tuo nyt ainakin suhtautui. Tästä on taas hyvä jatkaa.

Loppuun kuunneltiin vielä muutamia haulikon laukauksia niin, että siirryimme aina lähemmäs ampujaa. Viimeisellä laukauksella oltiinkin jo sitten ihan näkö- ja puhe-etäisyyden päässä. Tämäkin sujui tosi hyvin, Karma ei turhia hötkyillyt.

Mutta juu, niiden peruspalikoiden treenaus jatkuu.

Kesälomalla

Minulla oli tänä kesänä viikon loma, joten pääsimme lähtemään yhdessä matkalle. Kohteeksi valikoitui Suomen Lappi ja Pohjois-Norja. Oli myös melko itsestäänselvää, että ainakin toinen koira lähtisi mukaan, varsinkin kun Suomesta Norjaan ja takaisin saa kuljettaa koiran melko vapaasti ja siten helposti (pitää olla vain passi, johon merkitty rabies + muut rokotukset). Molemmille koirille otettiinkin sitten passit keväällä, kun ne kävivät rokotuksilla. Muutoin tähän mennessä Valalla on ollut käytössä ihan vaan tavallinen rokotuskortti. Eikä sillä, että nytkään reissulla kukaan olisi yhtään mitään tietoja rajan ylittävästä koirasta saati sitten ihmisistä kysellyt... 

Reissun ohjelmaan oli tarkoitus sisällyttää sen verran kävelyä, että Karma-pentu sai jäädä mielummin hoitoon vanhempieni luokse. Ihan hyvä kokemus sillekin kyllä joutua hoitopaikkaan yksin. Ihan hyvin oli kuulemma mennyt, mitä nyt takapihaa pikkukoira oli vähän tahtonut muokkailla mm. hautaamalla luuta... yöt K oli nukkunut nätisti yksin alakerrassa, samoin työpäivät se oli ollut ihan hyvin yksinään.

Me lähdimme matkaan lauantaiaamuna, ja päivä kuluikin sitten lähinnä vain autossa istuessa. Hellettä oli sen verran, että lounaskin oli vain pikaisesti mukaan haetut hampurilaisateriat, jotka syötiin parkkiksen reunalla, kun koiraa ei yhtään uskaltanut jättää yksin autoon. Yöksi majoituimme Johanneksen sukulaisille Ylitornioon. Aamulla sitten taas eteenpäin, ja päivällä saavuimmekin Kilpisjärvelle. Matkalla sateli vettä, ja Kilpisjärvellä syömässä käydessämme sekä muutaman geokätkön hakiessamme mietimme kovasti, että ovatkohan nuo lähellä roikkuvat tummat pilvet tulossa päälle, ja onko tuo jonkin matkan päästä kuuluva ukkonen tulossa sekin. Tarkoituksena oli kiivetä Saanalle (tottakai), mutta ukonilmalla se ei tuntunut kovin houkuttelevalta (Parin päivän päästä tästä saikin sitten lukea uutisotsikoista, että joku oli saanut salamaniskun Saanalla! Veti vähän hiljaiseksi...). Säätiedotus lupasi kuitenkin hyvää, joten päätimme lähteä. Ei tullut ukkosta, eikä sadetta, vaan oikein kuumasti porottava aurinko, joka teki noususta aika rankan. Menomatka oli vielä vähän pidempi, kun kävimme ihmettelemässä sodanaikaisen pommikoneen jäännöksiä. Onneksi oli muutamia lampia matkan varrella, että Vala pääsi vilvoittelemaan.

Saanan huipulla

Yötä olimme Kilpisjärvellä hotellissa. Meille varattu lemmikkihuone sijaitsi selvästi muista huoneista erillään, mutta varsin kivasti hotellin takaoven vieressä. Maanantaiaamuna sitten lähdimme heti Norjan puolelle ja ajelimme koko päivän rannikkoa pitkin vuonoja kierrellen Honningsvågiin. Matka oli hidas, ja sitä hidastivat entisestään lukuisat tietyöt. Maisema oli kuitenkin huikea, joten mikäs siinä! :) Honningsvågissa meidän majapaikkanamme (kaksi yötä) oli eräs hostelli, joka oli oikein kiva ja melko täynnä kaikenmaalaisia turisteja.  Illalla kävimme vielä kävelemässä Skarsvågin kalastajakylän liepeillä, mistä löytyy upea Kirkeportenin kalliomuodostelma.

Kirkeportenin lähistöllä

Kirkeporten

 

Vala kohtasi elämänsä ensimmäisen poron

Tiistaiaamu oli pilvinen/sumuinen. Tiistaille oli kuitenkin suunniteltu meidän reissumme pääkohde, joten ei muuta kuin menoksi. Ajelimme Honningsvågista kohti Nordkappia ja näkyvyys putosi ihan vain muutamaan metriin. Pääsimme parkkipaikalle, josta lähti polku kohti Euroopan pohjoisimpana pidettyä kohtaa, Knivskjelloddenia. Fiilis oli vähän epäuskoinen, oli kylmä, pimeää, tuulista, eikä meillä ollut hajuakaan, mihin suuntaan polku lähtisi. Onneksi oli geokätköilyssä käyttämämme gps-laite mukana, ja siinä olevasta kartasta pystyi tsekkaamaan polun sijainnin. Olisi ollut ehkä vähän noloa eksyä heti alkumetreillä...

Lähdössä liikkeelle

Kävellessämme sumu hälveni jonkun verran (säätiedotus oli luvannut aurinkoa, mutta missään vaiheessa päivää se ei päässyt sumu-/pilviverhon takaa paistamaan), mutta täysin se ei hävinnyt.

Matkaa parkkipaikalta Knivskjelloddeniin oli n. 9 km, ja sitten toki sama reitti takaisin. Olimme ennakkoon lukeneet hieman juttuja maaston vaativuudesta (kivikkoa jne.), joten henkisesti oli tullut valmistauduttua pahempaan, kuin mitä mielestäni reitti todellisuudessa oli. Meillä oli toki molemmilla hyvät ja tukevat kengät (keväällä ostamani Hanwagit lunastivat paikkansa) ja muutenkin ulkoiluvarusteet. Matkalla nimittäin tuli vastaan niitäkin, jotka olivat liikkeellä esim. tavallisilla lenkkareilla tai jalassaan farkut...ja heistä kyllä näki, että välillä oli hankalaa. Menomatka oli pääasiassa alamäkeä, kun merenrantaa kohti mentiin. Takaisin oli sitten vähän rankempi, kun oli enemmän sitä nousua. Reittiin kuului kuitenkin vain yksi oikeasti jyrkkä nousu/lasku, jossa piti mennä varsin jyrkkä heinikkoinen rinne alas/ylös (gps:n mukaan n. 100 m korkeusero). Viimeinen kilometri ennen määränpäätä oli omalla tavallaan haastava, kun siinä piti kävellä merta kohti viettävää rantakalliota. Huomasi kyllä, että vino alusta otti hyvistäkin kengistä huolimatta vähän jalkoihin. Meillä oli tarvikkeet mukana yhdessä rinkassa, jonka Johannes kantoi koko matkan. Minulla oli kannettava vain kamera, joten pääsin vähän helpommalla. Tosin talutin myös Valaa, mikä toi oman haasteensa, kun piti maastossa muistaa katsoa omien jalkojensa lisäksi myös koiran liikkeitä. Poroja oli paljon, ja ne kiinnostivat kovin koiraa, mikä myös toi vähän lisähaastetta.

Valakin pärjäsi reissulla hyvin, vaikka sillä olikin tassussa haava (pieneksi pelästykseksi totesin torstai-iltana ennen reissuun lähtöä, että V:llä on toisessa takatassussa yksi räpylä halki...). Tassu ei ole millään tapaa oireillut, eikä ole kipeä, joten uskalsimme lähteä. Ensiapuvarusteet tassusuojineen kulkivat toki koko ajan mukana.

Perillä Euroopan pohjoisimmassa paikassa!

Knivskjelloddenissa on vieraskirja, johon jokainen saa kuitata oman vierailunsa paikalla. Kirjan mukaan olimme kyseisen tiistaipäivän ensimmäiset kävijät perillä, klo 11:30. Olimme lähteneet liikkeelle n. klo 9:15, ja samoihin aikoihin lähti myös isompi ryhmä kävelijöitä.

Vala Jäämeren rantakallioilla

Perillä pidimme taukoa sen verran, että keittelimme trangialla vettä ja valmistimme retkiruuat. Ei ollut mikään makuhermoja hivelevä nautinto, mutta saipahan lämmintä ruokaa. Tämän jälkeen suuntasimme sitten paluumatkalle. Paluu oli tosiaan nousun vuoksi haastavampi, mutta aika hyvin sekin meni, kun tasaisen rauhallisella vauhdilla kuljettiin. Paluu parkkipaikalle oli hauska, kun alkoi jo väsy vähän iskeä, ja mietimme vain, että eikö meidän jo oikeasti pitäisi ihan kohta olla autojen luona... sitten sumu hälveni pieneksi hetkeksi ja paljasti, että kyllä vain ne autot ovat jo siinä sadan metrin päässä... ja sitten verho laskeutui taas, ja piti kävellä melko lähelle, ennen kuin parkkis tuli uudelleen näkyviin.

Knivkjelloddenin parkkipaikka ei ole kaukana turistirysä-Nordkappista, joten ajelimme sitten vielä käymää siellä. Maksoimme suolaisen sisäänpääsymaksun (miltei 40 euroa), ajelimme parkkikselle. Näkyvyys oli ihan nollassa. Tuuli oli hirveä, kuten huomasimme, kun hyppäsimme ulos autosta. Lipunmyyjätytön antaman turistiesitteen kartan avulla suunnistimme kohti rakennusta. Kävimme vähän lämmittelemässä sisällä ja sitten maapallo-patsaan luo ulos ottamaan ne pakolliset valokuvat :D Mitään ei nähnyt, ja minä lähinnä pelkäsin lentäväni tuulen mukana ja kameran imevän itseensä liikaa kosteutta. Olipahan kokemus!

Keskiviikkona ajelimme Honningsvågista Karigasniemen kautta yöksi Saariselälle. Voi että, kun Suomen puolella maisema tuntui niin lässähtäneeltä Norjan jälkeen. Automatkakin oli jo aika tylsä.

Kaunispäällä

Torstaina ajeltiin Pyhä-Luoston kautta (kipusimme Orresokka-vaaralle eräällä tauolla) Kuusamoon viimeiseksi yöksi. Viimeinen ilta vietettiin kylpylässä ja ravintolassa hyvin syöden. Perjantaina oli sitten enää kotimatka, ja sepä vasta tuntuikin pitkältä.

Kaikkiaan oli upea reissu, ja kaikki meni tosi hyvin. Minua vähän jännitti etukäteen, että mitenkähän kaikki sujuu koiran kanssa jne. Meille ei ollut myöskään tullut Norjan majoituksesta suoraan vahvistusta (varaus hotels.comin kautta), joten vähän mietiskelin, onko tieto koiran mukana olosta mennyt perille. Oli se, vastaanotossa heti oli kaikki tiedot sielläkin. Vala oli kiva reissukaveri. Vähänhän sillä on haukkumistaipumusta (mikä ilmenee ihan kotonakin), mutta sekin pysyi ihan hyvin aisoissa. Se on myös hyvin tottunut olemaa autossa, ja viihtyi nytkin siellä hyvin (sillä oli melkein koko takapaksi käytössää, eli tilaa oli kunnolla).

Kilometrejä tuli aika paljon, bensaan meni paljon rahaa (omg, Norjan bensanhinnat!), mutta ei tullut kuitenkaan mitään yllätyksiä ja meidän alustava matkabudjettikin piti ihan hyvin. Loma oli senkin puolesta ilmeisen hyvä, että maanantaiaamuna minä olin töissä melko pihalla kaikesta ja piti ihan pinnistellä, että pääsi rutiineihin kiinni :)