perjantai 19. lokakuuta 2012

Treeniä ja lihashuoltoa



Treenattiin eilen tunnaria pihalla, läheisen lenkkipolun varrella. Ekalla kerralla V haisteli hyvin, mutta nosti väärän. Totesin, että "oho", ja V kääntyi jatkamaan etsintää ---> löysi oikean. Tehtiin vielä uudestaan. joskaan nyt ei enää näyttänyt oikein olevan haistelua mukava pelissä. Vala syöksähti kapuloille ja poimi heti oikean. Mä en tiedä, mitä mieltä tästä pitäisi olla. Plaa. Saatiin yleisöäkin paikalle, kun pari muuta koiranulkoiluttajaa jäi jutustelemaan keskenään just siihen meidän kohdallemme. Olihan heillä siinä taas ihmettelemistä, kun minä siellä siirtelin pieniä puukapuloita grillipihdeillä...



Illasta lähdettiin vielä Johanneksen kanssa tekemään Valalle hakuruutu. 3 varista, pulu, "pupu" (aka. tee-se-itse kestokani) ja 2 siipidamia. Kauimmainen vaakku oli n. 150 m päässä lähetyspaikasta. Maasto oli harvaa metsää, mutta varsin heinikkoista, joten koira sai loikkia kuitenkin ihan kunnolla. Valaa ei näyttänyt haittaavan, vaan se pisteli menemään ihan täysillä. Pulu, pupu, yksi varis ja damit löytyivät vauhdikkaasti ja ilmeisen helposti. Toka viimeistä varista Vala haki pitkään. Alkoi jo tulla vähän hämää, ettei itse aina edes nähnyt, missä kaukana koira liikkui - onneksi heikko kuitenkin rapisi mukavasti. Lopulta vaakku löytyikin sitten. Viimeinen vaakku käytiin hakemassa yhdessä samalla, kun keräiltiin puista merkit pois. Otteet riistoista olivat hyvät ja palautukset tulivat mulle ekaa vaakkua lukuun ottamatta käteen (mutta se olikin jo aika huonokuntoinen).



Ruudun jälkeen tehtiin vielä hämärtyvässä illassa kakkosmarkkeeraus. Ensimmäinen heitto tuli meistä katsoen suht suoraan eteenpäin ja toinen sivulle. En tiedä auttoiko pimeys jopa Valaa keskittymään tarkemmin, sillä nyt se selkeästi oikeasti markkeerasi putoamispaikat. Ai että! Juuri samana päivänä ennen treenejä kirjoitin kenneltreffejä varten kouluttajalle taustatietoja meistä, ja laitoin, että koira ei osaa markkeerata. Hitsi.







Tänään Valalla kävi hieroja tsekkaamassa lihasten kuntoa. Vala oli varsin hyvässä kunnossa, ei löytynyt mitään ihmeempiä. Itse vähän mietin, että mitähän sieltä löytyisi, sillä juuri pari päivää sitten Vala eräänä aamuna ontui toista takajalkaansa. Kyseisessä jalassa oli vähän jotakin pientä jumia, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan mitään erikoista. Ehkä tuo ontuminen johtui sitten kuitenkin vaan hetkellisestä puutumisesta tms. Mikäpä tässä siis, jatketaan harrastelua ja elelyä entiseen malliin huoletta :)



Tuli muuten viime kirjoituksessa todellakin nuolaistua hiukan etukäteen. Kyllähän se koiran masu meni sekaisin niistä hirviherkuista... no joo. Pieni riisi-kermaviili + jauheliha -kuuri, ja nyt näyttäisi taas olevan elimistön tasapaino kunnossa. Muutenkin meillä on ollut kyllä nuo ruokinta-asiat mietinnässä. Valahan on pentuajan jälkeen aina viime kesään asti syönyt Jahti & Vahti Energia -nappulaa. V alkoi kuitenkin nirsoilla kupilla, eivätkä papanat selkeästikään maistuneet. Hain sitten kokeeksi säkin Hau-Haun Economy Sportia, joka upposikin koiraan ihan eri lailla. Uloste oli kuitenkin koko ajan aika löysää, joten en sitten enempää viitsinyt tätä sille syöttää. Nyt meillä on kolmisen viikkoa ollut kokeilussa Brit Care Activity. Vähän arvokasta, mutta so far so good.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti