maanantai 15. lokakuuta 2012

Piiput Kuumina passissa - ja vähän aktiivitreeneissäkin



Tarjolla sekalaista treenipohdintaa nomepuolelta.



Torstaina otin damikassin mukaan ja ajelin Valan kanssa etsimään muutaman geokätkön ja tekemään samalla nometreeniä. Tein Valalle jonkin verran taipparihakuruutua suuremman haun seitsemällä damilla. Kolme dameista kellui vesirajassa ja neljä oli selkeästi metsän puolella. Alue oli suorakaitten muotoinen ja vähän kaareva niin, että näköyhteys lähetyspaikkaan katkesti aika nopeasti. Vala teki ihan hyvää työtä, joskin metsä tahtoi alkuun vetää sitä aika kovasti puoleensa. Kuitenkin sen bongattua ensimmäisen damin järven puolelta sen aivoissa selkeästi syttyi lamppu, ja Vala hakikin kaikki kolme vedessä ollutta damia perätysten.



Ensi kerralla pitää sitten taas tehdä vielä isompi hakualue. En usko, että Valalle on ongelma laajentaa aluetta, mutta ei pidä pilata tätä hyvää tekemistä jäämällä hinkkaamaan paikoilleen samaa juttua. Nyt meillä oli ekan kerran uutena asiana tuo vesialueen mukaan tulo hakuun.





Lelupalkka on Valan lemppari



Tehtiin vielä vähän ex tempore fiiliksissä ohjausharjoitus. Ihan superlyhyt matka, olisikohan ensimmäinen ollut 6m ja toinen sitten ehkä 9-10m. Vedessä kuitenkin, joten siinähän sitä haastetta olikin jo riittämiin meidän taidoille. Jätin Valan istumaan paikoilleen, kävin heittämässä damin (no joo, tämä oli joku tällainen ohjaus/markkeeraus sekasikiö-treeni), palasin takaisin ja lähetin koiran noutoon. Ekalla lähetyksellä Vala yritti päästä pujahtamaan rannan kautta --> kielto, koira uudelleen vierelle ja uusi lähetys. Nyt se lähti uimaan suoraan. Sitten edessä oli vielä ehkä se haastavampi osuus, eli saada koira palauttamaan dami samaa reittiä, eikä kiertämään maan kautta. Me onnistuttiin! Tämän jälkeen vielä toinen kerta tuolla hiukan pidemmällä matkalla, joka se sujui ihan mukavasti myös. Jäi hirveän hyvä mieli tästä treenistä kyllä, meillä oli molemmilla niin kivaa. Sattui vielä niin harvinaisesti, että aurinkokin vähän esittäytyi siinä, joten päästiin oikeasti nauttimaan syksyn kauneudesta.



Viikonloppua vietimme taas Heinolan suunnalla mökkeillen ja puuhaillen kaikenlaista. Vala pääsi tekemään passitreeniä, kun Johannes lähti tarkkuuttamaan hirvikiväärinsä kiikaria. Ennen tätä kesäähän Vala ei ole reagoinut laukauksiin juurikaan, koska ei sillä ole ollut oikein mitään, mihin niitä yhdistää (paitsi ehkä namien syöminen..). Pääsy metsälle ja taipparikäynnit ovat kuitenkin muuttaneet koiran mielikuvaa, ja nythän tuo oikein hyppäsi ilmaan kuulleessaan ensimmäisen laukauksen ja aloitti välittömän pälyilyn ympärilleen, sekä ikävä kyllä myös piippauksen. Jatkettiin kaikessa rauhassa, ja Valakin alkoi loppua kohti selkeästi rentoutua, kun se taas tajusi, että nyt ei todellakaan tapahdu yhtään mitään "kivaa". Onneksi näin :-) Minäkin pääsin kokeilemaan, miltä hirvikivääri tuntuu. Alkuun oli ehkä hiukkasen epäileväinen olo, että kehtaakohan sitä edes, jos vaikka ei osuisi ollenkaan tauluun... hyvä, että kokeilin, sillä tuohan sujui yllättävän hyvin, eikä tarvinnut hävetä.



Lauantaina käytiin vielä illasta ennen hämärän laskeutumista vähän kiertelemässä ja etsimässä hirvien jälkiä. Samalla vähän vilkuiltiin puita ja pellon reunoja sillä silmällä, että olisko jotain lintua sopivasti sattunut eteen.. no ei sattunut. Joku yksinäinen harakka lensi vaan kauempaa ohi. Hirven jälkiä näkyi aika paljon, ja niitä V siinä vähän nuuskutteli, kun osoittettin. Myöhemmin Vala bongasi itse jonkun jäljen, jota se lähti seuraamaan. En tiedä, voi olla, että oli jopa hirvi, mutta saatoi se ihan yhtä hyvin olla joku pupujussikin, joita Vala on tottunut tähyilemään ihan täällä kotona kaupungissakin... hauskaa koiralla ainakin oli.



Sunnuntaina Johannes soitteli puolen päivän aikoihin, että hän on ampunut hirven, jota voisi lähteä katsomaan, jos kiinnostaa jättää tenttikirja hetkeksi aikaa. Mikäpä siinä, hypättiin Valan kanssa kyytiin ja lähdettiin seuraamaan hirviporukan touhua lahtivajalle. Valaa jännitti aika paljon, ja pieni noutaja olikin sitä mieltä, että ei välttämättä kannata ihan lähelle mennä moista elikkoa (tai ainakin pitää hiipiä tosi matalana ja olla joka sekunti valmiina ampaisemaan karkuun)...







Myöhemmin paloitteluvaiheessa Vala pääsi kyllä sitten yllättämään ihan kunnolla. Sehän ei ole aiemmin suostunut syömään riistalihaa tai -luita raakana (muistatteko tämän?). Nytpä se kuitenkin intoutui vetämään kaikkea poisheitettyä kilpaa paikalla olleen talon dreeverin kanssa. Minä siinä sitten ihmettelin silmät renkaina, että mitenkäs nyt näin yhtäkkiä...ja sain Johanneksen lupaamaan, että hän siivoaa sitten, kun Vala tämän maistelutuokion seurauksena oksentaa. No pöh. Eihän se ole edes oksentanut mitään, ja kohta on jo vuorokausi kulunut syömisestä.



Ei silti, en tiedä, miten pysyvää tämä riistalihan syömishalukkuus on. Luita on tuossa kotona, eikä tuo nyt ole taas enää ollut niin kiinnostunut niistä. Ehkä se oli enemmän tuo tilanne vaan. Hauskaa näin kuitenkin. Muutenkin Vala oli taas oikein kiva koira, se tuli hyvin toimeen ihmisten kanssa, ei höseltänyt mitään järjetöntä eikä haastanut riitaa tuon talon koiran kanssa, vaan väisti mielummin, kun toinen ärähti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti