lauantai 6. lokakuuta 2012

Kati Selkämaan tokopäivä



Tokoura lähtee uuteen nousuun. Loppukesän päämäärättömyys on nyt vaihtumassa tavoitteelliseksi treenaukseksi. Hellu haastoi meidän pienen kaveriporukan laatimaan treenisuunnitelmat loppuvuotta varten sekä myös oikeasti suunnittelemaan treenit ennakkoon.



Tänään osalistuin Valan kanssa Kati Selkämaan pitämään tokokoulutukseen. Minä olin ennakkoon listannut treenattaviin asioihin "vähän kaikkea", sillä tosi moni juttu vaatisi huomiota. No kaikkea ei tokikaan alettu siinä purkamaan, vaan muutamia isoimpia juttuja katseltiin enemmän. Koulutuksessa olikin oikein kivasti aikaa kullekin koirakolle, joten tosi paljon ehti tekemään.



Ekalla kierroksella Vala keskittyi luoksetuloon. Selitin meidän historian takapalkan käytöstä ja siitä, miten se on nyt muodostunut pieneksi ongelmaksi Valan ennakoidessa pysäytystä todella paljon. Tätä lähdetiin työstämään niin, että jätin narupallo takapalkaksi aivan kuten normaalistikin, kävelin pois ja kutsuin koiraa. Tarkoituksena oli saada koira tulemaan tasaista vauhtia luokse, ilman pysäytyksiä. Jos koira tulee hyvin --> se pääsee hakemaan palkan. Ekalla kerralla Vala hidasteli aika näkyvästi, ja tuli loppumatkan hitaasti, joten tästä ei palkkaa. Toisella kertaa vauhti jo oli huomattavasti tasaisempaa, joten nyt V pääsi hakemaan pallonsa. Vähän se tässäkin alkoi loikkimaan, mistä pitää päästä jatkossa eroon. Koiran pitäisi tulla tasaista vauhtia koko ajan. Tehtiin tämän jälkeen luoksari pysäytyksellä (seisomaan), mikä sujui sinänsä ihan ok, mutta loikkimisen vuoksi meni kuitenkin aika pitkäksi. Sitten taas suoraan luoksaria samalla tavoin takapalkalla.



  • Paljon suoria luoksareita takapalkalla, vauhti pitää saada tasaiseksi


  • Pysäytyksiä jonkin verran. Näissä voi käyttää takapalkkaa, mutta erinomaisen hyvä keino on myös hyödyntää apuohjaajaa (tai miel. jopa useampia), joka palkkaa pysäytyksen heittämällä lelun. Huom! Lelupalkka lentää jo käskystä, ei siis odoteta koiran pysähtymistä


  • Treenaa eri pituisilla matkoilla ja vaihtele pysäytyskohtaa reilusti



Ekan kierroksen loppuun tehtiin vielä kerran ruutu, ns. näyttöruutuna. Vala meni ihan hyvin, minä sain sitten juosta ruutuu palkkaamaan sen. Sitten tämä jätettiin hautumaan kakkoskiekkaa varten ja V pääsi hetkeksi lepäämään autoon.



Kierrosten välissä tehtiin paikkamakuu, Valalle piilossa n. 2 min. Ei mitään ihmeempiä.



Sitten toisella kierroksella siirryttiin kunnolla ruudun kimppuun. Minä haluaisin, että Vala osaa itse hakeutua oikeaan paikkaan yhdestä lähetyskäskystä. Ensimmäiseksi pitää siis olla olemassa selkeä kriiteri, joka on aina mielessä, kun treenataan. Ei koiralta voi vaatia mitään, jos itse ei ole selkeä ja johdonmukainen.



  • Kriteeri palkkaukselle: koiran pitää olla ruudun puolivälin takana



Tehtiin ensin ihan "tavallisesti" käskytettynä, katsottiin vielä, miten koira toimii ja sitten Kati neuvoi harjoituksia, joita tehdä Valan kanssa. Minun lähetyspaikkani oli koko ajan sama, muutaman metrin päässä ruudun etureunasta. Ensin koira oli normaalisti vierellä ja lähetys tästä, V pyörähti etuosassa ja jäi odottelemaan hetkeksi, ja kun mitään ei tapahtunut, niin se siirtyi vähän taaemmas, mistä sai palkan (lelu). Samanlaista tehtiin myös niin, että vein koiran istumaan muutaman metrin päähän ruudun vasemmalle tai oikealle puolelle ja palasin itse omalle paikalleni, josta annoin käskyn. Näiden jälkeen vielä niin, että jätin Valan ruudun taakse. Takana oleminen oli jo koiralle tosi haastava, ja V tarjosikin ensin luoksetuloa. Sitten vielä niin, että vein koiran ruudun sisäpuolelle, toiseen etunurkkaan, palasin taas omalle lähetyspaikalleni, josta annoin käskyn. Vala osasi hakea paikkaa yllättävän hyvin, ja varmaan jatkossa vielä tehokkaammin, kun se oppii enemmän tarjoamaan juttuja itse. Valalla oli selkeästi myös kivaa tässä harjoituksessa!



  • Erityisesti treenissä siis saada koira tarjoamaan oikeata paikkaa. Lähetykset eri kohdista.


  • Kokeile myös EVL-tyylistä lähetystä, eli lähetystilanteessa naamat vastakkain koiran kanssa


  • Jonkin verran pitää myös treenata ns. normaalisti pitkällä matkalla


  • Kohdista oma katse siihen kohtaan ruutua, johon tahdot koiran menevän



Tokan session lopuksi vielä vähän seuruuta. Sanoin, että minusta tuntuu, että Vala edistää jonkin verran, joten katsottiin sitten, että miltä homma näyttää. No niinhän se edistikin. Ei mitenkään hälyyttävästi, mutta kuitenkin sen verran, että paketti on vaarassa levitä, jos homman antaa jatkua. Lisäksi käännökset kaipaavat tiukkuutta ja tarkkuutta lisää.



  • Jos koira edistää: pieni huomautus ja muutama nopeahko askel taaksepäin, minkä jälkeen taas eteenpäin normaalisti (ilman eri käskyä)


  • Heti käännöksen jälkeen pysähtyminen, jotta koirasta tulee tarkkaavaisempi.


  • Tehokuuri nyt näitä juttuja, jotta seuruu saadaan takaisin ruotuun



Paljon tuli siis neuvoja ja ohjeita. Ihana saada palautetta ja kunnon ohjeet, miten jotakin liikettä kannattaa lähteä työstämään eteenpäin. Joitakin muiden koirien treeneissä esille nousseita pointteja vielä:



  • Luoksarin pysäytyksiä kannattaa treenata esim. kohteen kiertämisen (tai putken, jos on agilitykoira) avulla


  • Jos koira tekee virheen, korjaa/anna sen korjata se, mutta älä anna palkkaa tällaisesta suorituksesta (hillitty suullinen kehu ok). Korjatun suorituksen jälkeen tehdään uusiksi ja annetaan koiralle mahdollisuus tehdä kerrasta oikein (tarvittaessa on helpotettava, jotta koira onnistuu)


  • Kaukoissa on erityisen tärkeätä miettiä itse, mitä haluaa koiran tekevän. Kuvittele mielessä, miltä asennonvaihdot näyttävät ja miten ne ketjuttuvat toisiinsa. Pitää päättää tyyli, jota tahtoo käyttää.


  • Kaukoissa voi auttaa koiraa hahmottamaan takajalkojen sijainnin esim. koskemalla kädellä kevyesti takatassuun tai jopa lattialla istuessa pitämässä omilla varpailla tai kantapäillä "kiinni" koiran takajaloista (koira on siis ohjaajan jalkojen välissä). Tämä toki vaatii yleensä alkuun vähän siedätystä, jotta koiraa ei ahdista toimia, vaikka tassuihin kosketaan


  • Ruudun loppuosa: kutsu koira seuraamaan ja pysähdy heti, kun koira on sivulla --> koira joutuu olemaan tarkkaavaisempi, eikä lähde edistämään seuruussa. Ota tähän vaikka avustaja hihkaisemaan merkki heti, kun koira on saapumassa vierelle (itse on aika paha nähdä selän takaa lähestyvää koiraa...)



Kaiken kaikkiaan siis oikein hyödyllinen päivä, minä ainakin koin saaneni paljon irti tästä. Vala sai myös huisisti kehuja työskentelystään - ja ihan älyttömän kivahan tämän koiran kanssa onkin tokoilla! Koirassa riittää potentiaalia, joten se on minusta kiinni, miten tässä edetään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti