perjantai 30. tammikuuta 2015

Pikkujoulutreffit

Loppiaisena olimme kasvattajien järjestämillä hämäläisillä pikkujoulutreffeillä. Keli oli älyttömän kylmä, mutta aika hyvin selvittiin silti. Minä taisin olla se, joka paleli kaikista eniten. 

Treffeillä tietty treenattiin. Meillä oli pellolla kaksi tehtävärastia, joista toisella ohjelmassa oli markkeerauksia ja ohjausta, ja toisella hakua. Minä tein Karman kanssa, ja Johannes Valan. Karppa aloitti markkeeraus-/ohjausrastilta. Tehtiin ensin helppo ykkönen (heitin itse damin) n. 15 m päähän kiven lähelle. Koira sai noutaa tämän, ja sitten kävin viemässä samaan paikkaan uuden damin, joka jätettiin odottamaan myöhempää varten. Tästä siirryttiin pienen saarekkeen toiselle puolen, ja tehtiin markkeerauksia saarekkeeseen. Tarkoituksena oli tehdä markkeerauksia samaan paikkaan, mutta lähetyspaikkaa vaihdellen. Karman kanssa jouduttiin vähän säätämään, kun lumi haittaisi pikkukoira työskentelyä yllättävän paljon. Se ei millään saanut käryä lumeen vajonneesta damista (eikä lunta ollut vielä edes mitenkään erityisen paljon). Se kyllä paikallisti esim. ekan heiton sinänsä tosi hyvin, mutta sattui sitten astumaan suoraan damin päälle ja painamaan sen syvemmälle hankeen, minkä jälkeen se ei enää onnistunut löytämään sitä millään. Saatiin kuitenkin lopulta pari ihan hyvääkin suoritusta. Lumi oli tosi haastava tekijä meille.


Karma suorittamassa markkeerausta... tähystyspaikalta voi hirveän hyvin markkeerata ihan kaiken, mitä ympärillä tapahtuu ;) (toisin sanottuna se siis hyvästä yrityksestä huolimatta ei saanut damia ylös, vaan päätyi poseeraamaan kameralle ja yleisölle...)

Markkeerausten jälkeen siirryttiin takaisin alkuperäiselle paikalle, ja haettiin muistiin jätetty dami eteenlähetyksellä ylös. Karma teki tosi hyvin, mun muisti vähän petti, kun muistin damin paikan turhan kauaksi ja vähän myöhästyin lähihakupillityksen kanssa.


Sitten odoteltiin jonkin aikaa, ennen kuin päästiin hakurastille. Karma oli ok, mutta vähän tassut meinasi palella.

Haussa vietiin alueelle (pellon reunassa, jossa lumesta törrötti vähän pidempää heinikkoa, alueen takareunalla oli pusikkoa yms.) koiran nähden yksi dami. Tarkoituksena oli vahvistaa koiran nenän käyttöä, kun se lumi todellakin blokkaa hajuja tosi hyvin, ja koiran pitäisi osata olla hyvinkin skarppina. Karmaa ennen alueella oli käynyt myös jo ainakin kolme koiraa + ihmisiä. Kuten markkeerausten perusteella saattoi jo arvata, tämäkin oli Karmalle aika haastava. Se teki kyllä hirmuisella innolla töitä, ja oli jatkuvasti laajentamassa hakualuetta aika isoksi, kun ei etumaastosta löytänyt mitään. Ja muutenkin Karma on taipuvainen hakemaan tosi vahvasti silmillään, joten tähän pitäisi kyllä kiinnittää huomiota.
 Ja tässäkin rastissa ohjaajan olisi kannattanut opetella muistamaan damin paikka vähän tarkemmin... melkein hävetti, kun en enää itse muutaman minuutin jälkeen kyennytkään sanomaan, mihin kohtaan olin se damin piilottannut. Ja lopulta Karma löysi (lähihakupillityksellä) damin ihan eri paikasta, missä minä oletin sen olevan.. 

Mutta tosi pätevä pikkueläin se oli. Hirmuisesti intoa tehdä kaikkea, mutta ihan hyvin myös kykyä rauhoittua ja odottaa paikoillaan.


Hakutehtävä oli myös Valalle aika vaikea (sillä oli useampia dameja alueella). Sekin olisi mieluusti laajentanut aluetta. Vala oli tosin päivän toiseksi viimeinen koira suorittamassa, joten silloin alueella oli jo tosi paljon häiriöhajuja, pissoja yms. Teki kyllä sille ihan hyvää, oli hyvän haastava tehtävä. Valan markkeeraus/ohjaus juttuja, en ehtinyt näkemään, mutta oli kuulemma mennyt oikein hyvin, eikä Vala ollut tällä kertaa edes paineistunut tilanteesta missään vaiheessa. Aika jees!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti