perjantai 6. helmikuuta 2015

Vala hammaslääkärissä

Huomasimme viime viikolla yhtäkkiä, että Valalla oli katkennut yksi yläetuhammas. Meillä ei tosin ollut mitään tietoa, että missä ja milloin tällainen tapaturma on käynyt. Veikkaus on, että Karman kanssa riehuessa on varmaan kolahtanut johonkin...

Hampaasta puuttui ihan reilu pala, ja juurikanava oli selvästi näkyvissä. Selvittelin vähän eri eläinlääkärejä, ja saatiinkin peruutusaika Oivaan heti maanantaille. Selvä tapaustahan se oli lääkärinkin mielestä, ja jäljelle jäänyt hampaan puolikas poistettiin saman tien. Onneksi etuhampaan poisto on suhteellisen helppo toimenpide. Maanantai-iltapäivän ja -illan Vala oli melko tokkurassa nukutuksen jäljiltä, mutta sen jälkeen se on ollut ihan normaali. Parina aamuna se sai vielä varoksi särkylääkettä ja samaten joutui parin päivän ajan syömään nappulansa turvotettuina. 


Doping-karenssia tietysti pukkasi heti tämän toimenpiteen vuoksi, joten helmikuun tokokokeet on peruttu meidän osalta. Odotellaan nyt vielä juoksuja tulevaksi, ja katsellaan loppukevään kisoja sitten sen jälkeen.

Karmakin oli suhtautui Valaan ihan superhyvin. Se tajusi maanantaina heti, että nyt toinen ei ole ihan kunnossa, ja antoi Valan lepäillä ihan rauhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti