torstai 21. marraskuuta 2013

Operaatio: Seuraaminen. Osa 2

Tältä se näytti eilisissä treeneissä:


Pahoittelut paikoin kovin vihreästä kuvasta...kamera ei näemmä tykännyt hallin valaistuksesta.

Reilu kuukausi sitten oli tällaista. Oma olo oli nyt parempi, ja pystyin suht rennosti kuuntelemeaan liikkuria. Vikassa täyskäännöksessä tuli vähän paniikki, kun jostain syystä olin kääntymässä vasemmalle, ja sitten samalla tajusinkin, että eikun se sanoikin "täyskäännös". Kädetkin näyttävät tässä videossa paremmilta :) 

Ensimmäisessä juoksuosuudessa Vala ei alkuun pääse raville, mutta pitää kuitenkin paikkansa ihan hyvin, vaikka askellus onkin pomppivaa. Käännökset ovat parempia edelliseen videoon verrattuna, mutta olisihan siinä vieläkin parantamiseen varaa. Perusasentoja Vala näkyy nyt tekevän välillä vinoon, joten niihin pitää jatkossa kiinnittää huomiota ja miettiä palkkauksen suuntaan. Taaksepäin askelissa V ei taaskaan peruuta kunnolla (askelsiirtymiä ei tosin edes olla nyt kuluneen kuukauden aikana treenattukaan).

Olen tyytyväinen, me olemme edistyneet!

6 kommenttia:

  1. Näyttää tosipaljon paremmalta kuin edellisellä videolla! Kiinnitin oikein huomiota kuinka hyvin maltoit liikkurin käskyn jälkeen sanoa ensin seuraa, odottaa pienen hetken ja vasta sitten lähteä liikkeelle niin Valakin pääsi hyvin mukaan. :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko ajatellut, että voisit tehdä täyskäännökset vasemmalle? Ja kiitokset mukavasta blogista, "varastin" jo yhden idean Runen toko-treeneihin, nimittäin meilläkin on ollut luoksetulossa ongelmana tuo kenguruna pomppiminen :) t. Päivikki

      Poista
    2. Mä olen joskus tehnyt ne, mutta silloin se ei oikein toiminut, ja hommasta tuli kai lähinnä sellainen kaarros kunnon täyskäännöksen sijaan. Valan takaosan käyttö on kyllä siitä huimasti kehittynyt, joten voisi kyllä kokeilla nyt uudemman kerran, ja josko minäkin osaisin kävellä sen sitten kunnlla. Pitää ottaa vaikka seuraaviin treeneihn testiin ja pyytää treenikavereita katsomaan, miltä näyttäisi täykkäri oikean kautta tehtynä vs. vasemman.

      Ja kiitos. Kiva kuulla, että on ollut hyötyä! :)

      Poista
  3. Teidät on muuten haastettukkin! http://tollerinalli.blogspot.fi/2013/11/11-faktaa.html :)

    VastaaPoista