torstai 5. syyskuuta 2013

Voivoi vaan

Tänään kisattiin TamSK:in iltakisoissa. Kolmas yritys saada se viimeisen ykköstulos, mutta eipä vaan tullut tänäänkään. Kokonaisuudessaan kuitenkin ihan hyvä fiilis, kehässä oli mukavaa.

Pisteet liikkeiden suoritusjärjestyksessä:

paikkamakuu: 9½ "se siirsi pyllyä", sanoi tuomari. Sen sijaan tuomari ei ilmeisesti kuullut, että jouduin taas antamaan kaksoiskäskyn, että sain Valan maahan.

seuruu: 9. Jossain vaiheessa V tiputti kontaktia (kulki kyllä silti mukana ihan kivasti). Mun mielestä Vala poikittaa myös jonkin verran, joten tämä kaipaa jatkossa puuttumista.

liikkeestä istuminen: 10. Minun siirtyessäni Valan taakse V oli kuulemma liikauttanut toista etutassua. Tuomari ei tätä välttämättä edes nähnyt, kun seisoi toisella puolen.

luoksetulo: 7. Ehkä paras kisoissa tehty stoppi! :) Vauhtikin oli aika jees: tuli hyvin, mutta ei täysiä. Sen sijaan maahanmeno jostain syystä vaati kaksi käskyä.

hyppynouto: 10. Ennen liikkeen alkua V oli vähän omissa maailmoissaan, menossa jo ulos kehästä. Liike kuitenkin hyvin, tosin saalisti kapulaa tassuilla.

metallinouto: 10.  Hitaampi palautusvauhti, mutta ei näemmä vaikuttanut pisteisiin.

tunnari: 0. Meni lujaa, pysähtyi hyvin haistelemaan ja kävi rauhassa läpi kaikki kapulat ja poimi kierroksent tehtyään (kapulat ringissä) yhden ja palautti varman oloisena - VÄÄRÄN KAPULAN. Tällaista ei olekaan ennen tapahtunut kisoissa... onhan se vääriä nostellut, mutta aina on löytänyt oikean lopulta kuitenkin.

kaukot: 0. Tuli selkeästi eteenpäin. Varsinkin i-s ja m-s vaihdot olivat tänään sellaisia, joissa V liikkui reilusti. Luulin, että tämä olisi jo ollut suht hyvällä mallilla, mutta plääh. Tosin kehän reunalta seuranneilta tuli kommentteja, että V ehkä vähän otti nokkinsa tunnarista, kun totesin, että "oho, toitko väärän, menipä huonosti". Olisi siis pitänyt itse osata vielä paremmin nollata tilanne ennen kaukoihin siirtymistä.

ruutu: 9. Tosi hyvä ruutuun meno. Seuraamaan tulossa kaahasi ohi ja korjasi vasta toisella käskyllä. 

kokonaisvaikutus: 8.

Yhteensä 216 pistettä ja VOI3-tulos, sijoituksena 5/7. Tunnari oli tosi outo moka, joten sitä en osaa edes nyt oikein harmitella, kaukojen nolla sen sijaan ketuttaa kyllä. Tuomari ei kommentoinut sanaakaan yksilöliikkeiden suorituksia, ainoa kommentti häneltä oli tuo pyllyn siirto paikkamakuussa. Ehkä tämän tuloksen taustalla osin paistaa tietty treenaamattomuus, sillä me tosiaan muutimme uuteen kotiin tuossa elokuun loppupuolella, ja tavaroiden pakkailu ja purkaminen on vienyt varsin paljon aikaa (ja päivät ovat mennen töissä). Valallekin muutto oli muutos, ja se oli alkuun muutaman päivän selkeästi vähän hämillään ja varuillaan.

Teimme nyt kotona kokeen jälkeen heti vielä tunnarin, ensimmäistä kertaa nyt niin, että Johannes kävi viemässä kapulat paljain käsin (tähän asti en ole antanut perheenjäsenten viedä kapuloita ilman pihtejä tms.). Paljoa Vala ei kapuloilla nuuskutellut, mutta toi kyllä heti oman :) 

Minulla on joka tapauksessa ollut suunnitelmissa startata EVL:ssä alkuvuodesta, tosin tavoitteena oli saada sitä ennen voittajaluokan koulutustunnus. Se TK3 taitaa nyt kyllä jäädä hakematta, vaikka ärsyttävästi jääkin yhdestä tuloksesta kiinni. Tämän voi-luokan tahkoamisen tarkoitus oli kuitenkin ennen kaikkea kerätä kisakokemusta, ja onhan sitä tässä karttunutkin, joten sikäli tavoite on kuitenkin saavutettu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti