Kansainvälinen kasvattajakirja (Pekka Hannula, Marjo Nygård)

Kävin pitkästä aikaa kirjastossa, niin että oli vaan aikaa haahuilla päämäärättömästi hyllyjen välissä. (Siis kaupungin kirjastossa. Sattuneesta syystä viime aikoina kirjastovisiitit ovat koskeneet lähinnä vain yliopiston kirjastoa..) Koirakirjahyllyltä bongasin pari ihan mielenkiintoista uudehkoa teosta: tuo otsikossa mainittu sekä vielä lukemista odotteleva "Maailman koirat ihmisen ystävinä ja apureina", jossa ainakin näkyy olevan kauniita kuvia.

Kasvattajakirja on nyt kuitenkin luettu, ja se oli minusta todella mielenkiintoinen. Kirjaan on koottu 22 menestyneen kasvattajan haastattelut, joissa kasvattajat kertovat itsestään ja kasvatustyöstään. Jo sisällysluetteloa silmäillessäni mieleeni hiipi aavistus, että tässä tapauksessa kenties termillä "huippukasvattaja" viitattaisiin lähinnä näyttelysaavutuksiin. Olin oikeassa. Vielä mielenkiintoisemmaksi kirjan olisi tehnyt, jos mukana haastateltavissa olisi ollut esim. 1-3 kasvattajaa, joiden jalostuspäätökset perustuvat ennen kaikkea koirien ominaisuuksiin työ- ja harrastuskoirina. En sano, etteikö ole hieno kertoa, kuinka monta muotovaliota, ryhmä- ja bis-voittajaa, vuoden koiraa jne. kasvattien joukosta löytyy. Ne ovat hienoja saavutuksia. Silti rinnalle olisi myös voinut nostaa kasvattajan, joka voisi listata kasvateista löytyvän kymmeniä toko-/agility-/käyttövalioita tai erinomaisia työkoiria.

Monissa haastatteluissa painotettiin kovasti koiran oikeaa rakennetta ja tyyppiä, luonnetta ja terveyttä. Ilman niitä ei voi näyttelyissä pärjätä ja niitä vaaditaan jalostuskoiralta. Ihan yhtälailla nuo ominaisuudet ovat tärkeitä harrastuskoiralle. Ei noita KVA-arvoja sairaille koirille ihan hirveästi saane hankittua. Vähän jotenkin jopa surullista oli minun mielestäni muutamissa kohdin esiin noussut viittaus koiran käyttöominaisuuksiin ja alkuperäiseen käyttöön metsästys- ja/tai muuten työkoirana. Asioita, jotka kuulemma pitää huomioida jalostuksessa. Haastatteluista ei käynyt ilmi, tarkoittaako huomiointi ihan oikeasti jotakin näyttöä koiran kyvyistä, vai vaan ihan sitä, että koira on rakenteeltaan sanallisen rotumääritelmän mukainen. Rotumääritelmänmukaisuus tuntui painottuvan aika lailla.

Jossain kohdin oli ihan ymmärrettävä selitys asialle. Esimerkiksi eräs norjan harmaiden kasvattaja kertoi, kuinka Yhdysvalloissa ei saa metsästää hirveä. Paitsi ilmeisesti Alaskassa, joskaan sielläkään hirveä ei saa jahdin päätteeksi ampua, mutta koira pääsee kuitenkin haukkumaan. Aika hienolta kuulosti myös britti Angela Cavillin omistautuneisuus, kun hän kertoi mm. suorittaneensa suomalaisen metsästyskortin ja koetuomaritutkinnon. (Asiasta toiseen: Minulla on hirveä suomenpystykorvakuume! Ehkä vielä joskus...)

Minun mielestäni aika silmiinpistävää oli basset-kasvattajan luonnehdinta bassetista aktiivisena ja kestävänä työkoirana. Kirjassa puhutaan vain nimellä "basset", mutta kuvista päättelin kyseessä olevan basset hound (eikä siis mikään muu lukuisista roduista, jonka nimessä sana basset esiintyy..). Oma kokemukseni rodusta on hyvin vähäinen, mutta niiden parin yksilön perusteella, jotka olen nähnyt hieman lähemmin, ei kyllä ensimmäisenä tule mieleen sanoja aktiivinen ja kestävä. Okei, työkoira se on joskus ollut historiassa...

Tässä vaiheessa vilkaisin KoiraNetiä, ja kyllä siellä näyttää olevan muutama JVA-titteli basset houndeilla, joten saatan olla yllä vähän väärässä :) Tosin vilkaisin myös wikipediaan, ja nauroin luettuani lauseen: "Even though Bassets sleep a lot, walks are still necessary." Voi hyvänenaika, jotenkin luulisi jokaisen koiranomistajan pitävän lenkkejä itsestäänselvyytenä. Tosin tästä pääsee taas tuonne ameriikan ihmeelliseen maailmaan.. joskus, kun olen Cesar Millania seuraillut, niin ilmeisesti jenkkilässä koirien lenkille vieminen ei ole ihan niin varmaa. Moni omistaja tuntuu olevan sitä mieltä, että oleskelu pienellä pihalla on ihan riittävästi. Ja sitten tulle hra Millan, joka käskee laittaa koiran juoksumatolle...

(Vilkaisin vielä basset houndien yhdistyksen sivuja. Siellä todetaan, että rotun joko ihastuu tai sitä inhoaa. Minä taidan kuulua jälkimmäiseen ryhmään :P Ei vaan ole ulkonäön eikä luonteen puolesta millään tavalla minua kiinnostava rotu.) 

En minä tiedä. Mitä enemmän yrittää koiramaailmasta ottaa selville, niin sitä vähemmän sitä tajuaa tietävänsä mistään yhtään mitään. Kirjan myötä innostuin kyllä taas lueskelemaan paljon kaikkea netistä. Kiva lukea mielipiteitä asioista silloin, kun kirjoittaja perustelee ne. Hannulan kirja oli oikeasti mielenkiintoista lukemista, on kiva vähän kuulla ajatuksia menestyneiltä kasvattajilta (vaikka se menestys nyt olikin lähinnä mitattu näyttelysaavutusten muodossa..). Monien kasvattajien esiinnostama pointti oli se, että aloittelijan kannattaa kuunnella kokeneempia, kysellä, olla utelias ja reilu. Kateudella ei pääse mihinkään.

Omasta puolestani suosittelen Kansainvälistä kasvattajakirjaa luettavaksi, jos aihe vähänkään kiinnostaa. Menee vaikka näppäränä iltalukemisena, sillä kirjan luvut ovat suhteellisen lyhyitä ja teksti helppolukuista :)