Lähdimme perjantaina kepon ja Valan kanssa mökkeilemään Etelä-Savoon. Melkoinen liuta kepon kavereita siellä sitten olikin viikonloppua viettämässä.... tulipa taas Valalle kunnon siedätyshoito vieraita ihmisiä kohtaan. Vähän se olikin perjantaina illasta varpaillaan, varsinkin kun tuli pimeätä. Silloin piti haukahdella ja murista "oudoille" ihmisille. Nopeasti tuo kuitenkin rauhoittui ja rentoutui ja ihmiset olivatkin kivoja kavereita. Ihmeen mörkökausi kuitenkin menossa.
Meillä jäi juhliminen aika vähiin, ja kiltisti suuntasimme jo sänkyyn peiton alle lauantai-iltana siinä vaihessa, kun toiset olivat vasta menossa saunaan. Sunnuntaina kännykkä piippasikin herätyksen viideltä aamulla. Siinä sitten pakkailtiin tavarat ja hipsittiin hiljaa autolle ja aloitettiin ajomatka kohti Toivakkaa ja taippariyritystä numero kaksi. Lauantaina illasta meinasi puskea taas koepaniikkia aikalailla, vaikka sinänsä tuntuikin, etten tätä jännittänyt yhtään niin paljon. Ruuan kanssa meni pari viinilasillista, niin kyllä sitä sitten ihan oikeasti pystyi siinä lopettamaan turhan jännittämisen. Ei sillä, kyllä se tunne oli jo aamusta taas palannut, mutta pysyi kuitenkin aisoissa silloin.
Vala sai aamupäiväryhmän starttinumeron kolme, joka oli ihan mukavaa. Ehti siinä rauhassa olla, muttei kuitenkaan tarvinnut odotella liian pitkään. Ensimmäisellä lokilla Vala hieman empi veteenmenoa, ts. meni aika varovaisesti eikä roiskauttanut sillä tavoin, kuten se usein treeneissä tekee. Palautus hyvin. SItten veneestä heitetty lokki, se edellisen kerran murheenkryyni. JA TAAS. Vala ei lähtenyt ollekaan noutoon rannasta. Tuomari tulkitsi niin, että se ei nähnyt heittoa (mikä kyllä pitää paikkansa sekin, sillä V kääntyi katsomaan ampujaa laukauksen kuulleessaan). Heitettiin uusi lokki, edellisen viereen. V ei lähtenyt vieläkään noutoon, vaan pyrkin korvat luimussa väistämään tilannetta. Ilmeisesti edellisestä kerrasta oli jäänyt vähän ahdistava fiilis koiralle mieleen. Kerroin tuomarille tästä tilanteesta, jolloin hän pyysi veneen siirtymään reilusti kauemmaksi pudotuksista. Tässä vaiheessa itselläkin oli sen verran järkeä, että tajusin, että nyt pitää pystyä nollaamaan tilanne ihan täysin. Pyysin Valan rauhallisesti sivulle, kehui ja silitin, kyykistyin viereen ja selkeästi kädellä osoitin lokkia ja sitten vasta rauhassa "hae"-käsky. Vähän empien Vala lähti liikkeelle, mutta alkoi kuitenkin uida lokkia kohti. Se vilkuili matkalla muutamaan kertaan veneen suuntaan, mutta jatkoi kuitenkin. Itse en uskaltanut rannalla liikahtakaan tässä vaiheessa, rukoilin vaan mielessäni, että mene nyt, mene nyt. Ja se meni ja palautti lokin minulle! Whii! Tuomari totesi tämän olevan ok, sillä hän pystyi jo ensimmäisestä noudosta näkemään, ettei se itse lokki tai veteen meno ole koiralle ongelma. (Tätä painestumis-ongelmaa pitää kyllä alkaa työstää ja selvitellä treeneissä jatkossa.)
Tässä vielä ennen vesityön alkua... sitten ei muita kuvia ennen jälkeä olekaan. Kamera oli kepolla, joka yhtäkkiä olikin yleisössä alkanut jännittää niin meidän suoritusta, että unohti kuvata. Mutta ehkä hyvä näin, taisi minun jännitykseni siinä suorituksen alussa hypätä minusta sinne yleisön puolelle :)
Onnistuneen vesityön jälkeen siirryttiin hakuruutuun. Haku oli aika kivassa maastossa, suht hyvin pystyi itsekin seuraamaan koiran liikkeitä. Vala nouti ensimmäisenä heittovariksen, ja alkoi sen jälkeen tehdä tosi hyvää hakutyötä. Se eteni varsin pitkälle ja näytti toimivan tehokkaasti. Kertaalleen tuomari pyysi kutsumaan sen takaisin, kun V: n työskentely laajeni pikkuisen turhankin kauas. Vala kuunteli hyvin pilliä ja lähti innolla uudestaan hakuun. Neljän variksen jälkeen tuomari totesi, että "kytke koira". Itsellä meni tässä hetkeen aikaa, ennen kuin aivot sisäistivät viestin, että tämä oli jo riittävä näyttö työskentelystä. Tuomari kehui kovasti hakutyötä, oli kuulemma oikein kivan näköistä :)
Tämän osuuden jälkeen suunnattinkin sitten istuskelemaan kokeen keskuspaikkana toimineelle laavulle. Huomasin yhtäkkiä olevani kovin nälkäinen, mutta onneksi pääsin paistamaan makkaraa siinä nuotiolla. Mökkireissueväänä ollut irttaripussi oli myös oikein kiva lisä. Tässä oli aika rento olo jo. Jälki on kuitenkin se juttu, jonka V on suorittanut aina treeneissä onnistuneesti ja pupu on sille ollut se kivoin riista noutaa. Piti toki muistuttaa itseä, että ainahan voi tapahtua mitä vaan, ei pidä olla liian itsevarma.
Olimme toisena koirakkona jäljellä, joten omaa vuoroa ei siinä sitten enää tarvinnut tien varressa odotella kovinkaan kauan. Vala nuuskutteli alkumakauksen ja ampaisi sitten liikkeelle.
Näin, että se lähti alkuun kartaamaan jonkin verran väärään suuntaan, eikä nenäkää näyttänyt silloin olevan täysillä mukana. V kuitenkin paikkasi erehdyksen nopeasti ja löysin jälken uudestaan helposti. Hetki odottelua (pulssi jossakin huippulukemissa) ja sitten näkyi, kun tuomari nosti käden ylös merkiksi. Odottelin rauhassa, ja sieltähän punaturkki sitten hetken päästä ilmaantui metsästä takaisin kanin kanssa.
Se oli sitten siinä, NOU1-tulos :)
Tämän myötä tälle vuodelle asetetut tavoitteetkin on nyt jo saavutettu. Taipparit suoritettu ja tokossa on avo:sta ykköstulos. Voi olla, että tokossa kisataan vielä loppuvuodesta, jos treenit menevät putkeen ja juoksut eivät sotke kuvioita ihan täysin. Ehkä hömppäillään vähän sen rally-tokonkin parissa. Treenataan me nomeakin, ei tätä nyt tähän voi jättää. Joskus olin sitä mieltä, että taipparit riittää minulle, mutta tiedättehän, älä koskaan sano ei koskaan. Katsotaan, jos vaikka ensi kesänä pystyisi. Oikealle metsälle pitäisi ainakin vielä suunnata nyt syksyn aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti