maanantai 8. tammikuuta 2018

Koski-pentujen treffit

Eilen treffattiin kasvattajan luona Karman ja Jekun pentuja. Olipa kiva nähdä! Paikalla oli kolme pentua viidestä. Ohjelmassa meillä oli riista- ja perustottelevaisuustreeniä. Usvalle ensimmäinen kerta ikinä yhteistreeneissä sekä näin häiriöisessä tilanteessa: uusi paikka, vieraita ihmisiä, vieraita koiria. 

Usvasta oli kuitenkin kiva huomata, että yhteistyö meillä säilyy hankalassakin tilanteessa ja sen myötä perushommat sujuu aika kivasti. Oikeastaan ohjeeksi sain varmistella hippasen vähemmän, kyllä se osaa. Riistoja (varis, lokki, kani) Usva kantoi miellellään ja syvällä otteella, vaikka ihan ensin alkuun vieras tilanne selvästi vähän jännitti ja pieni hetki piti epäröidä, että uskalsi lähestyä ensimmäistä riistaa. Hirveän hyödyllistä päästä treenaamaan tällaisessa porukassa ja valvovan silmän alla. Tuli paljon infoa, mitä olisi syytä treenailla tästä eteenpäin.

Usva ja varis

Usva unohtui tuijottelemaan kameraan... eikä riista ei vahingossakaan tipahtanut suusta!

Usva ja lokki. Lokkia se ei ollutkaan nähnyt sitten pentulaatikon jälkeen.


Pikkuinen kani meinasi olla melkein syötävän hyvä...


Toska ja kani

Suloinen Toska

Kero (pentueen ainoa uros)


Kero ja kani

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti