maanantai 1. tammikuuta 2018

2017 & 2018

Perinteiseen tapaan tilinpäätös ja pieni kurkkaus ensi vuoden suunnitelmiin ja toiveisiin.

Vala:
Valan tavoitteena vuodelle 2017 oli saada RTK3 korkata rallyssa Mes-luokka. No, sehän korkattiin ja saatiin helposti kasaan myös koulutustunnus RTK4. Hassua, miten mes-luokka tuntuikin vielä vuosi sitten ihan hirvittävän pelottavalta ja hankalalta. Rallykisoissa startattiin viime vuonna yhdeksän kertaa, kaikista saatiin hyväksytty tulos. Vala sai syksyllä vuodeksi eteenpäin treenipaikan TamSKin rallyvalkussa, eli treenipaikka on nyt ainakin syyskuun 2018 loppuun asti. Haaveissa on nyt sitten luonnollisesti ne 95 pisteen tai yli tulokset. Paino kuitenkin sanalla haave, ei siis tavoite :)

Karma:
Karman treeni- ja kisavuosi oli rikkonainen, koska vuoden 2017 pääteema oli pentuprojekti. Koko kesä ja alkusyksy menivätkin siinä hommassa. Maailmaan saatiin viisi pientä, reipasta ja lupaavaa tollerin alkua :) Karma oli todella hyvä emä ja kaikki sujui muutenkin hyvin.

Ennen pentulomaa K ehti kisata voittajaluokassa kaksi tokostarttia ja vielä loppuvuodesta yhden. Saldona harmillisesti vain yksi tulos ja sekin kakkonen. Karmalle kuitenkin löytyi treenipaikka tulevaksi vuodeksi tokon valmennusryhmästä. Nomessa ei ehditty starttaamaan eikä sitä ehditty käytännössä yhtään treenatakaan. Tälle vuodelle on pyörinyt mielessä kaikenlaista... tokoa, rally-tokoa, nomea. Katsotaan, mihin tie vie. Pentujen jälkeen Karma on nyt vinkunut enemmän (tai siis aiemmin se ei käytännössä juuri ikinä piipannut), joten katsotaan, aiheutuuko tästä jatkossa ongelmia, vai onko ohimenevä ilmiö. 

Usva:
Syyskuun lopussa Karma palasi pentulomalta kotiin ja mukana seurasi pieni punainen pallero. Usva on sopeutunut kivasti meidän perheeseen. Ollaan harjoiteltu pieniä perusjuttuja, mutta ei oikeastaan mitään sen kummempaa. Tällä hetkellä tähtäin on taippareissa, jotka olisi kiva ensi kesänä saada "hoidettua pois alta". Joku näyttelykin pitänee varmaan Usvan kanssa käydä. Loppuvuodesta ehkä luustokuvat. 


Jokaiselle meistä toivotaan hyvää terveyttä, että saataisiin ja jaksettaisiin harrastaa ja nauttia elämästä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti