Kuukausi sitten meille muutti kolmas koira, Karman oma pentu Usva. Viralliselta nimeltään Usva on Siipiveikon Kosken Ututyttö.
"Louhi, Pohjolan emäntä, tuo tuosta pahoin pahastui,
katsoi valtansa vajuvan, alenevan arvionsa.
Uutarta rukoelevi: "Ututyttö, terhenneiti!
Seulo seulalla utua, terhenistä tepsuttele,
laske talma taivahalta, auer ilmasta alenna
selvälle meren selälle, ulapalle aukealle,
jottei päästä Väinämöisen, osata uvantolaisen!"
(Kalevala, kahdesviidettä runo)
Pentueen nimiteemaksi valikoitui "koski" isä Jekun (Luottomiehen Koskien Ärjyjä) mukaan. Omien pohdiskelujen ja makustelujen jälkeen pennun kutsumanimeksi olimme valinneet Usvan. Virallinen nimi toivottiin tähän sopivaksi, joten nimeksi tuli Kalevalassa esiintyvä usvan ja sumun haltija, Ututyttö.
Aika näyttää, millainen koira tästä pennusta kehittyy. Toiveissa on harrastuskaveri moneen menoon sekä tietysti mutkattomasti arkeen sopeutuva koira :) Usvalla on ollut hyvä riistainto, se pitää kohtuu hyvin kotanktia ihmisiin, on reipas mutta ei mikään hullunrohkea, oppii nopeasti, osaa rauhoittua paremmin kuin äitinsä vastaavassa iässä - paljon hyviä juttuja siis.
Mietin tässä, että hitsi, kun tuo ei osaa oikein mitään ja hirveän vähän on ehditty mitään tehdä ensimmäisen kuukauden aikana. Sitten miettiessäni tajusin, että onhan me oikeasti tehty, nähty, koettu ja opeteltu vallan paljon kaikkea, mm.:
- Koti: Tutustuttu paikkoihin, opeteltu säätöjä ja tapoja
- Muut ympäristöt: Metsä (ja erilaisia metsiä: polkuja, umpimetsää, tiheätä ja harvaa metsää, heinikkoa), järven ranta ja vesielementtiin tutustuminen (myös erilaiset vesilammikot), kaupunki (rauhallisempi lähiö- ja vilkkaampi keskustaympäristö), mökki, muutama kyläpaikka, auto, hirviporukan lahtivaja, treenihalli
- Vieraat ihmiset ja koirat: aikuisia, naisia, miehiä, lapsia, vanhuksia, pyörätuolissa, muutama tuttu ja turvallinen vieras aikuinen koira
- Pohjaa tuleville treeneille: luoksetulopilli, lähihakupilli, damin/lelun noutaminen / kantaminen / ohjaajalle tuominen, istuminen, oma nimi (luoksetulo), kosketusalusta, riistaan tutustuminen, leikkiminen, rauhoittuminen
Varmaan jää listasta vielä kaikkea puuttumaankin. Ihan huomaamattahan sitä koko ajan pennun kanssa opetellaan kaikkea! Kotiutuminen on sujunut ihan hyvin. Olin itse ensimmäisen päivän vapaalla (Usva ja Karma haettiin kotiin torstai-iltana) ja sitten olikin viikonloppu, jotta pystyin seuraamaan koirien touhuja ja varmistamaan, että uudessa laumakokoonpanossa kaikki alkaa sujua hyvin. Seuraavan viikon tein myös kokonaan etänä töitä kotoa käsin, ja silloin päästiin hyvin aloittamaan Usvan yksinoloharjoittelu yms. Oli huippu-ihanaa huomata, että Karman ja Valan välillä ei ollut mikään muuttunut, koirat käyttäytyivät kohdatessaan samalla tavoin kuin että toinen olisi ollut poissa kotoa tunnin verran treeneissä (sen sijaan että oli yli kaksi kuukautta ja mukana kotiin tuli vielä pentukin).
Hetkonen hei, jaetaanko täällä rannassa nameja?!
Vala on suhtautunut Usvaan aika neutraalisti, ei hirveästi pentua huomioi. Ensimmäisenä yönä V oli sitä mieltä. että patja on hänen ja sinne ei ole pennuilla asiaa (Karma sai kyllä mennä patjalle nukkumaan), mutta heti seuraavana aamupäivänä huomasin kaikkien kolmen koiran olevan nukkumassa samalla patjalla. Ei Valan jääkausi siis kovin kauaa kestänyt. Karma leikkii Usvan kanssa todella paljon ja pääasiassa hirmu nätisti.
Usvan ja Valan ensitutustumista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti