sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Vuosi 2016

Mitä jäi käteen ja mitä me suunnittelemme ensi vuodelle (tai siis tälle vuodelle, nythän on jo 1.päivä)?

Vala:
  • Vala kisasi rallytokossa 7 starttia, tehden jokaisella kerralla yli 90 pisteen ratasuorituksen. Ohjaaja sitten mokasi sen yhden kisan ja siitä tuli lopulta nollatulos. Saldona siis koulutustunnukset RTK1 ja RTK2
  • Päästiin mukaan rallyn SM-joukkuekilpailuun TamSK ry:n joukkueessa. Oli kiva reissu ja meidän ekat isot kisat.
  • Vala sai myös treenipaikan TamSKin rally-tokon valmennusryhmästä ajalle 10/2016 - 9/2017
  • Nomea Vala treenasi vähän. Se on ihan hyvä siinä, mutta vire on se haaste. 
  • Tänä vuonna päästään toivottavasti jatkamaan rallyssa kisaamista ja saataisiin ainakin voittajaluokan koulutustunnus sekä päästäisiin korkkaamaa myös mes-luokka
  • Muutoin sitten sama toteamus kuin edellisessäkin vuoden vaihteessa: tou hutaan ja harrastellaan, mitä ehditään :)

Karma:
  • Karma kisasi tokoa muutaman kokeen verran. Alunperin oli tarkoitus suunnata voi-luokkaan jo paljon aiemmin, mutta SM-joukkuekilpailu muutti suunnitelmat ja pysyttiinkin vielä avoimessa luokassa.
  • SM-kisoissa TamSK ry:n joukkueessa Karma teki hirmu hyvän ykköstuloksen. Nämä olivat myös meidän ekat isot kisat.
  • Nome-b -kokeissa Karma starttasi kaksi kertaa. Toisesta kokeesta tuli ALO2-tulos, joka taisinkin olla koko harrastusvuoden kohokohta.  
  • Näyttelyissäkin Karma kävi pari kertaa
  • Karma sai treenipaikan TamSKin tokovalmennusryhmästä ajalle 10/2016 - 9/2017
  • Tälle vuodelle tavoitteena on tokon voittajaluokan selätys, sekä nome-b ja/tai wt -startit olisi hieno juttu, mutta katsotaan, miten niihin on aikaa.
  • Karmalle on suunnitteilla pennut ensi kesäksi, http://www.siipiveikon.net/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti