sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Rally-Toko SM 1.10.2016

Lauantaina kilpailtiin Lahdessa rally-tokon Suomen mestaruuksista. Minä olin Valan kanssa mukana Tampereen seudun koirakerhon joukkueessa. Kun viime keväänä yhdestä kisasta ei tullutkaan tulosta panta-episodin takia (eikä siis saatu koularia keväällä), päätin samoin tein jättää Valan viimeisen avo-startin odottelemaan SM-kisoja. TamSKilla olikin joukkuekoirakoiden haku jo melko aikaisin ja hyvissä ajoin sain vahvistuksen, että meillä on paikka SM-joukkueessa.

Lauantaiaamuna lähdin kuudelta ajelemaan kohti Lahtea ja takaisin kotona olin illalla puoli seitsemän aikaan, vaikka en edes jäänyt enää katselemaan yksilöfinaalia enkä joukkuepalkintojen jakoa. Tuumasin oman kisakirjan takaisin saatuani, että päivä on jo ollut sen verran pitkä, että lähdetään samoin tein kotin, kun keretään vielä valoisaan aikaan ajellakin.

Meille oli Valan kanssa osunut starttinumeroni heti avo-luokan kuudes, joten omaa kilpailusuoritusta ei tarvinnut kauaa odotella eikä jännittää. Kiva starttipaikka, kun ehti rataantutustumisen jälkeen rauhassa katsella pari ekaa koirakkoa ja sitten hakemaan oma koira häkistä, virittely ja radalle. Pientä viivettä tuli juuri ennen omaa suoritusta, kun tuomarilla kestikin aika kauan kirjoittaa edellisen koiran kommentteja.

Vala oli ennen kehää jopa yli-innostunut, mutta kehänauhan sisäpuolella vire laski heti ja varsinkin radan alku oli tahmea ja Vala oli ahdistunut. Ensimmäiseltä kyltiltä tulikin -2 p. (kyl, tvä), kun oli vaikeuksia saada Vala tulemaan eteen istumaan. Radalla ajattelin, että tästä tuli heti hirveästi miinuksia, ja jopa mietin, että pitääkö uusia, mutta päätin että en uusi, koska Valaa ahdistaa vaan jatketaan eteenpäin eikä oteta paineita tästä. Onneksi en uusinut, olisi tullut enemmän miinusta. On tämä vaan vaikea laji itse radalla hahmottaa, että mitä tapahtuu...

Viitoskyltiltä (istu, täyskäännös vasempaan) kirjattiin -3 p. ov. Tätä en yhtään huomannut radalla, että olisi tapahtunut virhettä. Ilmeisesti kävelin liian laajana täyskäännöksen?

Kyltti nro 11 oli houkutus ja siitä napsahti -1 p. kontr. Tässä tuli Valan kanssa pieni törmäys. Itse en ollut muutenkaan ihan tyytyväinen houkutuksen suoritukseen, selvästi Vala reagoi kohteisiin (barf-lihapullia ja lelu) ja seuruu kärsi heti.

Viimeiseltä tehtäväkyltiltä tuli sitten vielä yksi -1 p, tvä. Vala nukahti seuruussa eikä ollut yhtää hereillä pysähtymiseen. Hyvin korjasi kuitenkin itse pa:n. Sivuaskeleen päätteeksi V myös haukotteli, mikä kertoi vähän paineistumisesta (luulen, että se oli reaktio tähän pa-virheeseen). Onneksi oli vika kyltti, joten tästä sitten maaliin ja pääsi palkkaamaan koiran :) Kehän ulkopuolella oli lelupalkkana vetoleikki ja siihen V lähti tosi hyvin mukaan ja osoitti siinä taas heti rentoutuvansa.



Yhteensä saimme siis pisteitä 93 p. ja tätä myöten koulutustunnuksen RTK2. Pisteet oikeuttivat näissä karkeloissa kymmenenteen sijaan, kun avo-luokassa kilpailijoita oli yhteensä 46. Tuomarin kommentti arvostelupaperissa on: "Hyvää täsmällistä työtä". TamSK ry:n joukkueen sijoitus oli 14./36. Lupasin Valalle, että se sai käydä shoppailemassa mieleisensä lelun tämän kilpailusuorituksen jälkeen. Paljon oli hyviä vaihtoehtoja, mutta kanikarvalelun löydyttyä ratkaisu oli päivänselvä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti