sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Valkkuryhmän kanssa kouluttautumassa

Eilen oltiin meidän tokovalkkuryhmän kanssa Kana-areenalla tokoilemassa. Meitä koutsaamassa oli Hanna Närhi. Hän oli minulle ihan uusi tuttavuus kouluttajana, ja olikin tosi hyödyllinen päivä.

Vala treenasi kahdessa setissä. Ensin aamupäivällä käytiin läpi siirtymiä, ja miten ne kannattaisi hyödyntää. Liikkeiden väleillä on tosi iso vaikutus seuraavan liikkeen onnistumiseen, ja liike onnistuu varmemmin, kun koiran saa orientoitua oikein. Asia, jonka olen kyllä tiedostanut (ja josta joku muukin kouluttaja on puhunut), mutta en ole kuitenkaan ihan täysin saanut vietyä käytäntöön. Nyt lupaan ottaa tämän oikeasti työn alle, ja viedä mukanani myös koesuorituksiin. Lyhyesti siis: 1) edellisen liikkeen palkkaus (Valan pitää päästä purkamaan itsensä. Pomppimista ja kehumista ei kannata pelätä. Jos joku tuomari ei tykkää ja käskee lopettaa, niin sitten pitää tietty lopettaa. Mutta ainakin viime viikonloppuna Lempäälän maajoukkuekarsintakokeessa useampi ohjaaja antoi koira aika huoletta hyppiä liikkeiden välissä.), 2) kehut vaihtuvat seuraavan liikkeen valmisteluun, puhu koiralle, kuljeta sitä mukana, käytä vartaloapuja (tämä ei ole seuraamisliike!) ja 3) yhdessä valmiina perusasentoon aloituspaikalle (koska EVL:ssä liikkeen kuuluu alkaa heti, kun koirakko on aloituspaikalla).

Kuva (c) Sanna Rantanen

Iltapäivän setissä katsottiin meidän tunnaria, seuraamista sekä juteltiin myös zetan treenaamisesta. Tunnari on ollut vähän rikki mielentilaltaan, välillä menee ok, mutta liian usein on liikaa virtaa ja Vala nostelee vääriä (tai jopa palautaa väärän), koska se ei malta haistella. Tähän tehtiin näppärän oloista pientä treeniä, jossa koiran ainoa tehtävä on nostaa maassa olevista kapuloista se oma, mistä se saa heti namipalkan. Otetaan tämä testiin :)

Seuraaminen (normaali kävely) oli Hannan mielestä pääasiassa kaunista, paikka on hyvä ja kontakti piti hyvin. Takapää lähtee aukeamaan jonkun verran, kun matkaa tulee lisää. Alku on yleensä aina ok, mutta muutaman metrin jälkeen tulee sitten aukeaminen. Tätä voisi alkaa treenata tekemällä lyhyt seuruu - stoppi -lyhyt seuruu -stoppi -tyylistä juttua, koska pysähtyminen perusasentoon korjaa koiran asennon. Lisäksi apuna käytetään vaikka aksaputkia, omaa autoa, treenikaveria, joilla estetään koiran poikittaminen. Pointtina olisi opettaaa koira heittämään takapäätä ennemmin oikealle kuin vasemmalle (vasemmalle on luonnollisempaa, koska koira pitää kontaktia, jonka takia alkaa kääntyä automaattisesti). 

Kokonaisuushan meillä on tuntunut olevan ongelmana, kun miettii viime vuoden kisoja. Sen hallintaan tuli nyt ihan hyvän oloisia työkaluja sekä myös muistutusta jo tutuista asioista. Oikein hyödyllinen päivä!

------------------------------------

Molemmilla koirilla alkoi viime viikolla juoksut, mutta kivasti on silti päästy treenaamaan molempien kanssa. Ja kumpikin toimii treeneissä ihan normaalisti, vaikka muutoin esim. lenkillä hajut vievät normaalia enemmän mukaan ja Vala on kotona ollut vähäm apaattinen (ei halua välttämättä lähteä ulos vaan makoilisi mielummin vain sisällä tai muuten vaan päivystäisi keittiössä ruokaa tms.).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti