lauantai 23. helmikuuta 2013

Toiset voittajaluokan kisat

Tänään kisailtiin Lempäälässä TamSKin tallilla. Minulla oli ennen koetta ihan hirveä olo, jo muutamaa päivää ennen alkoi mahakipu ym. Siinä tuli sitten tehtyä ihan tyhmiä paniikkitreenejä, joissa sorruin hinkkaamaan erinäisiä asioita ja sain vaan todennäköisesti koiran pään enemmän pyörälle. Torstaina meillä oli onneksi ihan hyvät treenit oman tokoporukan kanssa, mutta sekään ei tietty estänyt minua vielä perjantaina sekoittamasta kaikkea...

Kisapaikalla meille napsahti taas starttinumero 1. Alkuun vähän masensi, mutta oikeastaan tällä kertaa tämä oli tosi hyvä juttu. Voittajaluokassa oli 11 koirakkoa, joten paikkamakuu tehtiin kahdessa erässä. Meillä oli siinä oikein sopiva lyhyt tauko siis jälkimmäisen paikkamakuuryhmän suorituksen aikana ennen omaa yksilösuoritusta. Oma vuorokin oli nopeasti ohi, ja sitten pystyi taas rentoutumaan. Vala kävi alkuun aika kovilla kierroksilla, mikä ilmeisesti oli lähinnä reagointia minun jännitykseeni. Oman suoritusvuoron jälkeen V nimittäin rauhoittui pötköttelemään hallin lattialle ihan kaikessa rauhassa.

Liikkeistä tuli pisteitä seuraavasti:

Paikkamakuu: 10

Seuraaminen: 9. Lievästi vinoja perusasentoja ja seuraamisessakin jopa hieman poikittamista. Pitää jatkossa kiinnittää huomiota... en ole näitä treeneissä huomannut, mutta nyt ainakin video kertoi tällaista totuutta.

Istuminen: 10.

Luoksetulo: 8½. No kun ne napakat pysätykset on vaan niin vaikeita!

Hyppynouto: 0. Vala lähti hyvin, mutta poimittuaan kapulan se bongasi Johanneksen kentän laidalta ja jäi ihmettelemään. Kutsuin sen tässä vaiheessa luokse, jolloin se kiersi esteen.

Metallinouto: 10.

Tunnari: 10. Vähän se kyllä mun mielestäni pureksi kapulaa, mutta silti ihan mahtavaa!

Kaukot: 6. No just joo. Vala ei noussut ekalla käskyllä istumaan (ylläri vaan..), eikä toisessa vaihdossa seisomaan. Lisäksi vielä jonkin verran etenemistä. Tekniikkatreeniä on tehty paljon, mutta ei kyllä näy mitään eroa edellisten kisojen suoritukseen. 

Ruutu: 7. Ruutu oli vikana liikkeenä, mikä oli meille tosi kiva juttu. Vala meni ekalla vähän yli takareunasta, mutta haki sen jälkeen hyvin ruutun. Maahanmeno vaati pari käskyä. Seuraamaantulo oli vähän turhan lennokas. Treeneissä olen tasan kerran aiemmin käskenyt sen maahan ruudussa, ettei tulisi ennakointia. Jatkossa treeneihin mukaan enemmän myös maahanmenoja :)

Kokonaisvaikutus: 10.

Tuomari ei suorituksia kommentoinut, enkä minä itse ehtinyt pisteitä edes katsomaan, mikä oli ihan hyvä juttu, niin pysyi oma keskittyminen koiraan paremmin kasassa.

Yht. 262 pistettä, VOI1-tulos ja sijoituksena 3/11.

 

2 kommenttia:

  1. Loistava tuo tunnari. tulee hyvä fiilis teidän puolesta kun sen osalta vähän oli silloin torstaina epävarmuutta. :) Ja mielestäni nuo epäonnistumisetkin vähän sellaisia, jotka voi kuitenkin suhteellisen vähällä (suhteellinen käsite, tokomittapuulla mitattunakin) korjata.

    Onnittelut 1-tuloksesta!

    VastaaPoista
  2. Jep, ihan huikeeta saada onnistunut tunnari kokeessa :) Vaikka ei pidä ylpistyä liikaa, kyllä siinä(kin) vielä työsarkaa riittää.

    Tuota hyppynoutoa ajattelin hinkata ensi treeneissä vähän lisää. Sääli tosin, että nyt tuli nolla tuollaisen haahuiluhetken takia, kun kerrankin minä onnistuin heittämään kapulan oikein hienosti suoraan esteen taakse ;) (Mutta onni sinänsä, että 0 tuli liikkeestä, jossa on kertoimena vaan 2 :) )

    VastaaPoista