perjantai 7. joulukuuta 2012

Keltainen kortti heilahti

Eilen vietimme itsenäisyyspäivän varsin perinteisin menoin: koiranäyttelyssä. Vala esiintyi tällä kertaa käyttöluokassa. Tuomari ei erityisemmin Valasta tykännyt, joten arvosanaksi tuli H. Muutoin kuitenkin oli oikein kiva päivä. Paikalla oli tosi paljon tuttuja, joten päivä tuntui kuluvan yllättävän nopeasti (aikaahan siellä nimittäin meni, lähdettiin ajamaan klo 9.30 ja olimme takaisin kotona 16.30, vaikka olikin tällainen lähinäyttely meille).

Valan arvostelu, tuomarina Pia Itkonen:
Hyväntyyppinen, hieman huolestuneen oloinen narttu, jolla hyvä pää, kauniit silmät, riittävä kaula. Selässä hieman pehmeyttä ja lantio kovin pyöreä. Alas kiinnittynyt häntä. Tasapainoiset, joskin niukahkot kulmaukset. Hyvä kylkiluiden kaarevuus, eturinta voisi olla selvempi. Karvapeite ok, ei tänään parhaassa karvassa. Suorat etuliikkeet, takaa ahdas. Esitetään kauniisti.




Tuomari tuntui olevan suht tiukka, ja hän syynäsi koiria läpi varsin tarkasti. Ainakin hänellä oli mielipide, ja hän saneli mukavan pitkiä arvosteluja.

Valan arvostelu herätti vähän hilpeyttä, ja Johannes tuumasikin, että pientä koiraa saattaa huolestuttaa esimerkiksi ajatus, että mahtaakohan tänään saada iltaruokaa :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti