Eilen pidettiin tollerikerhon Tampereen aluetoiminnan järjestämän "minitaipparikurssin" viimeinen kerta. Vala teki ennen ja jälkeen omaa treeniä, koulutuksen ajan se sai taas sitten odotella autossa. Ihanasti V oli ihan hiljaa autossa ollessaan, näkyi maikailevan rentona takapenkillä. Monestihan se on aiemmin piippaillut siellä ollessaan, varsinkin tällaisissa tilanteissa, kun se näkee ja kuulee minun olevan ihan lähellä. Kurssi meni oikein kivasti, ja oli omasta puolestani kiva pystyä järjestämään tällainen pieni koulutus sitä pyytäneille. *vink vink* siis, jatkossakin, jos kaipaatte aluetoiminnalta jotakin actionia, niin ihan oikeasti niitä ideoita saa ja kannattaa kertoa! Nytkin aloite tuli siis kimppalenkillä, yksi ehdotti tällaista ja toinen heti keksi suositella kouluttajaakin, jota voisi pyytää :)
Nurjempana puolena tosin pääsin minäkin kokemaan tämän talkoolaistyöntekijän vitsauksen... järjestetään jotakin, ihmiset ilmoittautuvat ja haluavat osallistua ja sitten yhtäkkiä ei vaan ilmaannutakaan paikalle, eikä vaivauduta ilmoittamaan mitään. Hitto vie! Ei se nyt niin vaikeata ole. (Ja jos tätä joku sattuu lukemaan, niin teille asianmukaisesti peruneille kiitokset ilmoittamisesta! :) )
Vala tosiaan teki omaan treeniänsä eilen myös. Alkuun markkeerauksia pululla. Ajateltiin vähän paikata viikonloppuista kyyhkyepisodia nyt tällä. Ekalla V olikin aika epäileväinen aluksi, mutta toi sitten ihan hyvin. Ekalla se oli myö aika pihalla putoamispaikasta, ei yhtään näyttänyt hahmottavan, vaikka matka oli suht lyhyt. Tehtiin toistoja, nyt ylösotot olivat nopeampia, mutta muutoin sama ongelma itse markkeeraamisen kanssa. Vika heitto oli pisin, ja sen Vala ihan selkeästi oikeasti markkeerasi, ja nouto sujui mallikkaasti. Palautukset ok. Vähän se meinasi syljeksiä mun jalkoihini sitä, mutta osa palautui käteenkin.
Lopputreeni oli puolestaan hakuruutu, kolme varista & pulu. Vala löysi vaakut aika vaivattoman oloisesti ja teki tosi kivaa hakua. Pulu vähän teetti enemmän töitä, mutta lopulta sekin sitten löytyi sieltä viimeisenä. Varikset V palautti vähän huonosti, pudotti maahan lähellä minua. Pulun palautus oli parempi. Haku oli kyllä kivan vauihdikasta, tehokasta ja omatoimista. Tykkäsin!
Tänään suutasimme illasta Nuuskujen nometreeneihin. Alkuun ajatuksena oli tehdä vesimarkkeerauksia ja hakua. Haku jätettiin kuitenkin lopulta väliin, sillä markkeeraukset menivät sen verran hieromiseksi, että ajattelin olevan parasta jättää illan treeni niihin. Ekaksi yrityksessä oli helppo ykkönen, muutaman kymmenen metrin matka. Heittäjä oli vastarannalla V näki heiton hyvin, oli innoissaan - ja ei lähde noutoon. Kerronko, että v*tutti? Toinen koira sai sitten käydä poimissa damin pois järvestä. Sitten tehtiin Valalle tosi helppoa perusnoutoa, heitto samalta rannalta meidän takaa/vierestä - ei ongelmaa. Pariin kertaan samaa, hyvin menee. Uusi yritys niin, että heitto tulee toiselta rannalta, nyt kuitenkin ensimmäistä lyhyempi matka. Ja mitä tekee V? Lähtee noutoon, ui ehkä 7-8 m käy tsekkaamassa pystyssä olleen lumpeenlehden ja palaa takaisin. En saa sitä kääntymään - se vaan selkeästi painestuu mun käskytyksestä. Yritän vielä, ei lähde tarpeeksi kauas, vaan poimii puoliuppeluksissa olleen kepin pätkän mukaansa ja palauttaa sen rantaan. Palautus ei tosin edes tule minulle, vaan V suuntaa taaempana ollutta kepoa kohden yrittäen väistellä minua.
Veätydytään sivuun ja tehdään taas tilaa toiselle koirakolle, joka saa käydä poimimassa meille heitetyn damin talteen. Itse sain siinä kiehua hetken raivosta. Koira ei toimi, kun pitäisi tehdä hommia, ja nyt kun odotellaan, niin se tottakai piippaa nähdessään toisen koiran pääsevän hommiin. No joo. Vähän hengenvetoa taas siihen väliin ja sitten miettimään, että mitä pitäisi tehdä. Itse olin sitä mieltä, että lopetetaan tähän paikkaan. Kepo oli eri mieltä, että nyt pitäisi kuitenkin treenata ja saada koira ihan oikeasti onnistumaan. Ei ole mitään järkeä siinä, että minä painostan sitä tuollaisessa tilanteessa, jossa selkeästi sen itseluottamus ei muutenkaan riitä.
Siirryimme sivummalle jatkamaan treeniä keskenämme. Teimme pienen suunnanvaihdoksen, kepo tarttui nyt ohjaksiin ja minä sain toimia ihan vaan damin heittäjänä. Tehtiin neljä noutoa niin, että jokainen oli aina edellistä pidempi matka (minä siirryin aina rantaviivaa pitkin eteenpäin heittämään). Vala kävi aika kierroksilla lähetystilanteissa, mutta muutoin oikein jees. Se ui hyvin, nouti mielellään, kuunteli luoksetulopilliä ja palautti damit nätisti J:lle (kaksi jalkojen juureen, kaksi kauniisti käteen asti). Ekaa damia se oli lähdössä palauttamaan minulle, mutta siinä se tosiaan reagoi hyvin pilliin ja uikin J:n luokse lähetyspaikkaan. Siispä saatiin kuin saatiinkin treenit päätettyä hyvissä fiiliksissä lopulta.
Nyt mulle lisää koiranlukutaitoa. Pitää vaatia, mutta myös tietää, milloin ja miten. Ei pidä painostaa liikaa! Pitää jatkossa hakea enemmän treenifiilistä. Treeneissä pitää olla kivaa ja koiralla pitää olla oikeasti mahdollisuus onnistua! Niin perusjuttuja, ja peiliinhän tässä pitää taas tuijottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti