lauantai 11. tammikuuta 2020

Karma hammaslääkärissä

Ennen joulua huomasin Karmalla lohjenneen P4-hampaan. Joku aika sitten olimme ihmetelleet, kun Karma kieltäytyi syömästä vähän paksumpaa puruluuta, mutta ohuet tikut sille kelpasivat. Soitin eläinlääkäriin ja sain poistoajan loppiaisen jälkeen. Sovittiin, että samalla otetaan röntgenkuvat koko suusta, jotta voidaan tsekata kaikkien hampaiden tilanne. 

Operaatio sujui hyvin ja lohjennut hammas saatiin poistettua. Hampaista putsattiin  poispois hammaskivi, jota ei onneksi paljoa ollut. Muut hampaat olivat hyvässä kunnossa. Parin hampaan kohdalla oli lievähköjä parodontiittimuutoksia, mutta kuulemma ihan tyypillinen tilanne tämän ikäiselle koiralle.



Karma oli operaatiopäivän ajan tokkurainen kotona, mutta sen jälkeen se on ollut hyvin reipas ja iloinen. Kipulääkettä se toki vielä on saanut, mutta katsotaan, josko huomisesta eteenpäin pärjättäisiin jo ilman sitäkin (ohje oli antaa kipulääke 3-5 päivää, ja neljä päivää sitä on annettu) . Hampaan poistokohta suussa on tosi siistin näköinen. Kerrankin kiltti koira aloitti juoksunsakin nyt tähän samaan aikaan. Hyvä pitää pieni treenitauko ja sitten taas mennään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti