tiistai 13. toukokuuta 2014

Pissaa...

On meinaan tullut käytyä nyt aika paljon eläinlääkärin luona. Karman pissatulehdus ei tahdo mennä ohi, ei sitten näemmä millään. Vaikka en mä tiedä, onko se nyt niin ihmeellistä...kavereilta on löytynyt vertaistukea ja saanut kuulla melko paljonkin kokemuksia tästä narttupentujen yleisestä (?) vaivasta. 

Käytiin eilen viemässä siis kolmannen kerran pissanäyte analysoitavaksi, ja ikävä kyllä arvot olivat yhä koholla. Päätettiin nyt kuitenkin lopettaa antibiootit (koska K on ollut melkein koko kuurin ajan oireeton), ja kokeillaan jatkoa Urinaid-tableteilla. Katsotaan miten käy. Varasimme viikon päähän rokotusajan molemmille koirille, joten voidaan siinä sitten samalla ihan vaihtelun vuoksi viedä vaikka taas pissanäytekin tutkittavaksi. C-vitamiiniakin olen K:lle syöttänyt, mutta liekö siitä sitten mitään apua ollut...

Tärkeintähän tässä kuitenkin on, että Karma itsessään on ollut ihan normaali ja sinänsä terveenoloinen, vilkas ja reipas pikkupentu :)

Karma on ilmoitettu tokokurssille, joten pääsen senkin kanssa vähän kokeilemaan toimimista muiden koirien läsnäollessa. Katsotaan, miten käy. Tavoitteita ei ole muuten, kuin että keskitytään yhteistyöhön ja yhdessäolemiseen. Ekalle kerralle ei vielä päästä, kun on tuo karanteeni voimassa.

Muutoin Karma harjoittelee mm. hihnassa kulkemista ( a) ei saa vetää, b) Valan hihnaa ei saa syödä tai siinä ei saa roikkua), luoksetuloa, damin kantoa, lähihaun alkeita sekä kotona vähän istumista, maahanmenoa, katsekontaktia ja odottamista. Niin ja rauhoittumista (siinä me ollaan edistytty melko kivasti!). Siitä on kuoriutunut nyt ihan mukavan oloinen pentu :-)

Valan kanssa on treenattu tokoa laiskanpuoleisesti. Kyllä tämä karanteeni vaan syö motivaatiota niin pahasti. Plääh. Viime viikonloppuna käytiin nomeilemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti