perjantai 14. kesäkuuta 2019

Vuoden ekat ulkokisat

Viikko sitten lauantaina kilpailimme Valan kanssa Kyötikkälän nurmikentällä rallykisoissa. Aika pitkään mietin, että ilmoittautuisinko vaiko en kun keliolosuhteista ei sitten koskaan tiedä. No keliksi sitten tottakai osui kunnon helle, eli meille suunnilleen pahin mahdollinen vaihtoehto. Koitin vaan pitää Valan niin paljon varjossa kuin mahdollista, kastelin koiraa sekä käveltiin ihan tosi minimittaien pissalenkki. Sinänsä oli rento fiilis nyt lähteä kisaamaan, koska ei ollut enää yhtään mitään painetta tuloksen tekemisestä :)

Rata oli melko vauhdikas vähillä pysähdyksillä. Me toki teimme radan omaan melko hitaaseen tahtiimme, varsinkin kun oli tosi kuuma. Kolmanneksi viimeisen kyltin, tuplasaksalaisen, jouduin uusimaan, kun Vala lähtikin siinä alussa tekemään pyörähdystä. En sitten tiedä ohjasinko itse väärin vai eikö Vala vaan ollut kuulolla ja sekoitti siksi tehtävät. Uusinnalla tehtävä sujui moitteetta.

Uusimisen lisäksi saaimme radalta neljä -1 p. virhettä. Ekalta kyltiltä istu, käännös vas., istu tuli vino. Kyltiltä koira eteen, vasemmalta oikealle istu tuli kontr ja sen perään heti istu täyskäännös oikeaan -tehtävästä tva. Toiseksi viimeiseltä kyltiltä 270 vasempaan tuli sitten vielä vino. Nämä yhden pisteen virheet johtuivat kaikki lähinnä kelistä sekä vähän tahmeutta oli myös "vieraasta" (ei tämä nyt ihan vieras paikka ollut, mutta ei olla tosi pitkään aikaan käyty) paikasta. Kyseessä oli myös vuoden eka ulkokisa ja eikä kunnon rallytreenejäkään ulkona ole tänä vuonna ollut kuin tasan kerran. Kävelylenkkien yhteydessä on tietty silloin tällöin temputeltu jotakin pientä, mutta ne ovat olleet kuitenkin aika erilaisia treenejä. 

Yhteensä meille tuli siis 93 p. ja näissä kisoissa tämä jopa riitti vielä mes-luokan 3.sijaan! Pitkästä aikaa päästiin palkinnoille :) Tuomari Hannele Pirttimaan kommentti arvostelulapussa: "Hieno rata, todella sujuvaa yhteistyötä!"