maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäisjuttuja

Pääsiäisenä mökkeiltiin ja käytiin kyläilemässä Johanneksen vanhemmilla. Ohjelmassa oli siis Karman ensimmäinen pidempi automatka (pari tuntia). Matkat menivätkin ihan hyvin, lukuunottamatta sitä, että Karma onnistuneesti ensimmäisen minuutin jälkeen kiipesi pois takakontista takapenkkien selkänojan yli (koira-/tavaraverkon reunoille jää hyvin pienen koiran mentävät aukot). Sitä minä en tiedä, miten se onnistui kiipeämään..ehkä se on ponnistanut Valan selästä vauhtia. Tämän jälkeen todettiin, että helpommalla päästään, kun K matkustaa sitten takapenkillä Johanneksen veljen sylissä. Yleensähän Karma on muutoin ollut autossa häkissä, mutta nyt häkki ei mahtunut kaikkien tavaroiden kanssa. Nyt(kin) Karma pääasiassa nukkui matkat, eikä mitään pahoinvointia ole ollut (toisin kuin Valalla pentuna, ja välillä vieläkin).

Pääsiäislomaan sisältyi aika paljon uusia ihmisiä, uusia paikkoja ja uusi koiratuttavuus, ja Karma otti kaikki vastaan oikein hyvin. Se on edelleen melko rohkea, mutta rauhallinen ja järkevän oloinen tutustuessaan uusiin asioihin. Mökillä se kyllä näppärästi onki kahteen kertaan esiin kaappien väliin piilotetun hiirenloukun (juustoa siellä olisi ollut tarjolla..), onneksi ei saanut sitä sentään laukaistua. Jostain pihalta Karma onnistui löytämään myös vanhan kuivuneen hiiren raadon, joka olisi ollut hirveän kiva herkku syödä. Karma viihtyi jonkin verran mökillä ulkona myös itsekseen, mikä on ihan kiva juttu, että uskaltaa mennä myös yksinään. Yöt se nukkui hyvin vieraassa paikassa.




Tehtiin Valalle muutaman sadan metrin mittainen jälki, ja samalla vauhdilla Karmallekin kymmenen metrin jälki kokeiltavaksi. Vala oli omalla jäljellään varsinkin alkupuoliskolla ihan pihalla touhusta. Se nuuskutteli jälkeen, ja poistui sitten useamman kerran määrätietoisesti ihan toiseen suuntaan. Loppupuoli meni vähän paremmin. Edellisestä jäljestyskerrasta onkin taas aikaa jo vuosi, joten ei varmaan tarvitse ihmetellä, että koira ei tuntunut ihan olevan kartalla. Joku kanalintukin pölähti lentoon jäljen alkupuoliskolla, ja samaten sorkkaa kaadoksi vietäessä matkan varrelta lähti lentoon ukkometso. 

Karma oli melko neuraali veren suhteen. Sitä kiinnosti vähän, mutta ei mitenkään erityisesti. Sorkka oli Karman mielestä jännä, ja siinä piti alkuun hetki miettiä, uskaltaako sitä lähestyä. Loppuun jäi kuitenkin päälle melko hyvä into sorkkaa kohtaan, joten nyt saa pikkukoira rauhassa prosessoida ajatuksiaan tämän suhteen ja kokeillaan sitten joskus myöhemmin uudestaan. Tämä oli vasta ihan puhdas tutustumistilaisuus.

Vala auttaa korjaamaan laituria...

 ...ja tekemään sementtiä

Lisäksi Valan pääsiäiseen kuului tunnarisulkeita. Melkoista hinkkausta se olikin, mutta uskon siihen, että me pääsemme tässä asiassa vielä joskus yhteisymmärykseen.  Hirveän kivaa kuitenkin, että pystyn nyt viemään näitä harjoituksia läpi haluamallani tavalla, eikä Vala painestu näistä liikaa, vaikka sille välillä huomauttaakin virheistä. Pitäisi kyllä alkaa taas laittaa liikkeitä pakettiin kokeita varten. Aika näyttää, miten tunnarin käy koetilanteessa. 

Karma oli puolestaan aika paljon ulkoruokinnassa, eli se sai syödä osan aterioistansa maasta. Ekaa kertaa tehtiin nyt tätä lähihakuharjoittelua ulkona, aiemmin on tehty vain kotona sisällä. Eipä näyttänyt juurikaan olevan muutosta asiaan. hyvin se nenu pelitti myös pihalla ja ruoka tuli syötyä.



  Vesikin näyttäisi olevan ihan kiva elementti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti