Karman pentutreffeillä

Viime viikonloppuna meillä oli Karman ja sisarusten pentutreffit kasvattajien luona Valkeakoskella. Oli tosi kiva, kun kaikki kuusi pentua olivat paikalla. Meitä kouluttamassa oli pentujen Rasmus-iskän omistaja Päivikki.

Käytiin läpi kaikenlaisia perusjuttuja (no mitä muutakaan pentujen kanssa tekisi?). Karma oli ollut tätä ennen viikon hoidossa vanhempieni luona meidän lomareissun ajan, ja olimme hakeneet sen kotiin perjantai-iltana. Vähän oli näkyvissä väsymystä pikkukoirassa ja toisaalta myös viikon harjoittelemattomuuskin näkyi. Ihan kivasti Karma kuitenkin oli, pelkäsin ennakkoon aika paljon pahempaa...

Saattoi Karma tosin olla vähän väsynyt edellisestä illastakin, kun jouduin antamaan sille yhden kyytabletin. Karma tuli alkuillasta parvekkeelta vähän hassun näköisesti maiskutellen, ja heti kävi mielessä, että nappasikohan se suuhunsa nyt jonkun ampparin (sillä on aiemminkin ollut vähän haluja napsia ötököitä). Siinä ei kuitenkaan näkynyt mitään ja koira oli normaali, ja asiakin jo vähän unohtui minulta. Myöhemmin, puolen yön aikaan, lähdin hakemaan Johannesta kotiin ja nappasin koirat mukaan, että käyttäisin ne samalla vielä pissalla. Autoon laittaessani Karma oli edelleen ihan normaali, mutta sitten 45 min päästä, kun tulimme takaisin kotiin, takapaksissa odottikin pikkukoira, jonka toinen poski oli turvonnut palloksi. Muutoin koira oli edelleen ihan normaali, ja turvotuskin hävisi sitten sillä kyytabletilla. Vähän ihmetytti vaan, kun oireet tulivat noin viiveellä..

Läksyksi saatiin Karman kanssa erityisesti nomeseuruun harjoittelu, jota me ei aiemmin olla yhtään tehty. Valan kanssa mulla on tosiaan ollut vähän erilainen lähestymistapa tähän asiaan, joten tähän asti Karmankin kanssa on treenattu vain kontaktikävelyä. Mutta pitäneepä ottaa nyt työn alle. Lisäksi perusnouto / damin ottaminen ja kantaminen tarvitsee vielä lisää vahvistamista (sen tiesin jo ennenkin tätä koulutusta). Päivikin ehdotuksesta olen nyt tällä viikolla naksutellut Karmalle damin ottamista. Kriteerinä on oikeaan kohtaan tarttuminen, eli ei saa ottaa päästä tai heittonarusta kiinni.

Karma otti puolivälissä koulutusta nokoset minun jalkojeni välissä selällään maaten. Olin kovin iloinen, että pikkukoira pystyi siihen rauhoittumaan, vaikka olikin muita koiria lähellä. On niistä rauhoittumisharjoituksista ollut hyötyä!

Jokaiselle pennulle esiteltiin myös yksitellen erilaisia riistoja. Karma oli kovin innoissaan kaikista (varis, lokki, pupu), vähän meinasi vaan joitakin tapporavistuksia välillä tulla. Oli kiva tsekata tähän väliin, miten K toimii vieraalla riistalla (kun Valan kanssa oli vähän ja vähän enemmäkin niitä ongelmia joskus), mutta hyvinhän tuo nyt ainakin suhtautui. Tästä on taas hyvä jatkaa.

Loppuun kuunneltiin vielä muutamia haulikon laukauksia niin, että siirryimme aina lähemmäs ampujaa. Viimeisellä laukauksella oltiinkin jo sitten ihan näkö- ja puhe-etäisyyden päässä. Tämäkin sujui tosi hyvin, Karma ei turhia hötkyillyt.

Mutta juu, niiden peruspalikoiden treenaus jatkuu.

Kesälomalla

Minulla oli tänä kesänä viikon loma, joten pääsimme lähtemään yhdessä matkalle. Kohteeksi valikoitui Suomen Lappi ja Pohjois-Norja. Oli myös melko itsestäänselvää, että ainakin toinen koira lähtisi mukaan, varsinkin kun Suomesta Norjaan ja takaisin saa kuljettaa koiran melko vapaasti ja siten helposti (pitää olla vain passi, johon merkitty rabies + muut rokotukset). Molemmille koirille otettiinkin sitten passit keväällä, kun ne kävivät rokotuksilla. Muutoin tähän mennessä Valalla on ollut käytössä ihan vaan tavallinen rokotuskortti. Eikä sillä, että nytkään reissulla kukaan olisi yhtään mitään tietoja rajan ylittävästä koirasta saati sitten ihmisistä kysellyt... 

Reissun ohjelmaan oli tarkoitus sisällyttää sen verran kävelyä, että Karma-pentu sai jäädä mielummin hoitoon vanhempieni luokse. Ihan hyvä kokemus sillekin kyllä joutua hoitopaikkaan yksin. Ihan hyvin oli kuulemma mennyt, mitä nyt takapihaa pikkukoira oli vähän tahtonut muokkailla mm. hautaamalla luuta... yöt K oli nukkunut nätisti yksin alakerrassa, samoin työpäivät se oli ollut ihan hyvin yksinään.

Me lähdimme matkaan lauantaiaamuna, ja päivä kuluikin sitten lähinnä vain autossa istuessa. Hellettä oli sen verran, että lounaskin oli vain pikaisesti mukaan haetut hampurilaisateriat, jotka syötiin parkkiksen reunalla, kun koiraa ei yhtään uskaltanut jättää yksin autoon. Yöksi majoituimme Johanneksen sukulaisille Ylitornioon. Aamulla sitten taas eteenpäin, ja päivällä saavuimmekin Kilpisjärvelle. Matkalla sateli vettä, ja Kilpisjärvellä syömässä käydessämme sekä muutaman geokätkön hakiessamme mietimme kovasti, että ovatkohan nuo lähellä roikkuvat tummat pilvet tulossa päälle, ja onko tuo jonkin matkan päästä kuuluva ukkonen tulossa sekin. Tarkoituksena oli kiivetä Saanalle (tottakai), mutta ukonilmalla se ei tuntunut kovin houkuttelevalta (Parin päivän päästä tästä saikin sitten lukea uutisotsikoista, että joku oli saanut salamaniskun Saanalla! Veti vähän hiljaiseksi...). Säätiedotus lupasi kuitenkin hyvää, joten päätimme lähteä. Ei tullut ukkosta, eikä sadetta, vaan oikein kuumasti porottava aurinko, joka teki noususta aika rankan. Menomatka oli vielä vähän pidempi, kun kävimme ihmettelemässä sodanaikaisen pommikoneen jäännöksiä. Onneksi oli muutamia lampia matkan varrella, että Vala pääsi vilvoittelemaan.

Saanan huipulla

Yötä olimme Kilpisjärvellä hotellissa. Meille varattu lemmikkihuone sijaitsi selvästi muista huoneista erillään, mutta varsin kivasti hotellin takaoven vieressä. Maanantaiaamuna sitten lähdimme heti Norjan puolelle ja ajelimme koko päivän rannikkoa pitkin vuonoja kierrellen Honningsvågiin. Matka oli hidas, ja sitä hidastivat entisestään lukuisat tietyöt. Maisema oli kuitenkin huikea, joten mikäs siinä! :) Honningsvågissa meidän majapaikkanamme (kaksi yötä) oli eräs hostelli, joka oli oikein kiva ja melko täynnä kaikenmaalaisia turisteja.  Illalla kävimme vielä kävelemässä Skarsvågin kalastajakylän liepeillä, mistä löytyy upea Kirkeportenin kalliomuodostelma.

Kirkeportenin lähistöllä

Kirkeporten

 

Vala kohtasi elämänsä ensimmäisen poron

Tiistaiaamu oli pilvinen/sumuinen. Tiistaille oli kuitenkin suunniteltu meidän reissumme pääkohde, joten ei muuta kuin menoksi. Ajelimme Honningsvågista kohti Nordkappia ja näkyvyys putosi ihan vain muutamaan metriin. Pääsimme parkkipaikalle, josta lähti polku kohti Euroopan pohjoisimpana pidettyä kohtaa, Knivskjelloddenia. Fiilis oli vähän epäuskoinen, oli kylmä, pimeää, tuulista, eikä meillä ollut hajuakaan, mihin suuntaan polku lähtisi. Onneksi oli geokätköilyssä käyttämämme gps-laite mukana, ja siinä olevasta kartasta pystyi tsekkaamaan polun sijainnin. Olisi ollut ehkä vähän noloa eksyä heti alkumetreillä...

Lähdössä liikkeelle

Kävellessämme sumu hälveni jonkun verran (säätiedotus oli luvannut aurinkoa, mutta missään vaiheessa päivää se ei päässyt sumu-/pilviverhon takaa paistamaan), mutta täysin se ei hävinnyt.

Matkaa parkkipaikalta Knivskjelloddeniin oli n. 9 km, ja sitten toki sama reitti takaisin. Olimme ennakkoon lukeneet hieman juttuja maaston vaativuudesta (kivikkoa jne.), joten henkisesti oli tullut valmistauduttua pahempaan, kuin mitä mielestäni reitti todellisuudessa oli. Meillä oli toki molemmilla hyvät ja tukevat kengät (keväällä ostamani Hanwagit lunastivat paikkansa) ja muutenkin ulkoiluvarusteet. Matkalla nimittäin tuli vastaan niitäkin, jotka olivat liikkeellä esim. tavallisilla lenkkareilla tai jalassaan farkut...ja heistä kyllä näki, että välillä oli hankalaa. Menomatka oli pääasiassa alamäkeä, kun merenrantaa kohti mentiin. Takaisin oli sitten vähän rankempi, kun oli enemmän sitä nousua. Reittiin kuului kuitenkin vain yksi oikeasti jyrkkä nousu/lasku, jossa piti mennä varsin jyrkkä heinikkoinen rinne alas/ylös (gps:n mukaan n. 100 m korkeusero). Viimeinen kilometri ennen määränpäätä oli omalla tavallaan haastava, kun siinä piti kävellä merta kohti viettävää rantakalliota. Huomasi kyllä, että vino alusta otti hyvistäkin kengistä huolimatta vähän jalkoihin. Meillä oli tarvikkeet mukana yhdessä rinkassa, jonka Johannes kantoi koko matkan. Minulla oli kannettava vain kamera, joten pääsin vähän helpommalla. Tosin talutin myös Valaa, mikä toi oman haasteensa, kun piti maastossa muistaa katsoa omien jalkojensa lisäksi myös koiran liikkeitä. Poroja oli paljon, ja ne kiinnostivat kovin koiraa, mikä myös toi vähän lisähaastetta.

Valakin pärjäsi reissulla hyvin, vaikka sillä olikin tassussa haava (pieneksi pelästykseksi totesin torstai-iltana ennen reissuun lähtöä, että V:llä on toisessa takatassussa yksi räpylä halki...). Tassu ei ole millään tapaa oireillut, eikä ole kipeä, joten uskalsimme lähteä. Ensiapuvarusteet tassusuojineen kulkivat toki koko ajan mukana.

Perillä Euroopan pohjoisimmassa paikassa!

Knivskjelloddenissa on vieraskirja, johon jokainen saa kuitata oman vierailunsa paikalla. Kirjan mukaan olimme kyseisen tiistaipäivän ensimmäiset kävijät perillä, klo 11:30. Olimme lähteneet liikkeelle n. klo 9:15, ja samoihin aikoihin lähti myös isompi ryhmä kävelijöitä.

Vala Jäämeren rantakallioilla

Perillä pidimme taukoa sen verran, että keittelimme trangialla vettä ja valmistimme retkiruuat. Ei ollut mikään makuhermoja hivelevä nautinto, mutta saipahan lämmintä ruokaa. Tämän jälkeen suuntasimme sitten paluumatkalle. Paluu oli tosiaan nousun vuoksi haastavampi, mutta aika hyvin sekin meni, kun tasaisen rauhallisella vauhdilla kuljettiin. Paluu parkkipaikalle oli hauska, kun alkoi jo väsy vähän iskeä, ja mietimme vain, että eikö meidän jo oikeasti pitäisi ihan kohta olla autojen luona... sitten sumu hälveni pieneksi hetkeksi ja paljasti, että kyllä vain ne autot ovat jo siinä sadan metrin päässä... ja sitten verho laskeutui taas, ja piti kävellä melko lähelle, ennen kuin parkkis tuli uudelleen näkyviin.

Knivkjelloddenin parkkipaikka ei ole kaukana turistirysä-Nordkappista, joten ajelimme sitten vielä käymää siellä. Maksoimme suolaisen sisäänpääsymaksun (miltei 40 euroa), ajelimme parkkikselle. Näkyvyys oli ihan nollassa. Tuuli oli hirveä, kuten huomasimme, kun hyppäsimme ulos autosta. Lipunmyyjätytön antaman turistiesitteen kartan avulla suunnistimme kohti rakennusta. Kävimme vähän lämmittelemässä sisällä ja sitten maapallo-patsaan luo ulos ottamaan ne pakolliset valokuvat :D Mitään ei nähnyt, ja minä lähinnä pelkäsin lentäväni tuulen mukana ja kameran imevän itseensä liikaa kosteutta. Olipahan kokemus!

Keskiviikkona ajelimme Honningsvågista Karigasniemen kautta yöksi Saariselälle. Voi että, kun Suomen puolella maisema tuntui niin lässähtäneeltä Norjan jälkeen. Automatkakin oli jo aika tylsä.

Kaunispäällä

Torstaina ajeltiin Pyhä-Luoston kautta (kipusimme Orresokka-vaaralle eräällä tauolla) Kuusamoon viimeiseksi yöksi. Viimeinen ilta vietettiin kylpylässä ja ravintolassa hyvin syöden. Perjantaina oli sitten enää kotimatka, ja sepä vasta tuntuikin pitkältä.

Kaikkiaan oli upea reissu, ja kaikki meni tosi hyvin. Minua vähän jännitti etukäteen, että mitenkähän kaikki sujuu koiran kanssa jne. Meille ei ollut myöskään tullut Norjan majoituksesta suoraan vahvistusta (varaus hotels.comin kautta), joten vähän mietiskelin, onko tieto koiran mukana olosta mennyt perille. Oli se, vastaanotossa heti oli kaikki tiedot sielläkin. Vala oli kiva reissukaveri. Vähänhän sillä on haukkumistaipumusta (mikä ilmenee ihan kotonakin), mutta sekin pysyi ihan hyvin aisoissa. Se on myös hyvin tottunut olemaa autossa, ja viihtyi nytkin siellä hyvin (sillä oli melkein koko takapaksi käytössää, eli tilaa oli kunnolla).

Kilometrejä tuli aika paljon, bensaan meni paljon rahaa (omg, Norjan bensanhinnat!), mutta ei tullut kuitenkaan mitään yllätyksiä ja meidän alustava matkabudjettikin piti ihan hyvin. Loma oli senkin puolesta ilmeisen hyvä, että maanantaiaamuna minä olin töissä melko pihalla kaikesta ja piti ihan pinnistellä, että pääsi rutiineihin kiinni :)

EVL3

Eilisestä yökokeesta napsahti ei niin kauhean mairitteleva EVL3-tulos. Pisteitäkin saatiin kasaan 192,5 - ja kolmostuloksen alarajahan on 192. Mieli on silti hyvä :)

Paikkana oli LeVekin kenttä Lempäälässä. Siellä ollaan kerran aiemmin käyty kisaamassa vuosi sitten (se koe päättyi pettymyksen kyyneliin). Lisäksi tämän kevään edellinen ulkokoe Nokialla meni ihan penkin alle, joten huomasin itselläni olevan nyt aikamoiset paineet tästä tilanteesta. Sain kuitenkin avattua syntynyttä solmua ja pystyin itse olemaan suhteellisen rauhallinen ja saamaan koetilanteeseen samanlaista fiilistä kuin treeneissäkin. Ulkokentällä on enemmän häiriöitä kuin (tutussa) hallissa. Tajusin, että minun pitää oikeasti uskaltaa luottaa Valaan. Minun pitää antaa sen olla vapaasti ennen kehään menoa: se saa haistella ja kitistä yms., jos se haluaa. Kieltämällä vaan painostan sitä ja saan sen ahdistumaan tilanteesta. Kun V saa purkaa itseään, se pystyy myös toimimaan kehässä paljon paremmin ja yhteys meidän välillä on enemmän auki. Jotenkin minulla vaan on ollut tästä hirveä pelko, että en muka saisi kehässä koiraan ollenkaan kontaktia, jos annan sen häröillä ennen kehään menoa... mutta eihän se niin mene.

Paikalla oli 5 koiraa, meidän suoritusvuoro oli toisena. 

Liikkeet suoritusjärjestyksessä:

Paikalla istuminen: 10. Pysyi hyvin paikoillaan. Mun silmään näytti palatessa inasen levottomalta, mutta piti kuitenkin etutassut nätisti maassa.

Paikalla makaaminen: 9. Kaksoiskäsky sivullenousuun. Makuu ilmeisesti hyvin, hievahtamatta. 

(lyhyt tauko)

Ruutu: 0. Hyvä merkki, ruudussa meni ihan oikeaan takanurkkaan. Hetken mietin, että onkohan se sisällä, jos käsken tästä maahan...päätin, että antaa mennä. En tiedä, johtuiko tästä lyhyesti pääni sisällä käymästä väittelystä vai mistä, mutta Vala meni vasta toisella käskyllä maahan. Kyllä se näytti olevan nauhojen sisällä :) Harmillisesti Vala kuitenkin lopussa reagoi liikkuriin käskyyn ja ennakoi seuraamiseen tulemisen. Huono seuruu.

Seuraaminen: 6,5. Tässähän näitä ongelmia on ollut...ja kun näin ykköskoirakon tekemässä kaaviota, totesin samantien itselleni, että nyt on ihan turha toivoakaan ihmeskarppausta. Kaavio oli meinaan pitkä kuin nälkävuosi. Saatiin sentään vähän pisteitä...

Tunnari: 9. Kapulat rivissä. Vala tönäisi vähän yhtä kapulaa, löysi nopeasti oman ja tarttui siihen heti ja palautti. JES! Menoa hitaammasta palautusvauhdista pistevähennys.

Metallihyppy: 8. Hetken empiminen kapulaan tarttumisessa, menoa hitaampi palautus. 

(Tauko. Vein Valan hetkeksi autoon odottelemaan.)

Kaukot: 0. Vala meni lonkalla heti maahanmenossa, samoin veti lonkka-asentoon jossain vaihtojen välissäkin. Yhtäkään vaihtoa se ei pystynyt tekemään ekalla käskyllä. Joskin melko hyvin se taisi tehdä ne vaihdot, jotka nyt sattui tekemään... Ihan katastrofi, mutta oikeastaan minua lähinnä huvitti kehässä, että tällainen tällä kertaa. Ei ahdistuttu tästä :)

Luoksetulo: 8. Aika normaalisuoritus. Vähän hidas reagointi ekaan tänne-käskyyn. Stoppi olisi saanut olla napakampi, maahan vähän parempi. Pomppu ja pieni törmäys sivulletulossa.

Ohjattu: 9 (vasen). Hyvä merkki, hyvin kapulalle, hitaahko palautus.

Zeta: 5 (seiso-istu-maahan). Seisominen hyvin, istuminen hyvin (VAU!), mutta varmuuden vuoksi Vala sitten istui maahanmenonkin ja minäkin sekoilin jotakin kävelyssä. 

Koska muillakaan ei mennyt pisteiden valossa ihan kauhean hyvin (paitsi Maijulla ja Ihmeellä :) ), niin loppupeleissä meidän sijoitus oli tälläkin suorituksella 2, ja pääsimme palkinnoille (treenileluksi uusi vinkuva pehmolelu ja minulle suklataa - ei huono!).

Vala oli vähän kengurutuulella kehässä, ja hyppi aika surutta minua vasten liikkeiden väleissä sitä kehuessani, mutta en todellakaan valita nyt, olen vain iloinen. Vala vastasti sosiaaliseen palkkaan hyvin, eikä sillä ollut näissä tilanteissa aikomustakaan singota ulos kehästä. Erikseen toki sitten kehästä poistuminen, koska siinä V meinaa lähteä keulimaan, eikä millään malttaisi pysyä lähellä, niin että käveltäisiin yhdessä pois kehästä.

Maiju videoi meidät (iso kiitos vielä!), joten kun saan sen nähtäväkseni, voin vielä itse vähän tarkemmin analysoida suoritusta.

Karma 5 kk

n. 39 cm ja 9 kg

Kaikkea muuta

Kevään/alkukesän aikana on tullut aika harvakseltaan päiviteltyä blogia. Jotenkin ei vaan ole oikein ollut aikaa istua koneen ääressä, kun on ollut töitä, kotihommia ja tietysti treenejä koirien kanssa.

Kesäkuun alkupuolella vietimme yhden viikonlopun Himoksella Tollerileirillä. Ennen leiriä oli erinäistä säätämistä ja sähläystä, niin että teki melkein mieli jättää koko juttu väliin.. En sitten kuitenkaan kehdannut perua. Minä koulutin leirillä tokoryhmää ja Johannes ja Vala olivat treenaamassa nome/wt-ryhmässä. Tokoilijat olivat tosi kivoja, ja koirakoiden eritasoisuudesta huolimatta koulutukset sujuivat ihan hyvin. Valan nometreenitkin menivät kuulemma kokonaisuudessaan ihan hyvin. Jotkut asiat menivät (odotetun) heikonpuoleisesti (vesityö vieraassa rannassa, haastavassa maastossa, vieraiden ihmisten keskellä), mutta onnistumisia tuli hyvin sitten muissa tehtävissä. Karma oli toki myös leirillä mukana. Lauantaina se pääsi aamulla mun mukaan tokokentän laidalle oleilemaan. Iltapäivästä ja sunnuntaina se oli sen verran väsyneen oloinen, että päätin jättää sen mielummin mökkiin nukkumaan koulutusten ajaksi. Olin kyllä kovin tyytyväinen pikkukoiraan viikonlopun aikana.

Ilmoittauduin Karman kanssa Pirkan Nuuskujen viiden kerran pentutokokurssille. Missattiin eka koulutuskerta kapikaranteenin ja mun työreissun takia, mutta kolmena kerta on päästy paikalle, ja viimeinen koulutus olisi huomenna. Voi elämä, kun mulla on välillä vaikeaa pennun kanssa! Ensinnäkin oli jo jonkinmoinen shokki mennä pitkästä aikaa kentällä koiran kanssa, joka ei osaa periaatteessa yhtään mitään. Toisekseen (ja isoimmaksi osaksi) harmaita hiuksia on tuottanut se, miten erilainen pentu Karma on Valaan verrattuna. Neiti K on tässä vaiheessa jonkin verran itsenäisempi ja tarjoaa selvästi vähemmän kontaktia minuun ja on melkoisen kiinnostunut muista kentällä. Tämän koiran kanssa on haastetta jo ihaan tavallisissa ohitusharjoituksissa...

Muuten K on treenaillut vähän vaakun ja damin kantoa, mökillä ollessa lähihakua sekä kävi juhannuksena tutustumassa taas vähäsen mejäilyyn. Karman jälki oli ehkä 7 m pitkä, ja n. 7-8 h vanha. Alkumakauksen se nuuski huolella ja kiinnostuneesti. Siitä sitten yhdessä ohjaajan kanssa edeten vähän matkaa, ja sitten iski vähän jarrut päälle, kun K sai vainun sorkasta. Tovi siinä piti taas miettiä, että voikohan sitä lähestyä. Lopulta maalissa sorkka oli kuitenkin aika kiva juttu (sen olisi voinut vaikka syödä). 

Vedestä Karma tykkää, ja Vala on reippaasti opettanut sen, että lenkillä kannattaa käydä rypemässä mahdollisimman monessa vesi-/mutalammikossa. Varsinaisesti uimassa K ei kuitenkaan ole vielä käynyt. Yritin sitä juhannuksena houkutella tulemaan veteen minun kanssani, mutta pennun rohkeus loppui siinä vaiheessa, kun tassut irtosivat vähänkään pohjasta. Kiinnostusta olisi kuitenkin ollut, joten eiköhän se siitä. 

Sisäsiistikin se alkaa vihdoin olla. Jotenkin Karmalla kesti paljon Valaa kauemmin tajuta homman idea... mutta nyt on jo hetken aikaa mennyt aika hyvin, ja K pystyy useimmiten pidättelemään öiden ja työpäivienkin ajan hyvin.

Vala on treenannut tokoa melko vähän. Tulevat juoksut ovat saaneet sen tavallista herkemmälle päälle, joten pitänee itse suunnitella treenejäkin nyt vähän eri mielellä kuin tavallisesti. Yhdet kisat olisi nyt vielä tiedossa, mutta sen jälkeen V voisi minun puolestani hyvin pitää juoksunsa, jotta päästäisiin sitten taas loppukesästä/alkusyksystä kokeisiin. 

Valakin päästi juhannuksena nuuskuttelemaan jälkeä. V:n jälki oli ehkä 500-550 metriä, melko haastavaa maastoa. Tässähän tuli jo ihan ylitettyä itsensä - jo toinen jälki saman kauden aikana! Nyt Vala teki hyvin töitä; jäljesti innokkaasti ja vauhdilla. Se teki tosin muutamia hyvin määrätietoisia tarkastuspistoja pois jäljeltä, oletettavasti hirvien jälkien perään. Melko tuoreita hirvenjälkiä ja papanoita nimittäin riitti maastossa... Meille tuli jäljentekovaiheessa vähän ongelmia yhdessä kohtaa reittivalinnan suhteen, ja V kävi kyllä nämä meidänkin jäljet ko. paikassa tarkastamassa. Että tiedä sitten, mitä se oikeasti eniten metsässä seuraa, verta vai ihmisten jälkiä. Hauskaa kuitenkin oli!

Toko on kivaa!

Tuon edellisen epäonnistuneen kokeen jälkeen käytiin Valan kanssa pari kertaa treenaamassa vähän isommin ja muutamia juttuja tehtiin vähän kotosalla. Kriteerinä on ollut asenne ja iloisuus, nyt on ollut pakko taas unohtaa tekniikan hierominen hetkeksi. Eilen sitten kisattiin kotihallilla iltakisoissa. Varsinkin kenraalitreeni maanantaina tavoitteellisten tokossa meni tosi hyvin ja tiistaina maltoin pitää ihan vapaapäivän, silloin käytiin vain Valan kanssa kaksin pitkällä lenkillä.

Ennen koetta mulla oli kuitenkin tosi epävarma olo, ja oikeasti pelotti lähteä koepaikalle ja kokeeseen. Entä jos sama innottomuus toistuu taas? Samassa kokeessa oli treenikavereita, ja varsinkin Maijun kanssa juteltuani tunsin oloni lähinnä tyhmäksi... siis hyvässä mielessä. Eipä siinä nyt ollut syytä paniikkiin. Sitä myöten se rentous, treenifiilis ja tekemisen ilokin sitten löytyi. Virheitä mahtui suoritukseen, mutta kokonaisfiilis oli tosi kiva, me olimme Valan kanssa yhdessä kehässä, ja meillä oli kivaa!

Kaikki yksilöliikkeet tehtiin yhteen putkeen. Ei olla ikinä treeneissä vedetty koko EVL:ää läpi kerralla... hups. Meillä oli starttinumero kolme, mutta poisjäännin takia olimmekin sitten jo toisina. Hirveästi en ehtinyt ekaa koirakkoa katsella, joten osa suorituspaikoista selvisi vasta kehässä jne. 

Pisteet:

Paikalla istuminen: 10

Paikalla makaaminen: 8. Kaksoiskäsky maahanmenoon. Hidas ylös.

Seuraaminen: 7. Ei se vieläkään tehnyt kunnolla töitä, ei lähimainkaan. Tuntui kuitenkin vähän paremmalta kuin viime kerralla. Jotakin tähän vaan pitäisi nyt keksiä.

Zeta: 6 (seiso-istu-maahan). Seisomisessa kääntyi perään ja seisoi myös istumisen. Ei kovin yllättävää.. treeneissä tämä on sujunut, mutta jostain syystä tai toisesta ei kestä koetilannetta.

Luoksetulo: 8,5. Stopit voisi olla napakammat, fokus saisi myös olla paremmin tehtävässä, kun pysähdyksissä ollessa on aika pakko vilkuilla sivuille. Ei törmännyt lopussa, mutta pomppasi ilmaan.

Ruutu: 10. Vala meni tosi kivasti merkille ja siitä ruutuun! Lopun seuruu huono.

Ohjattu: 10 (vasen). Palautus oli loppu kohti hidastuva, joskaan ei niin pahasti kuin mitä monesti on ollut.

Metalli: 10. Jäi mun mielestä vähän vinoon perusasentoon.

Tunnari: 7. Tönäisi vierasta kapulaa (tiukka tuomari olisi voinut tulkita vieraan nostamiseksikin). Mietti jonkin aikaa kapuloilla, palautti melko hyvällä vauhdilla, MUTTA: pudotti kapulan tullessaan sivulle! (WTF?!)

Kaukot: 9. Tästä olen oikeasti hyvihyvinhyvin iloinen! Kaukot onnistuivat koetilanteessa, ja V pystyi tekemään ne melko vapautuneesti! Vähän se tuli jossain eteenpäin, mutta koska asenne oli päivän teema, niin tämä oli kyllä ihan huippusuoritus!

Yhteensä 276 p., EVL1 ja sijoituksena 4/8.

Mä olen sanonut Valalle, että se saa hampurilaisen sitten, kun se valioituu. Johannes kuitenkin lupasi jo silloin samaan aikaan, että tarjoaa hampparin jo yhdestä ykköstuloksesta... joten tässä se on, Valan elämän eka ansaittu hampurilainen:

Helatorstain kokeilu

Tänään kisattiin Nokialla NPKH:n kisoissa. Ei vaan sujunut, ei sitten todellakaan. Vala ei ollut juuri ollenkaan mukana, vaan haahuili ja väisteli; nuuskutteli maata ja tuulta ja oli muuten vaan löysä ja lusmu. Tiesin, että tekniikka on monissa liikkeeissä vähän hukassa, mutta että asennekin näemmä on sitten ihan totaalisen kadonnut... Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, seuraavat kisat on parin viikon päästä, joten hirveästi ei tässä ajassa ehditä mitään tehdä. Ottaisin kyllä erittäin mielelläni takaisin sen mun (yli)vilkkaan pomppivan ja loikkivan punaturkin tämän lahnustajan sijaan!

Liikkeet suoritusjärjestyksessä:

Zeta 5½. 

Istu-maahan-seiso. Istui seisomisen, seurasi todella huonosti, kääntyi seisomisessa mun perään, kun palasin sen taa. Maahanmenokin oli kuulemma hitaanpuoleinen.

Ohjattu 8½

Oikea. Merkki oli hyvä!!! Kapulankin se haki hyvin, mutta himmaili sitten palautuksen lopussa ja teki vinon pa:n.

Kaukot 0

Ekaan vaihtoon kaksi käskyä, sitten ok, kunnes piti tehdä s-i, jota ei sitten pystynyt, ei sitten millään.

Metalli 9½

Vino pa lopussa

(tauko)

Seuraaminen 6½

Ihan hirveätä! Itketti.

Luoksetulo 8

Vähän hidas stoppi, törmäys lopun sivulletulossa. Tässä oli kuitenkin taas vähän asennetta ja iloisuutta.

Ruutu 5

Lähti suoraan kohti ruutua, pysähtyi käskyllä ja meni uudella käskyllä merkille. Siitä ruutuun, pysäytin liian myöhään ja meni yli takaa, kahdella uudella ruutuun-käskyllä pääsi oikeaan paikkaan ja siitä käskyllä maahan. Lopun seuruu oli taas jotain ihan muuta kuin seuruuta. Oikeesti olen aika iloinen, että korjaukset toimivat, ei meinaan kovin usein onnistu edes treeneissä!

Tunnari 6

Meni kapuloille, mutta bongasi sitten vierestä maasta jotain, jota piti käydä haistelemassa (ilmeisesti nami, koska myöhempi koirakko sen söi...), palasi kapuloille ja nosti nopeasti oman. Meinasi lähteä palauttamaan, mutta pudotti sitten kuitenkin ja kävi vielä varmistamassa kaikki muut kapulat läpi ja otti sitten oman uudestaan ja palutti. 

(tauko) Kävin kävelemässä ja itkemässä metsässä muutaman karvaan pettymyksen kyyneleen, ketutti niin paljon, kun yhteistyöstä ei ollut tietoakaan. Sainpahan itseni nollattua paikallaoloja varten.

Paikkamakuu 7½

Kaksi käskyä maahanmenoon ja kaksi käskyä ylösnousuun (joskin tuomari tulkitsi nousun vain hitaudeksi). Hitto, kun se ei kuuntele!

Paikkaistuminen 10

Yhteensä 205 pistettä, III-tulos ja 4/6 sija. En odottanut ihmeitä, mutta meni kyllä vielä niin paljon huonommin kuin olisin uskonut. Tekniikka ei ehkä olekaan niin pahasti hajalla, mutta voi kökkö, mihin asenne on hukkunut?!

En mä tiedä, pitääkö tästä syyttää nyt kuukauden taukoa kimppatreeneistä, pennun tuloa, tuloillaan olevia juoksuja, huonoa koulutusta, minun osaamattomuuttani, vai mitä... tai ehkä kaikkia yhdessä.