Kesälomareissu 15.-23.8.2015

Tässä reissukertomusta meidän tämän vuoden lomamatkasta pohjoiseen. Kuvia on aika paljon, toivottavasti niistä välittyy edes rippusia maisemien hienoudesta.

Tämän vuoden varsinaista kesälomaa saatiinkin sitten odotella elokuun puoliväliin asti. Osittain johtui minun töistäni, että loma meni näin pitkälle, mutta meillä oli myös haaveena päästä valloittamaan Suomen korkein kohta Halti-tunturilla, jonne keliolosuhteiden puolesta on yleensä helpointa kivuta elokuun tienoilla. Saatiinkin sitten koko tämän vuoden kesän parhaat kelit meidän reissuun! Itikoitakaan ei juuri ollut, ilkeimmät hyttyset löytyivät sitten seuraavalla viikolla Heinolasta mökiltä...

Lähdimme matkaan aikaisin lauantaiaamuna. Päivän ohjelmaan kuului lähes ainoastaan autossa istumista, kun tavoitteena oli päästä seuraavaksi yöksi Leville. Aamukahvit juotiin Jyväskylässä, Oulussa pidettiin lounastauko (taas hampurilaiset huoltoaseman parkkiksella, koska kuumuuden takia koiria ei voinut hetkeksikään jäättää autoon...), Rovaniemen tienoilla pysähdyttiin geokätkölle, ja melkolailla tasan 12h lähdön jälkeen olimme perillä Levillä hotellilla. Hotelli sijaitsi tunturin rinteessä, joten meidän kevyeksi aiotusta iltalenkistä alas tunturin juurelle etsimään yksi geokätkö ja sitten takaisin hotellille ei sitten tullutkaan ihan niin kevyttä... 

Karma otti heti ilon irti hotellielämästä

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa kohti Kilpisjärveä. Nyt ajomatka oli verrattain lyhyt, joten oli hyvin aikaa pysähdellä ja muutoinkin ajelimme vähän pienempiä teitä pitkin maisemista nauttien.

Maisema Yrjö Kokko -lintutornista Enontekiön lähellä

Iiton palsasuon luontopolulla käsivarrentien varrella

Muotkatakka-tunturissa. Taustalla näkyy jo Saana.

Muotkatakka oli tosi kiva pysähdyspaikka. Sen alarinteellä on Suomen maanteiden korkein kohta ja hyvä levähdyspaikka, johon pysähtyä. Joku muistomerkkikin taisi siinä olla. Kun nousee korkeammalle tunturiin, niin on tarjolla kaunis maisema (eikä edes tarvitse kovin korkealle kivuta, ja polkujakin siinä kulkee). Ei oltu koskaa aiemmin täällä käyty, ja oli kyllä ehdottomasti pysähtymisen ja maisemien ihailun arvoinen paikka. Täällä nähtiin myös reissun ensimmäinen sopuli (tosin kuollut sellainen). Taisi olla hyvä vuosi menossa, kun niitä tuntui lopulta vilisevän ihan joka paikassa... ja varsinkin Karmasta tuli nopeasti todella hyvä sopulibongari. 

Tsahkaljoella. Karppalle kävi pieni virhearvio, kun päätti mennä uimaan/kahlaamaan jokeen... ei ylettynytkään tassut pohjaan ja voimakas virta lähti kiidättämään pikkukoiraa mukanaan... Onneksi isäntä oli kiinni fleksin toisessa päässä ja onki kaverin takaisin kuivalle maalle :D

Kilpisjärvellä kävimme iltalenkillä kiertelemässä ympäriinsä sekä kävelimme pienen pätkän kalottireittiä Tsahkaljärven rannalle ja takaisin. Taas löytyi uusia kivoja paikkoja. Sen verran kivikkoista tosin oli, että olisi ehkä kannattanut laittaa lenkkareiden sijaan jalkaan vähän tukevammat kengät.

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli päiväretki kolmen valtakunnan rajapyykille ja takaisin Mallan luonnonpuiston läpi, yhteensä siis n. 22 km kävelyä. Aikaa oli runsaasti, keli oli hyvä, joten hyvillä mielin pystyi pitämään pidempiäkin taukoja luonnosta nauttien. Sekä mennessä että palatessa pidimme evästauot Kitsiputkouksella ja varsinaisen lounastauon pidimme rajapyykin tuntumassa (taas muuten tälläkin reissulla meillä oli testissä saman retkiruoka-kirjan ohjeita kuin aiemmin tänä kesänä Repovedellä). Maasto tuolla oli pääasiassa varsin helppoa ja paikoin leveätäkin polkua (tuollahan ei sulan maan aikaan saakaan edes poiketa pois polulta), muutamia kivikoita oli sekä huonokuntoisia pitkospuita (joskin viereen oli jo tuotu uusia, joten kunnostushommat olivat ilmeisesti menossa). Pari viimeistä kilometriä alkoi tuntui jalkapohjissa jo aika ilkeältä, mutta muutoin kaikki sujui oikein hyvin sekä meillä että koirilla. Keli oli hyvin lämmin, joten juotavaa kului paljon.

Alkumatkassa, ekan nousun jälkeen oli pakko pitää heti lyhyt juomatauko ja riisua takit. Oli meinaan aika lämmin!

Lumiläntillä oli hirmuinen määrä poroja

Sateenkaari Kitsiputouksella

Kilpisjärvi

Siellä se polku jatkuu vaan...

Perillä Suomen rajalla

Maisemaa paluumatkan varrelta

Sitten seuraavana päivänä olikin se jännittävin ja odotetuin osuus. Matka jatkui Norjaan, jossa ajeltiin rannikkoa pitkin Birtavarreen asti, josta kännyttiin Guolasjärveä kohtie vievälle tielle, jota pääsimme Haltin juurella. Tie jo itsessää oli aika jännä kokemus, ja siitä olimme etukäteen etsineet tietoja, että kuinka ajettavassa kunnossa se on. Loppupeleissä tie oli onneksi parempi, kuin mitä joidenkin kuvausten perusteella pelkäsimme sen olevan, ja pääsimme hyvin perille.

Ylitettävänä oli yksi tuommoinen "kiva" silta... pikkuisen hirvitti!

Näkymä sillalta alas

Lampaita oli paljon. Nämä eivät edes halunneet väistää autoa, vaan minun oli pakko hypätä ulos ja hätistellä niitä hiukan siirtymään

Tien päässä on parkkipaikka ja pari jotakin poromiesten (?) mökkiä sekä laavu. Auto parkkiin varusteiden tsekkaus, kenkien vaihto ja sitten menoksi. 

  Ei se tästä näkökulmasta kauhea isolta tunturilta näytä... petollista! 

Norjan puoleltakin on menevinään merkitty reitti Haltille. Parkkipaikalla on ihan opastaulu ja kaikkea. Maastossa vaan ne reittimerkit ovat kovin onnettomat, eihän niitä sieltä puolikaan löytynyt. Menomatkalla reitti hukkui jo heti ekan jyrkän nousun jälkeen. Palatessa tultiin ehkä vähän enemmän reittiä pitkin takaisin. Reittimerkkien puutteellisuus oli kyllä tiedossa jo ennakkoon, eli yllätyksenä ei todellakaan tullut. Gps oli päällä koko ajan, joten pääasiassa navigoitiin sen avulla. Paperikarttakin oli, mutta siitä ei välttämättä ollut ihan hirveästi apua, kun oman paikan hahmottaminen avotunturissa, jossa ei juuri ole maamerkkejään, oli aika hankalaa.  Nousuun meillä meni aikaa noin neljä tuntia. 

Alarinteellä maasto oli vielä kivaa ja helppoa

Ekan jyrkän nousun jälkeen maisema oli ihan käsittämätön! Nousu otti koville (kipusin itse nelikontin ylös pahimman kohdan), mutta tämä näkymä palkitsi jo aikalailla.

Tätähän se sitten pääasiassa oli koko matka: pelkkiä kiviä. Satunnaisia lumilänttejä oli vielä jäljellä (nämä muutamat ei varmaan sula ollenkaan?)

Menomatkalla huomattiin jo ensimmäisellä lumella, että Valalla on joku tassu rikki. Se ei kuitenkaan sitä itse aristanut sinänsä, joten jatkoimma matkaa. Ei viitsitty alkaa tassuja paketoidakaan, koska silloin koiran ketteryys ja tasapaino olisivat varmaan kärsineet aikalailla tuossa kivikossa. 

Suomen korkein kohta Haltilla, 18.8.2015

Wohoo!

Ja tuosta sitten lähdettäisiin takaisin alaspäin..

Keli ja näkyvyys oli ihan huippuluokkaa. Miinuspuolena tietysti oli, että pilvettömältä taivaalta avotunturiin porottava aurinko polttaa ihon aika herkästi... Mutta tulipahan hankittua rusketusrajatkin tällä lomalla. T-paita -rajat ja pandakarhukuvio silmälasien jäljiltä naamassa ovat kovin tyylikkäät.

Alaspäin lähtiessä Karma teki ihan totaalistopin ja kieltäytyi kävelemästä. Silläkin oli tassut vähän rikki, mutta ennen kaikkea se oli vaan yksinkertaisesti väsynyt. Nuori koira ei osannut säästellä reissussa voimiaan vaan sen piti koko ajan puuhata jotakin (ne sopulit...) (vrt. Vala ei kävellyt mitään ylimääräistä ja käytti lepotauot oikeasti kunnolla lepäämiseen). Valalla taas tassut näyttivät aika ikäviltä. Karman tassut varmaan säästyivät enemmän, koska se on paljon kevyempi rakenteeltaan. Eipä siinä sitten, otettiin kummatkin kettupuuhka olalle ja aloitettiin hidas taivallus takaisin. Karman mielestä taksikyyti alas oli hirmu kivaa, hyvin pystyi katselemaan maisemia ja nuuskuttelemaan tuulia. Karma oli varsin rentona kannettaessa ja sitä olikin sinänsä helppo pitää kyydissä (eikä se toki painakaan ihan kamalasti). Vala sen sijaan oli lähinnä sitä mieltä, että nyt on kyllä ihan hirveän noloa tämä homma, että aikuista koiraa näin kannetaan (mulle tuli ihan mieleen Niki, joka myös protestoi kaikkea nostamista ja kantamista.. ). Päätettiin kuitenkin kantaa Vala siihen jyrkimpään kohtaan asti, jotta tassut säästyisivät mahdollisimman paljon. Jyrkin osuus oli helpointa mennä niin, että V käveli itse (se kun taas painaa jo sen verran enemmän, että kantaminen on aika rankkaa). 

Ylimääräisistä kantamuksista huolimatta matkaan alaspäin meni aikaa hieman vähemmän, noin kolme tuntia. Varsinainen Haltin huippu jäi tällä kertaa saavuttamatta. Ilman koiria olisimme varmastikin käyneet myös siellä, mutta tällä kertaa nelijalkaisten ystävien tassut ja voimat eivät ylimääräistä lenkkiä sallineet.

Tässä mennään jo alarinteen helpommassa maastossa takaisinpäin

Seuraavaksi yöksi meillä olikin sitten varattuna telttamajoitus. Alunperin ajateltiin jäädä ihan siihen parkkipaikan tuntumaan, mutta siihen ilmestyi pyörimään pari norjalaista nuorta miestä autollaan ja mulle tuli ainakin kovin vaivaantunut olo, kun puuhat tuntuivat vähän epämääräisiltä. (Pysäköivät autonsa meidän autoa vastapäätä jokusen matkan päähän, kuski jäi istumaan autoon, toinen tyyppi haki takakontista retkituolin ja pystytti sen kuskin oven viereen ja kävi siihen istumaan.. ) Ei sitten huvittanut alkaa pystyttämään telttaa siihen. Hyppäsimme omaan autoomme ja ajelimme vähän matkaa takaisinpäin. Pysähdyimme Vuolimus Áhkkejávrin rantaa, jossa oli joku nuotiopaikka, ja jossa olimme aamulla ohi mennessämme nähneet pari tyyppiä purkamassa omaa telttaansa. Se olikin huippukiva ja rauhallinen paikka viettää yö. Mitä nyt joku lammas (heräsin kellon kilinään) sitten kävi yöllä teltan nurkkia ihmettelemässä.. 

Telttapaikka, taustalla Halti

Oli komein paikka, missä on tähän mennessä telttailtu!

Seuraavat pari päivää olivat koirille aikalailla täyslepoa, minkä aikana tassut ehtivät jo hyvin parantua. Mitään syviä haavoja tms. ei niihin onneksi tullut, vaan polkuanturat lähinnä olivat kuluneet verekselle.

Reissu jatkui pitkin Norjan rannikkoa, kävimme kääntymässä Hammerfestissa ja yövyimme Skaidissa. Siitä seuraavana päivänä jatkettiin taas rannikkoa pitkin ajellen, poikettiin pikaisesti Suomen puolella Nuorgamissa ja ajettiin yöksi Kirkkoniemelle. Seuraavana päivänä kävimme Norjan ja Venäjän rajalla Grense Jakobselvissa, josta matka jatkui yöksi Saariselälle. Saariselällä tehtiin jo koirien kanssa kävelylenkki Urupäälle, minkä tassut kestivät jo taas ihan hyvin. Seuraavana päivänä kävimme Luostolla Lampivaaran ametistikaivoksella, mikä oli oikein kiva vierailu, viimeksi olin siellä käynyt n. 10 vuotta sitten. Reissun viimeisen yön vietimme puolestaan Kuusamossa, josta ajeltiin Raatteentien ja sen museon kautta lopulta kotiin. 

Haltia seuranneena aamuna oli hyvin sumuisaa alhaalla merenpinnan tasolla. Jossain kohdissa pääsi kuitenkin sumun yläpuolelle, ja silloin maisema oli taas kovin kaunis!

Pykeija

Grense Jakobselv

Grense Jakobselv, kirkko

Lampivaaran ametistikaivoksella. Nelijalkaisetkin olivat onneksi tervetulleita mukaan. Olisikin muutoin jäänyt kaivosvierailu väliin, sillä oli taas niin kuuma keli, ettei koiria olisi voinut autoonkaan jättää.

Raatteentien muistomerkillä

Siinä se. Uskomattoman hienoja maisemia, yksi haave toteutettu (Halti!), monen monta kilometriä takana, huippureissu erinomaisessa seurassa <3

Loppukesän tokojuttuja

Blogihan laahaa jo niin jäljessä, ettei enää mitään rajaa... On vaan ollut niin paljon elämää ruudun ulkopuolella, että päivittäminen on jäänyt ;) 

Heinäkuussa osallistuin Valan kanssa yhtenä päivänä Riitan/Piian järjestämään puolalaisen Joanna Heweltin tokokoulutukseen. Lähdin mukaan jo ihan siitä mielenkiinnosta, että pääsee tutustumaan ihan uuteen kouluttajaan. Työstettiin Valan ekassa setissä kisaongelmaa ja koiran tylsistymistä samoihin tuttuihin evl-liikkeisiin. Ei tarvinnut paljoakaan laittaa pakkaa sekaisin, kun koiran ilme kirkastui ihan eri tavalla! Tehtiin siis liikkuroituna liikkeitä, jotka muodostuivat sekaisin sääntöjenmukaisten tokoliikkeiden osista. Pointtina on ajoittaa varsinkin tässä vaiheessa liikkeen loppu ja palkkaus siihen kohtaan, kun koiran ilme on halutunlainen. Ohjaajakin joutuu keskittymään tässä harjoituksessa ihan eritavoin kuuntelemaan liikkuria sekä pitää olla luotto treenikaverien mielikuvitukseen, että saa hyviä liikkeitä tehtyä. Joanna liikkuroi meitä itse, joten koulutuksessa extrajuttuna minulle tuli sitten vielä englanninkielinen liikkurointi... vähän lisäjännitystä! Toisessa setissä katsottiin noutojuttuja: huonoa palautusta ja metallia. Palautuksiin sain ihan hyvät ohjeet, jotka vahvistavat sitä, mitä on jo tehtykin. Tosin pakko myöntää nyt näin pari kk koulutuksen jälkeen, että hävettävän vähän olen siltikään jaksanut tätä työstää. Metalli on Valalle ällö jostain syystä. Uusissa säännöissähän ei evl:ssä enää metallia ole, joten sikäli sitä ei hirveästi tarvitse hinkata, mutta treenimielessä ja koulutuksellisesti kuitenkin ihan kiva työstää sitäkin.

Elokuun lopussa meillä oli TamSKin tokovalkkuryhmän kanssa Mika Jalosen pitämä koulutus. Jatkettiin vähän samaa aihetta, eli kuuntelemista, hereilläoloa, keskittymistä tehtävään. Hirmu hyviä juttuja! Lisäksi ihmeteltiin istumisen ongelmaa, jostain syystä V ei istu käskyllä seuraamisesta, vaikka kaikissa muissa tilanteissa istuminen käskystä onnistuu vaivattomasti. Katsotaan, päästäänkö tästä lukosta joskus eroon..

Heh.. nauratti kuvia katsoessa, kun kaikissa seuruukuvissa ilme on ohjaajalla hyvin totinen...

Elokuussa oli myös näyttökoe TamSKin ensi kauden tokovalkkuryhmiin. Hain tulevalle kaudelle molemmilla koirilla. Päätös laittoin omia ajatuksia sitten vähän päälaelleen, sillä ryhmään valittiinkin ensisijaisesti vain Karma. Pakko myöntää, että tämä on nyt väkisin laimentanut treeni-intoa Valan kanssa, kun ei periaatteessa olekaan nyt ollenkaan treenipaikkaa sen kanssa talvikaudelle... tylsyys. Kivaa tietysti, että Karmassa nähtiin potentiaalia noinkin paljon, että se nousi Valan ohi valinnoissa. 5-kerran rally-toko -kurssille ilmoittauduin Valan kanssa, mennään nyt ainakin ihmettelemään sinne.

Karman piti aloittaa viime viikolla tokon kisaura, mutta sillehän tulikin jo taas juoksut. Edellisistä oli aika lyhyt väli, enkä kyllä ihan vielä ollut odottanut näitä alkavaksi.

Vedin Pirkan Nuuskuille nyt syyskuussa yhden tokokurssin, joka meni oikein kivasti. On se jännä, kun taas ei olisi oikein millään huvittanut ottaa kurssia eikä kouluttaa ollenkaan, mutta oli se sitten vaan käytännössä kuitenkin kivaa. Ja nyt oli hirmu kiva ja pieni ryhmäkin. Vajaa parin viikon päästä alkaa sitten syksyn toinen koulutusosuus, kun TamSKin tokokurssi alkaa :)

Repovesi 29.-30.6.2015

Kävimme kesäkuun lopussa tekemässä pienen vaelllusreissun Repoveden kansallispuistossa. Molemmat koirat olivat myös mukana, ja tämä olikin Karman ensimmäinen pidempi reissu. Kiersimme puistossa Kaakkurin kierroksen, eli n. 24 km pituisen lenkin. Ensimmäiselle päivälle taisi tulla mittaa n. 14 km ja toiselle päivälle sitten 10 km.

Lähdimme liikkeelle Tervajärven parkkipaikalta, kansallispuiston eteläpäästä. Vala sai selkäänsä oman reppunsa, jossa se kantoi molempien koirien ruuat (näin lyhyelle reissulle ei niistä paljoa painoa tullutkaan). Sovitettiin reppua Karmallekin, mutta tuo tuntui sille harmillisesti liian suurelta. Jos jossain vaiheessa raaskii, niin ostetaan sitten toinen pienempi koiranreppu vielä lisäksi...

Vaihtelimme aina vuoroja, kumpi "sai" taluttaa koiria. Vaikka yllättävänkin hyvin käveleminen sujui kahdenkin koiran kanssa. Aika pian molemmat koirat näyttivät tajuavan, että nyt ollaan vähän pidemmällä lenkillä.

Vettä oli kivasti saatavilla, joten koirat pääsivät monin paikoin juomaan ja kastelemaan mahaansa viilentyäkseen. Maanantai oli oli aika lämmin päivä, joten vilvoittelu oli kyllä koirille hyvin tarpeellista. Lisäksi Repovedellä oli tosi kivasti kaivoja reitin varrella, joten itsellekään ei tarvinnut kantaa kovin suurta vesimäärää mukana rinkassa.

Korkeuseroja oli aika paljon, joten käveleminen oli paikoin aika rankkaa. Maasto oli kyllä tiedossa ennalta, ja osittain valitsimmekin retkikohteen sen takia. Hyvää harjoittelua tulevaa kesän toista reissua varten.

Pidimme maanantaina lounastaukon Kirnukankaan laavulla. Repovedellä oli paljon kivoja laavu- ja nuotionpaikkoja, joista löytyi myös siistit puuceet. Verrattain helppoa retkeilyä siis! Yön vietimme Olhavan laavulla. Olhavalla oli paljon porukkaa, mutta suurin osa taisi olla kalliokiipeilijöitä ja he olivat leiriytyneet tulipaikalle, joka oli ihan kallion vieressä. Me jäimme sille hieman kauempana olevalle laavulle, ja saimme ollakin siellä ihan rauhassa.

 

 

Testilimme reissussa myös erilaisia retkiruokia. Reseptit olivat peräisin Piritta Kantojärven Viiden tähden vaellus -kirjasta. Lohipastaa ei ihan napannut, Arabian pata oli hyvää, samoin panna cotta sekä sienipasta. Kaikki annokset olivat kooltaan todella reiluja, meille ruokaa tuntui olevan ihan liikaa. Jotain oli pakko heittää pois, mutta osa oli myös onneksi sellaista, että pystyi syöttämään koirille.

Telttayö sujui aika mukavasti, ja koirat rauhoittuivat hyvin nukkumaan. Minulla oli testissä uusi makuupussini - ja tämä olikin sitten ensimmäien yö teltassa niin, että minun oli kuuma! Oli pakko nukkua makuupussi auki lähes koko yön... aikamoista! Normaalisti minä palelen todella helposti, joten tämä oli ihan positiivinen kokemus.

Tiistain lounastauko pidettiin Kapiaveden nuotiopaikalla. Tämän kautta kulki myös puiston suosituin ja lyhin merkitty rengasreitti, Ketunlenkki, jolla sitten riittikin kulkijoita. Paljon oli perheitä päiväretkellä yms. Lisäksi tuolloin sattui olemaan jonkin sortin nuorisotapahtuma niin, että paikka vilisi (ulkomaalaisia) teinejä. Meidän onneksemme ehdimme juuri tehdä ruuan ja melkein jo syödäkin, ennen kuin tätä rekikuntaa alkoi lappaa paikalle...

Riippusilta oli koirille jännä kokemus. Johannes meni Karman kanssa edeltä, ja K:ta selkeästi vähän epäilytti moinen alusta... pikkaisen kun tuuppasi välillä takapuolesta, niin se suostui taas etenemään. Minä tulin Valan kanssa perästä, ja Valalla tahtoi lähinnä olla hätä, että mihin ne muut menivät.

Loppumatkaan kuului myös järven ylitys pienellä lossilla. Muuten ihan kiva, mutta kuten kuvastakin näkyy, lossin pohjalautojen välissä oli aika isot raot, mikä oli koiran tassuille aika ikävää.

Tiistai-iltapäivään säätiedotus lupasi sadetta alkavaksi kello kolmen aikaan iltapäivällä, joten aikataulutimme tiistain kävelyn sen mukaan, että kolmeen mennessä pitäisi ehtiä takaisin autolle. Ehdimme hyvin kolmeksi, eikä kauaa ollut tarvinnut autossa istua paluumatkalla, kun tuulilasiin alkoi napsahdella pisaroita. Täydellinen ajoitus siis :)

FI TVA!!!

Tänään kisattiin Valan kanssa Pohjois-Hämeen kennelpiirin piirinmestaruuskokeessa. Aika pitkään mietin ilmoittautumista, että kehtaako lähteä näihin kisoihin, kun siellä on kuitenkin "kaikki huiput". Treenikaverit kuitenkin yllyttivät, ja kun koepaikat ennen sääntömuutosta ovat olleet aika tiukassa, niin viime metreillä pistin sitten ilmoittautumisviestin menemään.

Edellisten kokeiden jälkeen on treenattu paljon palkatonta, siirtymiä ja kokonaisuuksia. En tiedä, voiko se toimia näin lyhyenkin ajan jälkeen jo kokeessa. vai olivatko tähdet tänään muuten vaan kohdillaan. Tosin kisojen alle osui tahattomasti lähes 2vk treenitaukokin, ja koepäivänäkin minua vaivasi vielä flunssa.

EVL:ssä starttasi 17 koirakkoa, ja meille oli arpoutunut suorituvuoroksi viimeinen... Käytiin tekemässä paikallaolot ja sitten sitä odoteltiin tunti jos toinenkin omaa yksilövuoroa. Yksilöliikkeet tehtiin kaikki yhteen putkeen. Oman vuoron odottelu sujui lopulta yllättävänkin kivuttomasti ja rauhallisesti (ensin alkuun kyllä harmitti, kun näin suoritusjärjestyksen...). Paikallaolojenkin jälkeen vaan harmitti, kun Vala vaipui taas kerran makuussa omaan maailmaansa, eikä ollut yhtään mukana hommassa... Loppupeleissä pitkä odottelu taisi olla meille onni, kun siinä ajassa ehti jo unohtaa paikkamakuun harmituksen ja muihin liikkeisiin pystyi kerrankin lähtemään nollatusta tilanteesta.

Paikkaistuminen: 10. 

Paikkamakuu: 6. Kaksoiskäsky alas ja ylös. Vala oli taas ihan omassa maailmassaan, eikä yhtään hereillä touhussa.

Metalli: 7½. Empi kapulan nostoa, hidas palautus

Ohjattu: 9: Hidas pa lopussa / loppupalautus

Seuraaminen: 6. Aika pitkä kaavio, joka pelotti ennakkoon. Vala skarppasi ja me selvittiin siitä läpi niin, että mulle jäi jopa hyvä fiilis! (Suorituksessa kaavio tuntui aika kivalta oikeastaan, oli paljon tapahtumia, vaikka se pitkä olikin)

Ruutu: 7½. Lähti merkiltä epävarmana, ei selkeästi tiennyt, mihin mennä. Uudella ohjauskäskyllä hyvin ruutuun.

Zeta (i-s-m): 6½. Seisoi istumisen.

Kaukot: 9. SUPER! Vikassa maahanmenossa veti lonkalle, joten pa nousu oli vähän hankala.

Tunnari: 8½. Hidas palautus

Luoksari: 9.

yht. 256½ p., EVL1, TK4 => FI TVA

Tuomarina Ralf Björklund

Kokonaisuus kantoi tällä kertaa hyvin, ja Vala teki samalla tempolla töitä loppuun asti (vaikka kaikki liikkeet tehtiinkin siis yhteen menoon!). Jossain puolivälin tienoilla tuli hassu fiilis, että tämähän ihan oikeasti sujuu tänään ja me todella ollaan yhdessä kehässä. Ja, kun ruudusta ja zetasta oltiin selvitty nollitta, niin alkoi jo vähän jänskättääkin... muutoin en pisteitä kehässä ehtinyt katsoa, mutta tajusin vaan, että kaikista on pisteitä saatu. 

Ensi viikolla on vielä yhdet kisat, viimeiset vanhoilla säännöillä. Sitten varmaan jonkinmoinen koetauko ja uusien liikkeiden opettelua.