keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kesälomareissu 15.-23.8.2015

Tässä reissukertomusta meidän tämän vuoden lomamatkasta pohjoiseen. Kuvia on aika paljon, toivottavasti niistä välittyy edes rippusia maisemien hienoudesta.

Tämän vuoden varsinaista kesälomaa saatiinkin sitten odotella elokuun puoliväliin asti. Osittain johtui minun töistäni, että loma meni näin pitkälle, mutta meillä oli myös haaveena päästä valloittamaan Suomen korkein kohta Halti-tunturilla, jonne keliolosuhteiden puolesta on yleensä helpointa kivuta elokuun tienoilla. Saatiinkin sitten koko tämän vuoden kesän parhaat kelit meidän reissuun! Itikoitakaan ei juuri ollut, ilkeimmät hyttyset löytyivät sitten seuraavalla viikolla Heinolasta mökiltä...

Lähdimme matkaan aikaisin lauantaiaamuna. Päivän ohjelmaan kuului lähes ainoastaan autossa istumista, kun tavoitteena oli päästä seuraavaksi yöksi Leville. Aamukahvit juotiin Jyväskylässä, Oulussa pidettiin lounastauko (taas hampurilaiset huoltoaseman parkkiksella, koska kuumuuden takia koiria ei voinut hetkeksikään jäättää autoon...), Rovaniemen tienoilla pysähdyttiin geokätkölle, ja melkolailla tasan 12h lähdön jälkeen olimme perillä Levillä hotellilla. Hotelli sijaitsi tunturin rinteessä, joten meidän kevyeksi aiotusta iltalenkistä alas tunturin juurelle etsimään yksi geokätkö ja sitten takaisin hotellille ei sitten tullutkaan ihan niin kevyttä... 

Karma otti heti ilon irti hotellielämästä

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa kohti Kilpisjärveä. Nyt ajomatka oli verrattain lyhyt, joten oli hyvin aikaa pysähdellä ja muutoinkin ajelimme vähän pienempiä teitä pitkin maisemista nauttien.

Maisema Yrjö Kokko -lintutornista Enontekiön lähellä

Iiton palsasuon luontopolulla käsivarrentien varrella
Muotkatakka-tunturissa. Taustalla näkyy jo Saana.

Muotkatakka oli tosi kiva pysähdyspaikka. Sen alarinteellä on Suomen maanteiden korkein kohta ja hyvä levähdyspaikka, johon pysähtyä. Joku muistomerkkikin taisi siinä olla. Kun nousee korkeammalle tunturiin, niin on tarjolla kaunis maisema (eikä edes tarvitse kovin korkealle kivuta, ja polkujakin siinä kulkee). Ei oltu koskaa aiemmin täällä käyty, ja oli kyllä ehdottomasti pysähtymisen ja maisemien ihailun arvoinen paikka. Täällä nähtiin myös reissun ensimmäinen sopuli (tosin kuollut sellainen). Taisi olla hyvä vuosi menossa, kun niitä tuntui lopulta vilisevän ihan joka paikassa... ja varsinkin Karmasta tuli nopeasti todella hyvä sopulibongari. 

Tsahkaljoella. Karppalle kävi pieni virhearvio, kun päätti mennä uimaan/kahlaamaan jokeen... ei ylettynytkään tassut pohjaan ja voimakas virta lähti kiidättämään pikkukoiraa mukanaan... Onneksi isäntä oli kiinni fleksin toisessa päässä ja onki kaverin takaisin kuivalle maalle :D

Kilpisjärvellä kävimme iltalenkillä kiertelemässä ympäriinsä sekä kävelimme pienen pätkän kalottireittiä Tsahkaljärven rannalle ja takaisin. Taas löytyi uusia kivoja paikkoja. Sen verran kivikkoista tosin oli, että olisi ehkä kannattanut laittaa lenkkareiden sijaan jalkaan vähän tukevammat kengät.

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli päiväretki kolmen valtakunnan rajapyykille ja takaisin Mallan luonnonpuiston läpi, yhteensä siis n. 22 km kävelyä. Aikaa oli runsaasti, keli oli hyvä, joten hyvillä mielin pystyi pitämään pidempiäkin taukoja luonnosta nauttien. Sekä mennessä että palatessa pidimme evästauot Kitsiputkouksella ja varsinaisen lounastauon pidimme rajapyykin tuntumassa (taas muuten tälläkin reissulla meillä oli testissä saman retkiruoka-kirjan ohjeita kuin aiemmin tänä kesänä Repovedellä). Maasto tuolla oli pääasiassa varsin helppoa ja paikoin leveätäkin polkua (tuollahan ei sulan maan aikaan saakaan edes poiketa pois polulta), muutamia kivikoita oli sekä huonokuntoisia pitkospuita (joskin viereen oli jo tuotu uusia, joten kunnostushommat olivat ilmeisesti menossa). Pari viimeistä kilometriä alkoi tuntui jalkapohjissa jo aika ilkeältä, mutta muutoin kaikki sujui oikein hyvin sekä meillä että koirilla. Keli oli hyvin lämmin, joten juotavaa kului paljon.

Alkumatkassa, ekan nousun jälkeen oli pakko pitää heti lyhyt juomatauko ja riisua takit. Oli meinaan aika lämmin!

Lumiläntillä oli hirmuinen määrä poroja

Sateenkaari Kitsiputouksella



Kilpisjärvi

Siellä se polku jatkuu vaan...

Perillä Suomen rajalla

Maisemaa paluumatkan varrelta

Sitten seuraavana päivänä olikin se jännittävin ja odotetuin osuus. Matka jatkui Norjaan, jossa ajeltiin rannikkoa pitkin Birtavarreen asti, josta kännyttiin Guolasjärveä kohtie vievälle tielle, jota pääsimme Haltin juurella. Tie jo itsessää oli aika jännä kokemus, ja siitä olimme etukäteen etsineet tietoja, että kuinka ajettavassa kunnossa se on. Loppupeleissä tie oli onneksi parempi, kuin mitä joidenkin kuvausten perusteella pelkäsimme sen olevan, ja pääsimme hyvin perille.

Ylitettävänä oli yksi tuommoinen "kiva" silta... pikkuisen hirvitti!

Näkymä sillalta alas

Lampaita oli paljon. Nämä eivät edes halunneet väistää autoa, vaan minun oli pakko hypätä ulos ja hätistellä niitä hiukan siirtymään

Tien päässä on parkkipaikka ja pari jotakin poromiesten (?) mökkiä sekä laavu. Auto parkkiin varusteiden tsekkaus, kenkien vaihto ja sitten menoksi. 

  Ei se tästä näkökulmasta kauhea isolta tunturilta näytä... petollista! 

Norjan puoleltakin on menevinään merkitty reitti Haltille. Parkkipaikalla on ihan opastaulu ja kaikkea. Maastossa vaan ne reittimerkit ovat kovin onnettomat, eihän niitä sieltä puolikaan löytynyt. Menomatkalla reitti hukkui jo heti ekan jyrkän nousun jälkeen. Palatessa tultiin ehkä vähän enemmän reittiä pitkin takaisin. Reittimerkkien puutteellisuus oli kyllä tiedossa jo ennakkoon, eli yllätyksenä ei todellakaan tullut. Gps oli päällä koko ajan, joten pääasiassa navigoitiin sen avulla. Paperikarttakin oli, mutta siitä ei välttämättä ollut ihan hirveästi apua, kun oman paikan hahmottaminen avotunturissa, jossa ei juuri ole maamerkkejään, oli aika hankalaa.  Nousuun meillä meni aikaa noin neljä tuntia. 

Alarinteellä maasto oli vielä kivaa ja helppoa

Ekan jyrkän nousun jälkeen maisema oli ihan käsittämätön! Nousu otti koville (kipusin itse nelikontin ylös pahimman kohdan), mutta tämä näkymä palkitsi jo aikalailla.

Tätähän se sitten pääasiassa oli koko matka: pelkkiä kiviä. Satunnaisia lumilänttejä oli vielä jäljellä (nämä muutamat ei varmaan sula ollenkaan?)





Menomatkalla huomattiin jo ensimmäisellä lumella, että Valalla on joku tassu rikki. Se ei kuitenkaan sitä itse aristanut sinänsä, joten jatkoimma matkaa. Ei viitsitty alkaa tassuja paketoidakaan, koska silloin koiran ketteryys ja tasapaino olisivat varmaan kärsineet aikalailla tuossa kivikossa. 

Suomen korkein kohta Haltilla, 18.8.2015

Wohoo!

Ja tuosta sitten lähdettäisiin takaisin alaspäin..

Keli ja näkyvyys oli ihan huippuluokkaa. Miinuspuolena tietysti oli, että pilvettömältä taivaalta avotunturiin porottava aurinko polttaa ihon aika herkästi... Mutta tulipahan hankittua rusketusrajatkin tällä lomalla. T-paita -rajat ja pandakarhukuvio silmälasien jäljiltä naamassa ovat kovin tyylikkäät.

Alaspäin lähtiessä Karma teki ihan totaalistopin ja kieltäytyi kävelemästä. Silläkin oli tassut vähän rikki, mutta ennen kaikkea se oli vaan yksinkertaisesti väsynyt. Nuori koira ei osannut säästellä reissussa voimiaan vaan sen piti koko ajan puuhata jotakin (ne sopulit...) (vrt. Vala ei kävellyt mitään ylimääräistä ja käytti lepotauot oikeasti kunnolla lepäämiseen). Valalla taas tassut näyttivät aika ikäviltä. Karman tassut varmaan säästyivät enemmän, koska se on paljon kevyempi rakenteeltaan. Eipä siinä sitten, otettiin kummatkin kettupuuhka olalle ja aloitettiin hidas taivallus takaisin. Karman mielestä taksikyyti alas oli hirmu kivaa, hyvin pystyi katselemaan maisemia ja nuuskuttelemaan tuulia. Karma oli varsin rentona kannettaessa ja sitä olikin sinänsä helppo pitää kyydissä (eikä se toki painakaan ihan kamalasti). Vala sen sijaan oli lähinnä sitä mieltä, että nyt on kyllä ihan hirveän noloa tämä homma, että aikuista koiraa näin kannetaan (mulle tuli ihan mieleen Niki, joka myös protestoi kaikkea nostamista ja kantamista.. ). Päätettiin kuitenkin kantaa Vala siihen jyrkimpään kohtaan asti, jotta tassut säästyisivät mahdollisimman paljon. Jyrkin osuus oli helpointa mennä niin, että V käveli itse (se kun taas painaa jo sen verran enemmän, että kantaminen on aika rankkaa). 

Ylimääräisistä kantamuksista huolimatta matkaan alaspäin meni aikaa hieman vähemmän, noin kolme tuntia. Varsinainen Haltin huippu jäi tällä kertaa saavuttamatta. Ilman koiria olisimme varmastikin käyneet myös siellä, mutta tällä kertaa nelijalkaisten ystävien tassut ja voimat eivät ylimääräistä lenkkiä sallineet.

Tässä mennään jo alarinteen helpommassa maastossa takaisinpäin

Seuraavaksi yöksi meillä olikin sitten varattuna telttamajoitus. Alunperin ajateltiin jäädä ihan siihen parkkipaikan tuntumaan, mutta siihen ilmestyi pyörimään pari norjalaista nuorta miestä autollaan ja mulle tuli ainakin kovin vaivaantunut olo, kun puuhat tuntuivat vähän epämääräisiltä. (Pysäköivät autonsa meidän autoa vastapäätä jokusen matkan päähän, kuski jäi istumaan autoon, toinen tyyppi haki takakontista retkituolin ja pystytti sen kuskin oven viereen ja kävi siihen istumaan.. ) Ei sitten huvittanut alkaa pystyttämään telttaa siihen. Hyppäsimme omaan autoomme ja ajelimme vähän matkaa takaisinpäin. Pysähdyimme Vuolimus Áhkkejávrin rantaa, jossa oli joku nuotiopaikka, ja jossa olimme aamulla ohi mennessämme nähneet pari tyyppiä purkamassa omaa telttaansa. Se olikin huippukiva ja rauhallinen paikka viettää yö. Mitä nyt joku lammas (heräsin kellon kilinään) sitten kävi yöllä teltan nurkkia ihmettelemässä.. 

Telttapaikka, taustalla Halti

Oli komein paikka, missä on tähän mennessä telttailtu!

Seuraavat pari päivää olivat koirille aikalailla täyslepoa, minkä aikana tassut ehtivät jo hyvin parantua. Mitään syviä haavoja tms. ei niihin onneksi tullut, vaan polkuanturat lähinnä olivat kuluneet verekselle.

Reissu jatkui pitkin Norjan rannikkoa, kävimme kääntymässä Hammerfestissa ja yövyimme Skaidissa. Siitä seuraavana päivänä jatkettiin taas rannikkoa pitkin ajellen, poikettiin pikaisesti Suomen puolella Nuorgamissa ja ajettiin yöksi Kirkkoniemelle. Seuraavana päivänä kävimme Norjan ja Venäjän rajalla Grense Jakobselvissa, josta matka jatkui yöksi Saariselälle. Saariselällä tehtiin jo koirien kanssa kävelylenkki Urupäälle, minkä tassut kestivät jo taas ihan hyvin. Seuraavana päivänä kävimme Luostolla Lampivaaran ametistikaivoksella, mikä oli oikein kiva vierailu, viimeksi olin siellä käynyt n. 10 vuotta sitten. Reissun viimeisen yön vietimme puolestaan Kuusamossa, josta ajeltiin Raatteentien ja sen museon kautta lopulta kotiin. 

Haltia seuranneena aamuna oli hyvin sumuisaa alhaalla merenpinnan tasolla. Jossain kohdissa pääsi kuitenkin sumun yläpuolelle, ja silloin maisema oli taas kovin kaunis!







Pykeija

Grense Jakobselv

Grense Jakobselv, kirkko

Lampivaaran ametistikaivoksella. Nelijalkaisetkin olivat onneksi tervetulleita mukaan. Olisikin muutoin jäänyt kaivosvierailu väliin, sillä oli taas niin kuuma keli, ettei koiria olisi voinut autoonkaan jättää.

Raatteentien muistomerkillä

Siinä se. Uskomattoman hienoja maisemia, yksi haave toteutettu (Halti!), monen monta kilometriä takana, huippureissu erinomaisessa seurassa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti