sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pikkujoulut

Suuntasimme eilen Valkeakoskelle juhlimaan pikkujouluja Siipiveikkojen kanssa. Ohjelmassa oli ensin päivällä nometreeniä ja illalla sitten seurustelua, syömistä ja tolleripentujen ihastelua. 

Treeni tehtiin kahtena rastina. Toisella rastilla ohjelmassa oli markkeerausta ja ohjausta, ja toisella taas hakutehtävä. Johannes ohjasi Valaa, joten minä sain nakin toimia damin heittäjänä pellolla. Kivaahan tuokin on, sillä siinä pääsee ihan aitiopaikalta katsomaan eri koirakoiden suoritukset :) Kamerakin oli minulla mukana pellolla, vaikka lumisade tarjosikin aika nuivat kuvausolosuhteet. 


Markkeerausrastilla tehtiin ensin helppo ykkönen pellon reunaan (minä heitin). Vala nouti tämän ihan hyvin. Ykkösen jälkeen piti kuitenkin kääntyä ympäri 180 astetta ja suorittaa toinen ykkönen metsän puolelle, johon ammuttiin myös starttipyssyllä laukaus. Tämä olikin Valalle vaikea, se ei pystynyt millään istumaan paikoillaan ja katsomaan oikeaan suuntaan, vaan kääntyi jääräpäisesti ympäri ja tuijotti pellolle, kun oli tajunnut, että minä seisoin siellä. Käännyin ympäri ja olin loppuajan täysin selin koiraan, joten enpä sitten paljoa nähnytkään enää tuon jälkeen V:n suorituksesta. Metsään tehdyn markkeerauksen jälkeen suoritettiin vielä ohjaus samaan paikkaan pellolla, johon ensimmäinen markkeeraus oli tehty (kävin viemässä ohjausdamin sillä välin, kun koira teki metsän markkeerausta). Johannes joutui ilmeisesti tässä kävelemään aika lähelle ohjausdamia, ennen kuin pystyi lähettämään Valan, joka olisi ilmeisesti muutoin tullut kovasti vaan minun luokseni tsekkaamaan. Saivat kuitenkin lopulta damin ylös, ilman että V olisi karannut, joten ihan jees :)

Hakurastia en nähnyt, mutta Vala oli kuulemma toiminut ihan "tavalliseen tapaan". Alkuun sillä oli ollut nenä hyvin auki, ja se oli hakenut 5 damia hyvällä innolla. Sen jälkeen motivaatio kuitenkin lopahti, ja viimeisen damin ylössaaminen oli haastavaa. Tuotahan V on tosiaan tehnyt ennenkin...se hakee hyvin 4-5 damia, ja sen jälkeen jää pyörimään alueen etualalle sen näköisenä, ettei viitsi enää mihinkään lähteä, koska ei siellä mitään ole. Tämän vuoksi V onkin tämän vuoden aikana tehnyt vain isoja hakuruutuja, niin, että sen pitää aina hakea 6-10. Tätä kirjoittaessa pulpahti mieleen yksi näppärän oloinen hakuharjoitus, josta kuulin aiemmilla kenneltreffeillä. Pitänee ottaa se kokeiluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti