perjantai 1. marraskuuta 2013

Treenailuja

Olen tosi iloinen meidän viikottaisista treeneistä tavoitteellisten ryhmässä. Tulee tehtyä kunnolla ja säännöllisesti. Kaupan päälle saa vielä aina tarvittaessa liikkurin / apparin sekä kommentteja. Huikeata vaihtelua yksin harjoitteluun! Hirveän tarkkoja treenipostauksia en jaksa tänne blogiin tehdä, sillä pyörittelen tällä hetkellä omat ajatukseni mielummin perinteisesti kynän ja paperin välityksellä, mutta koitan aina silloin tällöin kuitenkin kertoilla jotakin.

Minun näkemykseni seuraamisesta oli lähinnä tekniikkaan keskittyvä. Ts. käännökset ovat huonoja --> hinkataanpa niitä nyt sitten paremmiksi. Treenikaverit löysivät tähän ongelmaan kuitenkin erilaisen ratkaisun. Heidän mukaansa seuruu on "ihan ok", mutta Valan ilme on oikeastaan aika pliisu eikä se tee töitä niin hyvin, kuin se voisi. Vala vaikuttikin enemmän vain kulkevan mukana, sen sijaan, että se olisi aktiivisesti tehnyt seuraamisliikettä. Näinpä tekniikkapuolen hierominen onkin saanut hetkeksi jäädä täysin sivuun, ja seuraamisessa on keskitytty ilmeeseen ja asenteeseen. Tällä hetkellä treeneissä on tehty paljon häirilöintiä, eli minä itse tai appari(t) häriköivät esim. leluilla Valaa. V onkin skarpannut ihan hirveästi näissä harjoituksissa, kun se joutuu oikeasti enemmän keskittymään itse tehtävään. Miinuksena on, että edistämistä on alkanut esiintymään taas enenevissä määrin, mutta en ole siihen nyt näissä harjoituksissa voinut puuttua.

Motivaattorina, tavoitteena ja ihanteena seuraamisen työstämisessä olen käyttänyt mm. tätä videota. Hitsi, kun se näyttää hyvältä!

Tein jo jokunen viikko sitten meille kisakalenteria ensi vuodelle. Himottaa jo päästä kisaamaan, vaikka evl-liikkeissä onkin vielä tekemistä! Toivottavasti Valan juoksut tulevat nyt marras-joulukuun tienoilla, kuten olen laskeskellut, niin ei tarvitsisi sitten alkuvuoden kisojen kannalta niitä miettiä.

Selailin treenivihkoa ja muistiinpanojani läpi tällä viikolla, kun suunnittelin tekstiä rotuyhdistyksen lehteen tokopalstalle. Kauhean fiksuja juttuja olen kirjoittanut ylös (pääasiassa siis eri koulutusten pohjalta, joihin olemme nuorten koirien ringin kautta päässeet)! Sääli vaan, että moni asia on jo minulta ehtinyt unohtuakin tai ei muuten ole tullut hyödynnettyä omissa treeneissä. Pitäisi palata noihin muistiinpanoihin useammin ja oikeasti miettiä asioita läpi.

1 kommentti:

  1. Itselläkin ihan hillittömästi aineistoa eri koulutuksista, mutta tosiaan niin helposti unohtuu, jos jotain kikkakolmosta tai metodia ei käytä usein. Muistiinpanojen läpikäyminen ja ennen kaikkea niiden kirjoittaminen sellaiseen muotoon, että jälkikäteenkin vielä kykenisi muistamaan yksityiskohdat, olisi olennaista. Itsellä ainakin tuppaa treenimuistiinpanojen kirjoittaminen olemaan vähän sellaista lyhenteitä, epämääräisiä sanoja siellä täällä. Ajatuksena olisi aina kirjoittaa se sitten kotona puhtaaksi, mutta eipä sellainen muistu mieleen ja sitten asia unohtuu.

    Vitsu kun tästä lajista saisi jo ihan omalla organisointikyvyn kehittämisellä tehokkaampaa! Pitänee varmaan taas kerran katsoa peiliin.

    VastaaPoista