Loppuvuoden kuulumisia

Eipä ole hirveästi tullut tänne blogiin mitään kirjoiteltua. En oikein jaksa tokoilusta erikseen tänne tekstiä laatia, kun kaikki tulee jo kertaalleen raapustettua omaan treenivihkoon. Enkä oikeasti usko, että ne jutut ihan hirveästi kiinnostavat muita... (tai jos kiinnostaa, niin tervetuloa mukaan treenaamaan ja ihmettelemään menoa livenä. Treeniseura on toki aina tervetullutta). 

Vala mietiskeli joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna, josko sitä vielä tohtisi mennä uimaan...

Kotisivutkin loistavat päivittämättömyyttään. Siihen jopa sikäli fiksu syy, sillä en tällä hetkellä pääse käsiksi palvelimeen salasanan kadottua päivityksen yhteydessä... Pitäisi ryhdistäytyä. Itse en yhtään pidä nimittäin siitä, että ihmiset jättävät vanhoja kotisivujaan roikkumaan nettiin päivittämättöminä.

Niki-pappakin porskuttaa yhä. Vanhuus on kuitenkin selkeästi nähtävissä jo siitä, joten voipi olla, ettei koiravanhus enää kauaa viihdy tässä maailmassa. Toistaiseksi se on kuitenkin kaikesta huolimatta suhteellisen iloinen ja ilmeisen tyytyväinen elämäänsä. 

Mitäpä tästä vuodesta jäi sitten käteen? Tuloksia ei hirveästi saatu aikaan: tokossa ehdimme kisata kokonaisen yhden kerran. Tosin siitä kisasta napsahti AVO1-tulos, joten vuoden tavoite tuli kuitenkin saavutettua. Taipparit Vala läpäisi myös, mikä olikin oikeastaan tämän vuoden tärkein juttu. Pääsin myös Valan kanssa käymään parin metsästäjän mukana kyyhky- ja sorsapassissa, mikä oli oikein kiva kokemus. Lisäksi Vala kävi muutaman kerran näyttelyssä, mutta varsin laihoin tuloksin. Uusiin ihmisiin on tullut tutustuttua, ja ennen kaikkea on saanut nauttia hyvistä treenihetkistä. 

Entä ensi vuosi? Tokossa on tavoitteena päästä kisaamaan kunnolla ja hankkia kokemusta - tarkoittaen siis lukumääräisesti enemmän startteja, kuin mitä tälle vuodelle osui. Tulostavoitteena on ainakin VOI1-tuloksen saavuttaminen (ehkä TK3?). Nomessakin olisi nyt starttioikeus, mutta tiedä häntä... epävirallisesti varmaankin käydään yrittämästä, mutta virallista koestarttia pitää hiukan miettiä ja katsella, miten treenit etenevät. Oikealle metsälle olisi kuitenkin ainakin tarkoitus ehtiä. Jossakin näyttelyssä voisi ehkä käydä, mutta mitään suurta hinkua tämän esiintymisen pariin ei tällä hetkellä ole. Mejää ja rally-tokoa olisi kiva harrastella, mutta pelkään, ettei aika välttämättä enää riitä näihin huveihin. Lisäksi tähän koiraharrasteluun kuuluvat nuo kaikenmoiset yhdistysaktiviteetit ja talkoopuuhailut. Vapaa-ajan vietto-ongelmia siis tuskin on tiedossa.

Vuoden 2013 tärkein tavoite on kuitenkin "koulutustunnuksen" KTM hankkiminen. Opintorekisteri näyttää tällä hetkellä reilua kolmeasataa pistettä, eli melkein 17 vuoden yhtäjaksoinen opiskelurupeama olisi gradua vaille valmis.

Ensi vuodelle on luvassa myös tämän blogin lisäksi toinen projekti: haasteena 365. Katsotaan, kuinka siinä käy...

 

Silloin tällöin pilkahtelevan joulukuisen auringon myötä toivotamme oikein hyvää joulua ja menestyksekästä vuotta 2013!

Keltainen kortti heilahti

Eilen vietimme itsenäisyyspäivän varsin perinteisin menoin: koiranäyttelyssä. Vala esiintyi tällä kertaa käyttöluokassa. Tuomari ei erityisemmin Valasta tykännyt, joten arvosanaksi tuli H. Muutoin kuitenkin oli oikein kiva päivä. Paikalla oli tosi paljon tuttuja, joten päivä tuntui kuluvan yllättävän nopeasti (aikaahan siellä nimittäin meni, lähdettiin ajamaan klo 9.30 ja olimme takaisin kotona 16.30, vaikka olikin tällainen lähinäyttely meille).

Valan arvostelu, tuomarina Pia Itkonen:
Hyväntyyppinen, hieman huolestuneen oloinen narttu, jolla hyvä pää, kauniit silmät, riittävä kaula. Selässä hieman pehmeyttä ja lantio kovin pyöreä. Alas kiinnittynyt häntä. Tasapainoiset, joskin niukahkot kulmaukset. Hyvä kylkiluiden kaarevuus, eturinta voisi olla selvempi. Karvapeite ok, ei tänään parhaassa karvassa. Suorat etuliikkeet, takaa ahdas. Esitetään kauniisti.

Tuomari tuntui olevan suht tiukka, ja hän syynäsi koiria läpi varsin tarkasti. Ainakin hänellä oli mielipide, ja hän saneli mukavan pitkiä arvosteluja.

Valan arvostelu herätti vähän hilpeyttä, ja Johannes tuumasikin, että pientä koiraa saattaa huolestuttaa esimerkiksi ajatus, että mahtaakohan tänään saada iltaruokaa :-)

Tokoa aina vaan

Eipä muuta ollakaan tehty. Toko, tokoa, tokoa. Tolleristien näytelmätreeneissäkin Vala treenasi vaan tokoa... On aika hyvä fiilis tästä tekemisestä. Paljon on vielä puuhaa jäljellä, mutta pistin silti kisailmon menemään. Sittenpä sen näkee, mikä on osaamistaso, kun pitää tehdä kaikki liikkeet kerralla. Ajattelin, että sen pohjalta on sitten taas hyvä suunnitella jatkotreenit ja keskittää harjoittelu oikeille osa-alueille ja sitten miettiä kunnolla kevään kisakalenteria.

Karvaton Vala treenaa ruutua joskus lokakuussa... (c) Ida Danielsson.
Ei ollut uudempia kuvia tähän hätään, sillä kuten muutkin ovat ehkä havainneet, ulkona on kovin harmaata ja sateista, eikä keli siksi houkuttele hinaamaan kameraa mukaan treeneihin.

Tosin ehkä Valankin kanssa olisi hyväksi vähän muistutella mieleen niitä poseerausjuttujakin, sillä vielä yksi näytelmäesiintyminen on tiedossa tälle vuodelle. Kai tässä vielä ehtii. Tai sitten ei, sillä gradu teettää juuri nyt ihan kivasti töitä. Tutkimussuunnitelma pitää palauttaa huomenna ja viikon päästä on tiedossa neljänä (!!) päivänä seminaaria (ja niihinhän pitää valmistella omat esitykset (2 kpl) sekä opponnoinnit (3 kpl)).

Löysin eilenillalla uuden suosikin, yhtye nimeltä Raubtier. Aika junttaus, mutta kuulosti livenä siistiltä! (Ja toimi hyvänä vastapainona akateemisen tutkimuksen kanssa puurtamiselle.. :D)




Ja olihan se pääesiintyjä Sabatonkin aika huippu! Huikea fiilis ja meteli loppuunmyydyllä keikalla :)

Tokomietteitä

Treenisuunnitelma etenee: kolmen viikon tehojakso päättyi viime viikkoon, tämä viikko vietetään aika hiljaiseloa tokon suhteen. Lepoviikolle on sallittu vain yhdet treenit (ja ne tehtiin tänään aamusta Hellun & Syken seurassa). 

Tavallaan tuli vähän masentunut olo, kun kävin maanantaina läpi treenipäivistä edellisiltä kolmelta viikolta. Paljon on tehty, mutta oikeasti ei edistytty juurikaan. Huomasin jääneeni hinkkaamaan tosi paljon samoja juttuja. Näennäisesti suunnittelen vaihtelevat treenit (eri liikkeitä eri kerroilla, eri järjestyksissä jne.), mutta oikeastaan olen teettänyt Valalla tosi paljon vaan samoja harjoituksia.

Samalla kuitenkin sitten suunnittelin tämän viikon treenit. Koska nyt oli tarjolla vain yksi treenikerta, jouduin oikeasti pohtimaan, että mitä ja miten minä halua tämän käyttää. Varsin tehokasta! Tänään ehkä tapahtuikin pientä nytkähdystä eteenpäin... ruutu näyttäisi tämän perusteella jopa olevan ihan kivalla mallilla. Luoksari on ihan paloissa (mutta ehkä ne osat saadaan joskus yhteen?), tunnarin minä aloitin ihan alusta tuossa reilu viikko sitten (ihan hyvä alku ainakin) ja liikkeestä istumisen Vala teki ensimmäistä kertaa onnistuneesti ilman vartaloapuja/käsimerkkejä tms. Muista liikkeistä kaukot vaativat jatkossa huomiota (V ei oikeasti osaa seisomista), paikkamakuussa pitäisi tehdä kestoa (mutta mun mielestä on epistä makuuttaa koiraa kylmällä pitkiä aikoja maassa), noutoa voisi hioa ja hyppynoutoa tietty olisi myös kiva edes silloin tällöin ylipäänsä päästä harjoittelemaan.

Ylläolevien pohjalta pitää taas laatia uusi treenisuunnitelma seuraaviksi kolmeksi viikoksi. Pitänee keskittyä tekemään vielä joku fiksumpi ohjelma, kuin mitä nyt on ollut. Pitäisi olla selkeämmät tavoitteet määriteltyinä - ihan sama, kuinka pienet - jotta en enää jämähdä hinkkaamaan aina sitä samaa ja jotta kehittyminen olisi helpompi huomata.

Elämä terminaattorin kanssa

Sanotaan, että tollerinomistajalta vaaditaan hyvää huumorintajua. Hyvyydestä en tiedä, mutta tähän asti sitä on kuitenkin vielä riittänyt. Vaan tänäänpä päästiin oikeasti siihen rajalle, että nyt ei vaan enää jaksa.

Vala oli nelisen tuntia yksin päivällä, ennen sitä käytin sen kahteen kertaan ulkona (pissatuslenkkejä tosin vain). Yksinollessaan se oli repinyt kahteen sohvatyynyyn reiät ja levittänyt täytteet ympäriinsä sekä kiskonut sohvalla olleen viltin lattialle. Minkä takia aina vähän väliä tulee näitä päiviä, että se yksin ollessaan tuhoaa jotakin? Miksi se käyttäytyy näin? Aiemmin olen yhdistänyt tämän juoksuihin, mutta toisaalta edellisen kerran, kun se alkusyksystä tuhosi yhden tyynyn, vietettiin ihan normaalia juoksujen välistä aikaa.

Kävi jo mielessä, että jätän sen tästä lähtien yksinollessaan häkkiin. Vaan eipä taida toimia, siinä varmaan kävisi vielä huonommin, sillä uskon V:n ahdistuvan näin rajatusta tilasta kotona. Piski saisi varmaan vaan itselleen vahinkoa aikaiseksi siinä.

Toimintaideoita saa esittää vapaasti. Minusta tuntuu, että mikään ei toimi tai ole erityisesti yhteydessä tähän käyttäytymiseen. Ei lenkityksen määrä, ei "puuhapelit", ei treenaus. Joskus se tuhoaa ja sitten taas toisella kertaa ei. Monesti se pärjää ihan hyvin työpäivän mittaisen ajan kotona tuhoamatta mitään, vaikka olisikin joutunut olemaan ennen sitä vähemmällä huomiolla ja tekemisellä.

Siipiveikon treffit

Tänä viikonloppuna vietettiin Siipiveikon-kenneltreffejä kasvattajien luona Valkeakoskella. Me pääsimme osallistumaan vain lauantaina, sillä sunmuntaille osui myös mummun 80-vuotissynttärit.

Lauantain ohjelmana oli nome-koulutusta. Olin Valan kanssa Kati Tuomisen opissa. Oikein mukava kokemus, ja kyllä tästä taas sai treeni-intoa jatkoa varten. (Oikeasti tämähän oli itse asiassa ensimmäinen nome-koulutus, johon ylipäänsä osallistuin...) Aamupäivällä porukka jaettiin kahteen osaan, niin että ensin puolet treenasivat hakutehtävää ja toinen puolisko sitten markkeerauksia. Vala teki markkeerauksia ryhmänsä viimeisenä, sillä juoksujen takia se sai muutoin pysytellä autossa poissa poikien nenien alta.

Hakutehtävää oli mukava seurailla, näki erilaisia koiria ja työskentelytapoja. Haussa alueena oli pieni metsäsaareke, johon ensin vietiin kaksi damia, joista kukin koira vuorollaan haki yhden. Tämän jälkeen lähetyspaikkaa muutettiin parikymmentämetriä niin, että koira piti lähettää samalle alueelle kuusikon läpi. Nyt alueella oli vain yksi dami. Monelle koiralle tämä olikin varsin haastava juttu. Damin löydyttyä koira piti lähettää seuraavaksi ihan ohjaajan takana olleelle lähihakualueelle, jossa dami oli piilotettu heinikkoon ihan parin metrin päähän. Tarkoituksena oli katsoa, miten koira työskentelee, ja osaako se tehdä erilaista hakua eri tilanteissa. Lähihaku-juttu olikin aika kivan näköinen treeni, tätä pitänee kokeilla Valallekin joskus. Samalla tuli ideoina haun treenaamiseen esimerkiksi usean hakualueen käyttäminen: esim. eka linjan päässä, sitten ns. "normaali" ja sitten vielä pienempi lähihaku. Tai esimerkiksi kolme aluetta niin, että ensimmäinen on vaikea (koira noutaa vaikka kolme damia), toinen vähän helpompi (koira noutaa viisi-kuusi) ja kolmas helpoin (koira noutaa kymmenen). En minä tiedä, eivät nämä ehkä mitään maata mullistavia treeni-ideoita ole, mutta minulle ainakin ihan täysin uusi näkökulma tekemiseen.

Markkeerausharjoitus tehtiin avoimella pellolla. Tällaisessa harjoituksessa kannattaa koiran tason mukaan hyödyntään pientä tallattua aluetta sekä damin värejä (koiranhan erottaa valkoisen hyvin, mutta ei punaista). Minähän olin tosiaan ennakkotietona ilmoittanut Katille, että Vala ei osaa markkeerata. Saman sanoin nytkin, ja Kati käski itse valitsemaan etäisyyden, jolta halusin tehdän ensimmäisen markkeerauksen (punainen dami, tallattuun kohtaan). Meni aika lähelle, ehkä puoleen väliin "täydestä matkasta", jonka pellolla pystyi tekemään. Vala oli tosi skarppina ja vähän yllättäen oikeasti markkeerasi heiton hyvin. Ainoa miinus oli se, että V lähti ihan valtavalla innolla liikkeelle tehden kenguruloikkia ja viimeisellä loikalla veti juuri sen damin yli...

Tämän jälkeen peruuteltiin hieman taaksepäin ja tehtiin uudestaan sama, ja sitten taas vähän taaksepäin. Viimeinen heitto tuli sitten tallatun alueen ulkopuolelle heinikkoon. Vala suoriutui kaikista ihan mielettömän hyvin, ei se koskaan ennen ole toiminut näin. Osasyynä ainakin on varmasti se, että omat treenit eivät ole olleet välttämättä kauhean hyvin suunniteltuja.

Vala myös palautti tässä markkeeraustehtävässä kaikki damit tullen sivulle perusasentoon istumaan. Ei minä siltä ole tällaista koskaan vaatinut. Olisko vähän ollut tokovaihde päällä? Ei huono juttu kuitenkaan.

Iltapäivän puolella ruokatauon jälkeen teemana oli linja. Kati esitteli valkoiset ohjauskepit (emt, onko näillä jo tietty suomenkielinen nimi, saksalaiset ainakin käyttävät termiä markierstab), joita käytettiin apuna, kohteina linjan päässä, jotta koira menisi suoraan. Taas ihan uutta minulle, ja vaikutti hirmu kivalta. Minäkin haluan tällaisia tikkuja. Muut tekivät ensin porukassa treenin ja minä sitten vielä Valan kanssa perään. Sikäli ei ollut kyllä yhtään huono järjestys, sillä näin minulla oli tosi hyvin aikaa seurailla muiden tekemisiä. 

Vala aloitti pitkällä linjalla pellon yli metsän reunaan. Kävin yhdessä koiran kanssa viemässä damin (samaa reitti, jota muutkin olivat jo aiemmin menneet). Tämän jälkeen sitten heti lähetys linjalle (tässä en luottanut Valaan, että muistipaikka olisi säilynyt mielessä muiden tehtävien tekemisen ajan ja lisäksi minua epäilytti, että riittäisikö V:llä sitten enää rohkeus irrota niin kauas, kun tässä on vähän ollut niitä ongelmia aiemmin). Alkuun piti ylittää oja hyppäämällä ja sitten tosiaan edetä pellon poikki metsän laitaa. Vala lähti hyvin ja juoksi reippaasti suoraan muistipaikalle. Siellä se joutui vähän etsimään, mutta löysi kuitenkin damin hyvin ja palautti yhtä reippaasti sen minulle.

Tämän jälkeen tehtiin pienemmällä peltoalueella linja sitten niiden keppien avulla. Pellon molemmissa takanurkissa oli kepit. Me (mukana myös yleisöä ja häiriökoira) kävelimme keskilinjaa, josta lähetin Valan aina jompaan kumpaan nurkkaan. Ensin läheltä, ja siitä sitten pikkuhiljaa kauemmaksi ja kauemmaksi aina pellon toiseen reunaan asti. Kertaalleen V oli lähdössä väärälle, josta jouduin sille huomauttamaan ja ottamaan uusiksi. Tämä on kuulemma juuri sitä tollereiden ongelmaa: se osaa laskea, että kummalla on äsken käyty, joten nyt sitten varmasti mennään tuolle toiselle (ja sitten kun ohjaaja valitseekin esim. kaksi kertaa perätysten saman nurkan kohteeksi, niin tulee näitä tilanteita). V uskoi kuitenkin kivasti ja meni uudella lähetyksellä haluttuun suuntaan.

Minulle tuli väähn huomautusta koiran lähettämisestä. Pitää muistaa aina olla rauhallinen ja todella kunnolla varmistaa, että koira on lähdössä oikeaan suuntaan. Oma käden asento on tärkeä, pitää miettiä lähetysasentoa! Nyt minä käytän oikeata kättä, mutta oikeasti olisi ehkä fiksumpaa käyttää vasenta, koiran puoleista. Myöskin tuota koiralle huomauttamista virhetilanteissa pitää miettiä. Nyt kuulemma sanoin koiralle aika kovasti, vähempikin ehkä riittäisi (vaikka V nyt kestikin tän hyvin). 

Seuraavaksi toinen kulmakeppi haettiin pois. Lähetin Valan kertaalleen täydestä matkasta nurkkaan, jonne keppi oli jätetty. Tämän jälkeen heitettiin markkeeraus keskelle linjaa, joka koiran piti noutaa. Sitten taas piti lähettää koira linjaa pitkin nurkkaan noutamaan sieltä dami, siis markkeerauksen hajupaikan yli. Tässä menin aika lähelle hajualuetta, jotta saisin V:n varmasti menemään siitä yli. Menihän se, vaikka vähän hidasti vauhtia. Minun olisikin tässä pitänyt osata toistaa "eteen"-käskyä vahvisteeksi.

Sitten vielä linja häiriömarkkeerauksella. Siirryimme pellolla samaan reunaan, jossa keppi oli. Kati vei nyt toisen kepin meistä hieman etuviistoon toiseen reunaan ja pudotti siihen näkyvästi damin. Tämän jälkeen minä käännyin hetkeksi ympäri Valan kanssa, jolloin Kati poimi damin pois (jos koira karkaisi markkeerauksen perään, niin siellä olisi vain tyhjä keppi odottamassa). Sitten koira piti lähettää suoraa linjaa pitkin nurkkaan kepille. V meni hyvin, ei pahemmin tuntunut välittävän häiriöstä.

Näissä iltapäivän tehtävissä Vala ei enää tarjonnut sivulletuloa palautuksissa. Toi kyllä kaikki ihan kivasti käteen muutoin. Ehkä näitä palautuksia silti pitäisi vähän taas vahvistaa, että siitä damista (tm.) ei kuulu päästää irti, ennen kuin pyydän. Nyt ehkä välillä vähän meinasi olla sitä, että minun pitää olla nopea ottamaan dami vastaan.

Yleisesti Kati painotti kaikissa tehtävissä yhtä asiaa: tuulen suuntaa. Aina pitää varmistaa, mistä suunnasta tulee, ja suunnitella treeni ja haluttu vaikeustaso sen mukaan. Linjaharjoittelussa takatuuli on hyvä, koska tarkoituksena ei ole, että koira saa vainun damista ennakkoon. Markkeerauksissa taas alkuun on hyvä hyödyntää sivutuulta ja sijoittaa heittäjä niin, että koira todennäköisimmin pääsee tuulen alle ja saa helposti vainun damista. Vastatuuli on huono, sillä tällöin koira saa vainun liian aikaisin ja painaa nenän maahan liian aikaisin alkaen todennäköisesti tehdä hakua.  

Kaikkiaan oikein hyvin toimiva koira, kivaa palautetta tuli sekä kouluttajalta että muilta treenaajilta. Itse olin vähän yllättynyt, miten hyvin meni, sillä emme me ole tällaisia oikeasti juurikaan tehneet... Eniten kehitettävää onkin siis mitä ilmeisemmin tässä minun osassani näissä hommissa. 

Muutenkin tietty huippukiva päivä. Mukava tavata taas kaikkia tyyppejä, ja ihanaa, että kasvattajat jaksavat meille tällaisia mahdollisuuksia järjestää.

Kotiinkin onneksi selvittiin lopulta Valan kanssa ehjin nahoin. Oli välillä aika hurjaa ajella sakeassa sumussa, kun eteen ei tuntunut näkevät yhtään mitään. Onneksi oli edes tuttu reitti. Hirvitti kyllä, kun koko ajan mietti, että milloin joku peura tai hirvi hyppää eteen tielle. No ei hypännyt, mutta yksi ilmeisesti karkureissulla ollut iso koira ilmestyi kyllä ihan yhtäkkiä sumun keskeltä tien pientareelle. Onneksi se pysytteli siinä reunassa. Ja onneksi kuulemma hieman myöhemmin tulleet autoilijat olivat saaneet karkurin kiinni. Minä en voinut edes haaveilla lähteväni jarruttamaan siinä kohtaa, sillä ihan takapuskurissa kiinni roikkui joku idiootti, joka olisi heti kyllä rysäyttänyt siinä tilanteessa perään. Hänen mielestään ilmeisesti 80 km/h alueella pitää aina ja ehdottomasti ajaa vähintään tuota nopeutta, näkyvyydestä viis.

Tulipa pitkä teksti. Ja varmaan vielä paljon jäi kirjoittamattakin. Kuvia ehkä myöhemmin.

Tunnari on ongelma!

Ei siitä tule yhtään mitään :( Pieleen menee aina ja kaikki. Vala on epävarma, arvailee ja keksii sijaistoimintoja. Löysin kyllä Googlettamalla yhden artikkelin, joka vähän valoi uskoa tähän tekemiseen... vielä kun saisin oman pääni järjestykseen ja pystyisin tekemään fiksuja ratkaisuja.

Vala aloitti juoksut alkuviikosta, sekin voi toki vähän näkyä tuona epävarmuutena tekemisessä. Vaikka toisaalta esimerkiksi keskiviikkoilta se skarppasi ihan mielettömästi, kun kävin treenaamassa ruutua sen kanssa. Remmissä olleessaan se haahuilee, nuuskuttelee ja elää jossain ihan omassa hajumaailmassaan, mutta sitten kun ottaa remmin pois, laskee treenikamat maahan kentälle ja kysyy "tehäänks tokoo?", niin sen mielentila muuttuu kunnolla. On se vaan pätevä otus.

Viikko sitten perjantaina oli vähän epäuskoiset fiilikset, kun avasi aamulla verhot ja kurkkasi ulos. Lunta. Paljon. Äkkiä kaivamaan jostain talvikengät, että ulkona olisi vähän kivempi tallustella. Onneksi yksi kenkäpari on koko kesän keikkunut eteisessä...

Sen sijaan toisilla ulkoilijoilla varautuminen lumeen ja liukkauteen jäi ilmeisesti vähän vähemmälle. Tässä vaiheessa voisinkin muokata lehdistön suosikkiotsikon muotoon "talvi yllätti koiranulkoiluttajat". Ei nimittäin päästy kovin pitkälle kotiovelta, juuri tuohon lähimetsän puolelle, kun vastaantullut iso labbis uros päätti tulla tervehtimään. Ja sehän sitten tuli. Ulkoiluttaja roikkui epätoivoisena kelataluttimen toisessa päässä ja laski hillitöntä pyllymäkeä koiran perässä. Teki mieli kysyä tältä ulkoiluttajalta, että oletko ikinä mahdollisesti harkinnut mitään muuta vaihtoehtoa talutushihnalle, että pystyisit edes jotenkuten hallitsemaan tuon koiran. En viitsinyt, kai se tajusi sen itsekin, että nyt ei mennyt kaikki ihan kohdilleen tässä ohitustilanteessa. Meidän onneksi tämä labbis oli ystävällistä sorttia, ja ilmeisesti todellakin halusi vaan päästä liehittelemään viehkoa tollerineitoa.

Itsekin kaivoin eteisen hyllystä Flexin tosin esiin, pakko myöntää. Lähdin keskiviikkona lenkille ajatellen sen olevan nyt juoksujen aikaan näppärä (pääsee itse kävelemään mukavammin, kun koira on nyt tuollainen nuuskuttelija-haahuilija). No hitot, kapinehan hajosi heti 5 min. kävelyn jälkeen, eikä suostunut enää kelaamaan narua takaisin sisään. Olipas tosi nautinnollinen lenkki.

Vaan eipä huolta, eteisen naulakosta löytyi toinen Flexi. Uskoakseni tämä on joku isäni salajuoni, että näitä näin ilmestyy tänne meille... Tämä on toistaiseksi toiminut ja oikeastaan sen kanssa on ollut nyt ihan mukava ulkoilla. Vala kulkee nätisti sinkoilematta (se on oikeasti aika flegmaattinen nyt verrattuna normaaliin...) ja saa vähän enemmän vapautta nuuskutella tienpientareen hajuja. On näissä kelataluttimissakin siis ne hyvät puolensa.

Temppuilua

Voi kyllä. Nyt se vihdoin osaa sen, jokakoiran perustempun: "anna tassu". 

Melkoinen saavutus. Hirveän moni ihminen on pyytänyt Valan antamaan tassua, koska se on hauska temppu, josta voi antaa namia. Minä olen aina hämmentyneenä todennut, että ei se osaa. Ja sitten seuraavalla kerralla uudestaan taas: ei, ei se osaa sitä vieläkään, koska en ole sitä sille opettanut. Tassun antaminen on tietysti tärkeä koiran osaamistason mittari - ainakin toisen mielestä.

Pikkupentuna Vala oli ihan hirveä läpsijä. Ensimmäisiä asioita, mitä aloin sille opettaa, oli kauniisti istuminen, niin, että molemmat etutassut ovat ehdottomasti maassa. Nyt kun kaksi ja puoli vuotta on tehty vain tätä, niin olikin sitten yllättävän hankala opettaa sille tuo "anna tassu"... alkuun Vala tarjosi ties mitä maahanmenoja, kierimisiä ja ympäripyörimisiä, mutta tuli se haluttu toimintokin sieltä sitten lopulta. Erinomaisen hauska välipala kuitenkin opettaa koiralle tällaista. Nopeastihan Vala sitten alkuun päästyään hoksasi tämän homman. Joskohan sitä sitten joskus opettaisi toisenkin tassun antamisen. Ja takajalkojen nostot...

Muutto!

Vuodatuksen järjettömien useiden, ratkaisemattomien ongelmien takia meidänkin blogi muutti tänne Googlen palveluiden puolelle. Toivottavasti pärjätään paremmin täällä. 

Pelastin vanhoja kirjoituksia sen verran, että julkaisin täällä kaikki tänä vuonna vuodatukseen naputtelemani tekstit. Blogihistoriaa on toki paljon enemmän, mutta eipä niitä kaikki vanhoja treenipohdintoja ym. viitsi tänne enää siirrellä.

Ruututreeni

Tämä on aamun treenien kakkososuus. Ykkösosa oli ehkä vähän parempi, mutta sen video on huompi (ts. koira on puolet ajasta poissa kuvasta...), joten laitoin nyt tämän. Tällaista me jumpattiin tänä aamuna.



Tein meille treenisuunnitelman - ihan perinteisesti raapustin kynällä vihkoon. 3 vk treenataan aktiivisesti niitä juttuja, ja sitten pidetään vähän taukoa, katsellaan, missä mennään kokonaisuutena ja tehdään uusi suunnitelma. Tämän vuoden puolella ei kisata, ei todellakaan olla siihen valmiita. Ensi vuonna sitten. Kirjallisella suunnitelmalla toivon saavani enemmän ryhtiä tähän tekemiseen, ja nyt tulee toivottavasti treenattua fiksummin ja tavoitteellisemmin. Kirjoitin vihkon ekalle sivulle pitkän aikavälin tavoitteen... siihen on matkaa, mutta ehkä me joskus päästään sinne asti :-)

Juha Kallion luento

Tollerikerhon syyskokouksen yhteydessä järjestettiin tänä vuonna ell Juha Kallion luento aiheesta Harrastuskoiran tuki- ja liikuntaelinongelmat. Aihe jo sinänsä kuulosti oikein mielenkiintoiselta. Sitähän se olikin. Kolme tuntia meni aivan hetkessä (miksi koskaan esimerkiksi vero-oikeuden luennolla ei tunnu tältä??)



Tein aika pitkät muistiinpanot, mutta en niitä kaikkia ala tähän naputtelemaan. Joitakin minusta oleellisia juttuja tässä kuitenkin (vähän ehkä sekavasti):



Tokossa seuraamisliike aiheuttaa helposti koiran vasemman etujalan kuormittumisen sekä kaulan ja selän lihaksiston vinoutumisen. Tämän vuoksi on ihan oikeasti oleellista kiinnittää huomiota oikeanlaiseen seuraamistekniikkaan. Ei siis pelkkään pisteiden metsästystä kisoissa, vaan ihan koiran fysiikan kannalta. Uskoakseni Vala menee ihan ok, mutta tästä heräsi kyllä ihan hirveä halu saada omaa treeniä videolle, jotta näkisi itse kunnolla. Toinen oleellinen juttu tokossa on liukastelu ja säntäilyn aiheuttamat vammat --> treenien ongelma. Valakin on nopea koira ja lelupalkan perässä se sinkoilee välillä aika hurjasti. Nomessakin tulee rajujakin äkillisiä spurtteja. Lisäksi useimmiten työskennellään (kylmässä) vedessä, mikä johtaa helposti lihasvammoihin ja vesihäntään (ts. takaruumiin hermotulehdus).



Ennakoinnin ja vammojen ehkäisyn kannalta olisi ihan äärettömän tärkeätä käyttää koiralla takkia. Lisäksi pitää huolehtia kunnollisesta lämmittelystä SEKÄ jäähdyttelystä. Aikuinen aktiivinen harrastuskoira = huippu-urheilija. Treenit pitää suunnitella etukäteen, samaten tehdä harjoitusohjelma koko vuodelle. Pitää huomioida treenin ja levon oikea suhde, esim. 2-3 tiivimmän harjoitusviikon jälkeen annetaan kevyempi viikko (sekä kroppa että aivot tarvitsevat tätä).



Tokossa kannattaa opettaa koira seuraamaan molemmilla puolilla vinouden ehkäisemiseksi. Lisäksi kannattaa opettaa koiraa viemään paino taakse, jotta etupään kuormitus vähenisi seuraamisessa. Nomessa hakualue pitää suunnitella kunnolla. Suorituskyky vaatii hyvän kestävyyskunnon, koska esimerkiksi harjuaisti heikkenee väsyneenä. Pitää muistaa, että liian tavoitteellinen treeni ei ole hyväksi koiralle. Aikuinen koira kannattaa käyttä fysioterapeutilla näytillä, jotta sille voidaan laatia omat jumppaohjeet tukemaan rakenteellisia puutteita ja ehkäisemään vammoja.



Koira ei välttämättä itse juo riittävästi suorituksen yhteydessä, joten on ohjaajan tehtävä huolehtia, että koiran nestetasapaino säilyy kunnossa. Tarvittaessa (esim. pitkä metsästysreissu) annetaa lisäravinnetta veden mukana. Koira ei pysty hyödyntämään hiilihydraattitankkausta, vaan sen elimistö tarvitsee rasvaa.



Ennen kaikkea oleellista on valita harrastuslaji koiran mukaan. Ennen rasittavan treenauksen aloitusta on syytä ottaa selvää koiran luustoterveydestä, sekä yleisesti huomioida rodun rakenne. Turhaa kuormitusta pitää välttää, ja tarvittaessa onkin parempi suosilla vaihtaa lajia, kuin ehdoin tahdoin rikkoa koira. Nykymuotoisessa lonkkakuvauksessa on ongelmia, sillä kaikki "viat" eivät näy siinä. Vertailun vuoksi Kallio näytti erilaisia röntgenkuvia (muutenkin esityksessä oli paljon kuvia, jotka puhuivat omaa surullisen karua kieltään... ja siis havainnollistivat monet asiat todella hyvin!). Esimerkiksi "löysät lonkat" -diagnoosin saanut koira kannattaisi kuvauttaa uudelleen jokusen vuoden päästä, jotta voidaan seurata mahd. nivelrikon ilmaantumista.



Pennun ja nuoren koiran treenaus tulisi aloittaa maltilla ja harkiten. Kallio suosittelee syöttämään yhtä laadukasta pentuajan kuivamuonaa koko kasvukauden - ei pidä vaihtaa, jos ei ole pakko, eikä toisaalta siirtää liian aikaisin aikuisruualle ikään kuin kasvua hidastaakseen. Kasvuikäinen pentu ei saisi missään tapauksessa hypätä yli oman säkäkorkeutensa olevia esteitä. Liikuntaa pennulle tarjotaan runsaasti, mutta niin, että pentu saa liikkua vapaasti omasta tahdostaan. Pentu ei saa riehua itseään isompien koirien kanssa, eikä toisaalta harrastaa myöskään liiallisia paineja toisten pentujen kanssa. Pentu ei tajua omaa väsymystään silloin, kun sillä on kivaa --> loukaantumisen riski kasvaa huomattavasti. Kaikessa aktiivisessa puuhassa pitää muistaa pitää rajat! Treenataan syviä lihaksia, ja myöhemmin n. 6kk iästä eteenpäin enemmän tasapainoharjoituksia. Pennulle ei käytetä palkkauksessa pallon/frisbeen/tm. heittoa eikä yletöntä motskarin kanssa taistelua. Varsinainen lajiharjoittelu aloitetaan vasta kasvukauden jälkeen. Alle 1v. koiran kanssa ei suositella tehtäväksi yli 5 km teholenkkejä.



Yleisesti pitäisi muistaa harjoitella syviä lihaksia sekä tehdä erilaisia koordinaatio- ja tasa-painoharjoituksia. (Eh. Terkkuja vaan hieroja-Tuulikille, joka on mulle ehkä "muutaman" kerran näistä vihjailevasti myös puhunut... Ollaan me vähän tehty, mutta paljon enemmänkin voisi). Venytellä pitäisi 1-2 pv välein (no tämäkin on jäänyt retuperälle.. pitäisiköhän ryhdistäytyä), ja todellakin huolehtia koiran alkulämmittelystä, loppujäähdyttelystä (maitohappojen poistuminen) sekä koiran pysymistestä lämpimänä koko treenin ajan.



Tosi paljon kaikkea hyvää asiaan tuli. Lisäksi käytiin vielä läpi erityisesti tolleriin liittyviä rakenne ym. terveysjuttuja. Minä tykkäsin. Hyvä luento.

Treeniä ja lihashuoltoa

Treenattiin eilen tunnaria pihalla, läheisen lenkkipolun varrella. Ekalla kerralla V haisteli hyvin, mutta nosti väärän. Totesin, että "oho", ja V kääntyi jatkamaan etsintää ---> löysi oikean. Tehtiin vielä uudestaan. joskaan nyt ei enää näyttänyt oikein olevan haistelua mukava pelissä. Vala syöksähti kapuloille ja poimi heti oikean. Mä en tiedä, mitä mieltä tästä pitäisi olla. Plaa. Saatiin yleisöäkin paikalle, kun pari muuta koiranulkoiluttajaa jäi jutustelemaan keskenään just siihen meidän kohdallemme. Olihan heillä siinä taas ihmettelemistä, kun minä siellä siirtelin pieniä puukapuloita grillipihdeillä...



Illasta lähdettiin vielä Johanneksen kanssa tekemään Valalle hakuruutu. 3 varista, pulu, "pupu" (aka. tee-se-itse kestokani) ja 2 siipidamia. Kauimmainen vaakku oli n. 150 m päässä lähetyspaikasta. Maasto oli harvaa metsää, mutta varsin heinikkoista, joten koira sai loikkia kuitenkin ihan kunnolla. Valaa ei näyttänyt haittaavan, vaan se pisteli menemään ihan täysillä. Pulu, pupu, yksi varis ja damit löytyivät vauhdikkaasti ja ilmeisen helposti. Toka viimeistä varista Vala haki pitkään. Alkoi jo tulla vähän hämää, ettei itse aina edes nähnyt, missä kaukana koira liikkui - onneksi heikko kuitenkin rapisi mukavasti. Lopulta vaakku löytyikin sitten. Viimeinen vaakku käytiin hakemassa yhdessä samalla, kun keräiltiin puista merkit pois. Otteet riistoista olivat hyvät ja palautukset tulivat mulle ekaa vaakkua lukuun ottamatta käteen (mutta se olikin jo aika huonokuntoinen).



Ruudun jälkeen tehtiin vielä hämärtyvässä illassa kakkosmarkkeeraus. Ensimmäinen heitto tuli meistä katsoen suht suoraan eteenpäin ja toinen sivulle. En tiedä auttoiko pimeys jopa Valaa keskittymään tarkemmin, sillä nyt se selkeästi oikeasti markkeerasi putoamispaikat. Ai että! Juuri samana päivänä ennen treenejä kirjoitin kenneltreffejä varten kouluttajalle taustatietoja meistä, ja laitoin, että koira ei osaa markkeerata. Hitsi.







Tänään Valalla kävi hieroja tsekkaamassa lihasten kuntoa. Vala oli varsin hyvässä kunnossa, ei löytynyt mitään ihmeempiä. Itse vähän mietin, että mitähän sieltä löytyisi, sillä juuri pari päivää sitten Vala eräänä aamuna ontui toista takajalkaansa. Kyseisessä jalassa oli vähän jotakin pientä jumia, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan mitään erikoista. Ehkä tuo ontuminen johtui sitten kuitenkin vaan hetkellisestä puutumisesta tms. Mikäpä tässä siis, jatketaan harrastelua ja elelyä entiseen malliin huoletta :)



Tuli muuten viime kirjoituksessa todellakin nuolaistua hiukan etukäteen. Kyllähän se koiran masu meni sekaisin niistä hirviherkuista... no joo. Pieni riisi-kermaviili + jauheliha -kuuri, ja nyt näyttäisi taas olevan elimistön tasapaino kunnossa. Muutenkin meillä on ollut kyllä nuo ruokinta-asiat mietinnässä. Valahan on pentuajan jälkeen aina viime kesään asti syönyt Jahti & Vahti Energia -nappulaa. V alkoi kuitenkin nirsoilla kupilla, eivätkä papanat selkeästikään maistuneet. Hain sitten kokeeksi säkin Hau-Haun Economy Sportia, joka upposikin koiraan ihan eri lailla. Uloste oli kuitenkin koko ajan aika löysää, joten en sitten enempää viitsinyt tätä sille syöttää. Nyt meillä on kolmisen viikkoa ollut kokeilussa Brit Care Activity. Vähän arvokasta, mutta so far so good.

Piiput Kuumina passissa - ja vähän aktiivitreeneissäkin

Tarjolla sekalaista treenipohdintaa nomepuolelta.



Torstaina otin damikassin mukaan ja ajelin Valan kanssa etsimään muutaman geokätkön ja tekemään samalla nometreeniä. Tein Valalle jonkin verran taipparihakuruutua suuremman haun seitsemällä damilla. Kolme dameista kellui vesirajassa ja neljä oli selkeästi metsän puolella. Alue oli suorakaitten muotoinen ja vähän kaareva niin, että näköyhteys lähetyspaikkaan katkesti aika nopeasti. Vala teki ihan hyvää työtä, joskin metsä tahtoi alkuun vetää sitä aika kovasti puoleensa. Kuitenkin sen bongattua ensimmäisen damin järven puolelta sen aivoissa selkeästi syttyi lamppu, ja Vala hakikin kaikki kolme vedessä ollutta damia perätysten.



Ensi kerralla pitää sitten taas tehdä vielä isompi hakualue. En usko, että Valalle on ongelma laajentaa aluetta, mutta ei pidä pilata tätä hyvää tekemistä jäämällä hinkkaamaan paikoilleen samaa juttua. Nyt meillä oli ekan kerran uutena asiana tuo vesialueen mukaan tulo hakuun.





Lelupalkka on Valan lemppari



Tehtiin vielä vähän ex tempore fiiliksissä ohjausharjoitus. Ihan superlyhyt matka, olisikohan ensimmäinen ollut 6m ja toinen sitten ehkä 9-10m. Vedessä kuitenkin, joten siinähän sitä haastetta olikin jo riittämiin meidän taidoille. Jätin Valan istumaan paikoilleen, kävin heittämässä damin (no joo, tämä oli joku tällainen ohjaus/markkeeraus sekasikiö-treeni), palasin takaisin ja lähetin koiran noutoon. Ekalla lähetyksellä Vala yritti päästä pujahtamaan rannan kautta --> kielto, koira uudelleen vierelle ja uusi lähetys. Nyt se lähti uimaan suoraan. Sitten edessä oli vielä ehkä se haastavampi osuus, eli saada koira palauttamaan dami samaa reittiä, eikä kiertämään maan kautta. Me onnistuttiin! Tämän jälkeen vielä toinen kerta tuolla hiukan pidemmällä matkalla, joka se sujui ihan mukavasti myös. Jäi hirveän hyvä mieli tästä treenistä kyllä, meillä oli molemmilla niin kivaa. Sattui vielä niin harvinaisesti, että aurinkokin vähän esittäytyi siinä, joten päästiin oikeasti nauttimaan syksyn kauneudesta.



Viikonloppua vietimme taas Heinolan suunnalla mökkeillen ja puuhaillen kaikenlaista. Vala pääsi tekemään passitreeniä, kun Johannes lähti tarkkuuttamaan hirvikiväärinsä kiikaria. Ennen tätä kesäähän Vala ei ole reagoinut laukauksiin juurikaan, koska ei sillä ole ollut oikein mitään, mihin niitä yhdistää (paitsi ehkä namien syöminen..). Pääsy metsälle ja taipparikäynnit ovat kuitenkin muuttaneet koiran mielikuvaa, ja nythän tuo oikein hyppäsi ilmaan kuulleessaan ensimmäisen laukauksen ja aloitti välittömän pälyilyn ympärilleen, sekä ikävä kyllä myös piippauksen. Jatkettiin kaikessa rauhassa, ja Valakin alkoi loppua kohti selkeästi rentoutua, kun se taas tajusi, että nyt ei todellakaan tapahdu yhtään mitään "kivaa". Onneksi näin :-) Minäkin pääsin kokeilemaan, miltä hirvikivääri tuntuu. Alkuun oli ehkä hiukkasen epäileväinen olo, että kehtaakohan sitä edes, jos vaikka ei osuisi ollenkaan tauluun... hyvä, että kokeilin, sillä tuohan sujui yllättävän hyvin, eikä tarvinnut hävetä.



Lauantaina käytiin vielä illasta ennen hämärän laskeutumista vähän kiertelemässä ja etsimässä hirvien jälkiä. Samalla vähän vilkuiltiin puita ja pellon reunoja sillä silmällä, että olisko jotain lintua sopivasti sattunut eteen.. no ei sattunut. Joku yksinäinen harakka lensi vaan kauempaa ohi. Hirven jälkiä näkyi aika paljon, ja niitä V siinä vähän nuuskutteli, kun osoittettin. Myöhemmin Vala bongasi itse jonkun jäljen, jota se lähti seuraamaan. En tiedä, voi olla, että oli jopa hirvi, mutta saatoi se ihan yhtä hyvin olla joku pupujussikin, joita Vala on tottunut tähyilemään ihan täällä kotona kaupungissakin... hauskaa koiralla ainakin oli.



Sunnuntaina Johannes soitteli puolen päivän aikoihin, että hän on ampunut hirven, jota voisi lähteä katsomaan, jos kiinnostaa jättää tenttikirja hetkeksi aikaa. Mikäpä siinä, hypättiin Valan kanssa kyytiin ja lähdettiin seuraamaan hirviporukan touhua lahtivajalle. Valaa jännitti aika paljon, ja pieni noutaja olikin sitä mieltä, että ei välttämättä kannata ihan lähelle mennä moista elikkoa (tai ainakin pitää hiipiä tosi matalana ja olla joka sekunti valmiina ampaisemaan karkuun)...







Myöhemmin paloitteluvaiheessa Vala pääsi kyllä sitten yllättämään ihan kunnolla. Sehän ei ole aiemmin suostunut syömään riistalihaa tai -luita raakana (muistatteko tämän?). Nytpä se kuitenkin intoutui vetämään kaikkea poisheitettyä kilpaa paikalla olleen talon dreeverin kanssa. Minä siinä sitten ihmettelin silmät renkaina, että mitenkäs nyt näin yhtäkkiä...ja sain Johanneksen lupaamaan, että hän siivoaa sitten, kun Vala tämän maistelutuokion seurauksena oksentaa. No pöh. Eihän se ole edes oksentanut mitään, ja kohta on jo vuorokausi kulunut syömisestä.



Ei silti, en tiedä, miten pysyvää tämä riistalihan syömishalukkuus on. Luita on tuossa kotona, eikä tuo nyt ole taas enää ollut niin kiinnostunut niistä. Ehkä se oli enemmän tuo tilanne vaan. Hauskaa näin kuitenkin. Muutenkin Vala oli taas oikein kiva koira, se tuli hyvin toimeen ihmisten kanssa, ei höseltänyt mitään järjetöntä eikä haastanut riitaa tuon talon koiran kanssa, vaan väisti mielummin, kun toinen ärähti.

Kati Selkämaan tokopäivä

Tokoura lähtee uuteen nousuun. Loppukesän päämäärättömyys on nyt vaihtumassa tavoitteelliseksi treenaukseksi. Hellu haastoi meidän pienen kaveriporukan laatimaan treenisuunnitelmat loppuvuotta varten sekä myös oikeasti suunnittelemaan treenit ennakkoon.



Tänään osalistuin Valan kanssa Kati Selkämaan pitämään tokokoulutukseen. Minä olin ennakkoon listannut treenattaviin asioihin "vähän kaikkea", sillä tosi moni juttu vaatisi huomiota. No kaikkea ei tokikaan alettu siinä purkamaan, vaan muutamia isoimpia juttuja katseltiin enemmän. Koulutuksessa olikin oikein kivasti aikaa kullekin koirakolle, joten tosi paljon ehti tekemään.



Ekalla kierroksella Vala keskittyi luoksetuloon. Selitin meidän historian takapalkan käytöstä ja siitä, miten se on nyt muodostunut pieneksi ongelmaksi Valan ennakoidessa pysäytystä todella paljon. Tätä lähdetiin työstämään niin, että jätin narupallo takapalkaksi aivan kuten normaalistikin, kävelin pois ja kutsuin koiraa. Tarkoituksena oli saada koira tulemaan tasaista vauhtia luokse, ilman pysäytyksiä. Jos koira tulee hyvin --> se pääsee hakemaan palkan. Ekalla kerralla Vala hidasteli aika näkyvästi, ja tuli loppumatkan hitaasti, joten tästä ei palkkaa. Toisella kertaa vauhti jo oli huomattavasti tasaisempaa, joten nyt V pääsi hakemaan pallonsa. Vähän se tässäkin alkoi loikkimaan, mistä pitää päästä jatkossa eroon. Koiran pitäisi tulla tasaista vauhtia koko ajan. Tehtiin tämän jälkeen luoksari pysäytyksellä (seisomaan), mikä sujui sinänsä ihan ok, mutta loikkimisen vuoksi meni kuitenkin aika pitkäksi. Sitten taas suoraan luoksaria samalla tavoin takapalkalla.

• 
  Paljon suoria luoksareita takapalkalla, vauhti pitää saada tasaiseksi


• 
  Pysäytyksiä jonkin verran. Näissä voi käyttää takapalkkaa, mutta erinomaisen hyvä keino on myös hyödyntää apuohjaajaa (tai miel. jopa useampia), joka palkkaa pysäytyksen heittämällä lelun. Huom! Lelupalkka lentää jo käskystä, ei siis odoteta koiran pysähtymistä


• 
  Treenaa eri pituisilla matkoilla ja vaihtele pysäytyskohtaa reilusti

Ekan kierroksen loppuun tehtiin vielä kerran ruutu, ns. näyttöruutuna. Vala meni ihan hyvin, minä sain sitten juosta ruutuu palkkaamaan sen. Sitten tämä jätettiin hautumaan kakkoskiekkaa varten ja V pääsi hetkeksi lepäämään autoon.



Kierrosten välissä tehtiin paikkamakuu, Valalle piilossa n. 2 min. Ei mitään ihmeempiä.



Sitten toisella kierroksella siirryttiin kunnolla ruudun kimppuun. Minä haluaisin, että Vala osaa itse hakeutua oikeaan paikkaan yhdestä lähetyskäskystä. Ensimmäiseksi pitää siis olla olemassa selkeä kriiteri, joka on aina mielessä, kun treenataan. Ei koiralta voi vaatia mitään, jos itse ei ole selkeä ja johdonmukainen.

• 
  Kriteeri palkkaukselle: koiran pitää olla ruudun puolivälin takana

Tehtiin ensin ihan "tavallisesti" käskytettynä, katsottiin vielä, miten koira toimii ja sitten Kati neuvoi harjoituksia, joita tehdä Valan kanssa. Minun lähetyspaikkani oli koko ajan sama, muutaman metrin päässä ruudun etureunasta. Ensin koira oli normaalisti vierellä ja lähetys tästä, V pyörähti etuosassa ja jäi odottelemaan hetkeksi, ja kun mitään ei tapahtunut, niin se siirtyi vähän taaemmas, mistä sai palkan (lelu). Samanlaista tehtiin myös niin, että vein koiran istumaan muutaman metrin päähän ruudun vasemmalle tai oikealle puolelle ja palasin itse omalle paikalleni, josta annoin käskyn. Näiden jälkeen vielä niin, että jätin Valan ruudun taakse. Takana oleminen oli jo koiralle tosi haastava, ja V tarjosikin ensin luoksetuloa. Sitten vielä niin, että vein koiran ruudun sisäpuolelle, toiseen etunurkkaan, palasin taas omalle lähetyspaikalleni, josta annoin käskyn. Vala osasi hakea paikkaa yllättävän hyvin, ja varmaan jatkossa vielä tehokkaammin, kun se oppii enemmän tarjoamaan juttuja itse. Valalla oli selkeästi myös kivaa tässä harjoituksessa!

• 
  Erityisesti treenissä siis saada koira tarjoamaan oikeata paikkaa. Lähetykset eri kohdista.


• 
  Kokeile myös EVL-tyylistä lähetystä, eli lähetystilanteessa naamat vastakkain koiran kanssa


• 
  Jonkin verran pitää myös treenata ns. normaalisti pitkällä matkalla


• 
  Kohdista oma katse siihen kohtaan ruutua, johon tahdot koiran menevän

Tokan session lopuksi vielä vähän seuruuta. Sanoin, että minusta tuntuu, että Vala edistää jonkin verran, joten katsottiin sitten, että miltä homma näyttää. No niinhän se edistikin. Ei mitenkään hälyyttävästi, mutta kuitenkin sen verran, että paketti on vaarassa levitä, jos homman antaa jatkua. Lisäksi käännökset kaipaavat tiukkuutta ja tarkkuutta lisää.

• 
  Jos koira edistää: pieni huomautus ja muutama nopeahko askel taaksepäin, minkä jälkeen taas eteenpäin normaalisti (ilman eri käskyä)


• 
  Heti käännöksen jälkeen pysähtyminen, jotta koirasta tulee tarkkaavaisempi.


• 
  Tehokuuri nyt näitä juttuja, jotta seuruu saadaan takaisin ruotuun

Paljon tuli siis neuvoja ja ohjeita. Ihana saada palautetta ja kunnon ohjeet, miten jotakin liikettä kannattaa lähteä työstämään eteenpäin. Joitakin muiden koirien treeneissä esille nousseita pointteja vielä:

• 
  Luoksarin pysäytyksiä kannattaa treenata esim. kohteen kiertämisen (tai putken, jos on agilitykoira) avulla


• 
  Jos koira tekee virheen, korjaa/anna sen korjata se, mutta älä anna palkkaa tällaisesta suorituksesta (hillitty suullinen kehu ok). Korjatun suorituksen jälkeen tehdään uusiksi ja annetaan koiralle mahdollisuus tehdä kerrasta oikein (tarvittaessa on helpotettava, jotta koira onnistuu)


• 
  Kaukoissa on erityisen tärkeätä miettiä itse, mitä haluaa koiran tekevän. Kuvittele mielessä, miltä asennonvaihdot näyttävät ja miten ne ketjuttuvat toisiinsa. Pitää päättää tyyli, jota tahtoo käyttää.


• 
  Kaukoissa voi auttaa koiraa hahmottamaan takajalkojen sijainnin esim. koskemalla kädellä kevyesti takatassuun tai jopa lattialla istuessa pitämässä omilla varpailla tai kantapäillä "kiinni" koiran takajaloista (koira on siis ohjaajan jalkojen välissä). Tämä toki vaatii yleensä alkuun vähän siedätystä, jotta koiraa ei ahdista toimia, vaikka tassuihin kosketaan


• 
  Ruudun loppuosa: kutsu koira seuraamaan ja pysähdy heti, kun koira on sivulla --> koira joutuu olemaan tarkkaavaisempi, eikä lähde edistämään seuruussa. Ota tähän vaikka avustaja hihkaisemaan merkki heti, kun koira on saapumassa vierelle (itse on aika paha nähdä selän takaa lähestyvää koiraa...)

Kaiken kaikkiaan siis oikein hyödyllinen päivä, minä ainakin koin saaneni paljon irti tästä. Vala sai myös huisisti kehuja työskentelystään - ja ihan älyttömän kivahan tämän koiran kanssa onkin tokoilla! Koirassa riittää potentiaalia, joten se on minusta kiinni, miten tässä edetään.

Kesämuisteloita

Joskus jonkun muunkin ottamia kuvia. Kaikki nämä (c) Juho-Matti Rautiainen









 

Ilta ennen taipparistarttia. Pikkasen taitaa jännittää ja ahdistaa.

Muutoin ei ihmeempiä. Perustreenailua, nomessa on tehty vähän ohjauksia ja tokossa koitetaan saada niitä voi-liikkeitä kasaan. Toko ei tosin oikein ole edennyt, sillä se vaatisi säännöllisempää ja suunnitellumpaa treenausta. Ei vaan tahdo aika riittää. Koulu, työt, harrastukset.

Montaa sorttia

Kävin vetämässä Valalle verijälken torstaina. Ensin ajattelin tehdä "kunnolla": vetään jäljen to illalla ja käydä sitten pe aamusta ajamassa. Alkoi kuitenkin laiskottaa, ja säätiedotuskin lupasi perjantaille sateita, niin päätin sitten kuitenkin ajaa jäljen heti. Muutoinkin vähän epäilytti, sillä edellisestä kerrasta on kulunut aikaa jo vuoden verran. Jäljestä tuli vähän aikomaani lyhyempi, sillä törmäsin vähän yllättäen sellaiseen kuusikko-kosteikkoon, joka lillui vettä (ja siis minähän en todellakaan ollut viitsinyt etukäteen käydä jälkeä suunnistamassa...).



Jäljen teon jälkeen otin Valan autosta, ja teimme metsäautotiellä ohjausharjoituksia. Käytössä oli valkoiset namikupit, joille lähetin Valaa. Pikkuisen meinasi koiran usko loppua kesken, kun tehtiin pidempi eteenlähetys (ehkä n. 80-90 m), mutta uusintakehotuksilla meni perille asti ja sai palkkansa. Luulen, että se oli ihan hyvä oivallus Valalle. Selkeästi koiralla oli muutenkin kivaa, ja se taisi ottaa tämän harjoituksen melkoisena leikkinä, jossa kehotuksesta sai juosta syömään nameja :) Mutta hyvähyvä. Lisää tätä lajia vaaditaan kyllä. Tästäkin ehkä saisi apuja myös tuohon vesiongelmaan, ts. koiran itseluottamuksen nostamista ja irtaatumista.



Sitten jäljelle, jolla ikään oli kaiketi n. 45 min. Vala nuuskutteli alkumakausta aika tarkasti ja vähän ihmetellen, mutta lähti siitä sitten yllättävän reippaasti etenemään jälkeä pitkin. Maasto oli hankala (ihan oikeasti. Ensi kerralla vähän enemmän järkeä, mihin sen jäljen vetää), aika risukkoista ja paikoin myös märkää. Vala eteni silti hyvin, pystyin helposti päästämään sen koko liinan mitan päähän. Aiemmin viime vuonna tehdyillä muutamalla jäljellähän V ei todellakaan edennyt tehokkaasti ja kyseli minulta tosi paljon, että mitä tässä pitäisi tehdä. Nyt jouduin paikoin hidastamaan sen vauhtia, että itse selvisin fiksusti risukoiden yli perässä. Näissä kohdin se kääntyi vähän katsomaan, mutta jatkoi siitä sitten taas jäljestämistä samalla innolla. Reilu puolen välin jälkeen oli yksi makaus, jonka V ensin ohitti, mutta palasi sitten itse takaisin ja jäi nuuskimaan kohtaa tarkemmin. Tästä sitten aika vauhtia kohti kaatoa. Kaatona oli hirven sorkka, jota V nuuskutteli vähän epävarmana, mutta innostui kovin, kun sitä vähän kehui.

Tämä sujui siis sinänsä ihan yli odotusten verrattuna viime vuotisiin kokeiluihin, Ehtisiköhän sitä vielä tänä syksynä uudemman kerran... jos vaikka sitten yrittäisi tehdä vähän fiksumman jäljen.



Eilen suunnattiin vielä tokoilemaan tallille illasta (jep, tätä ihmettelimme itsekin, miten ainoa kaikille treenikavereille sopiva yhteinen aika löytyi perjantai-iltana kahdeksasta eteenpäin??). Oli ihan mahtavat treenit, tosi tehokasta ja fiksua tekemistä kerrankin! Laskimme ennakkoon, että jokaisella koirakolla on aikaa n. 8min tehdä oma settinsä, ja sen mukaan katsottiin aikaa kellolla.  Tein Valan kanssa ruutua, hyppynoutoa ja luoksaria. Ruutuun lähetys ehkä 10-15 m matkalta, ekalla kerralla niin, että siellä oli lelupalkka valmiina ja kaksi kertaa tyhjää, jolloin minä heitin lelun palkaksi. Viimeisellä kerralla V kääntyi ensin seisomaan ruutunauhan etupuolelle, mutta siirtyi uudella käskyllä oikeaan paikkaan, mistä sai sitten palkan. Hyvähyvä. Hyppynoudossa ensin kerran kutsuhyppy niin, että annoin Valalle kapulan valmiiksi suuhun, sitten pari kertaa koko liike. Talillla on yllättävän hankala heittää kapulaa: se pomppii sen verran, että menee helposti sivuun esteestä. Nytkin kävi näin, pahiten vinoon heittämäni kävin kerran hakemassa itse pois, mutta "livemmät" vinoudet V sai hakea. Hyvin hakikin, ei kiertänyt estettä! Sinänsä siis ihan superhyvä harjoitus, oikeastaan näin pitäisikin tehdä treeneissä, sillä en minä sitä kapulaa kuitenkaan onnistu kokeessakaan heittämään niin, että jäisi suoraan esteen taakse. Sitten vielä luoksarin maahanmenoja. Ihan jees. Vala on vielä epävarma tässä, joten pitää muistaa pitää harjoitukset tarpeeksi helppoina. Ei saa ahnehtia matkaa! Nopeuteen myös huomiota, V on nopea koira, joten se pitäisi saada esiin tässäkin liikkeessä.



Kaikkien tehtyä yksittäiset kierroksensa tehtiin vielä paikkamakuu, jokainen sinänsä omaan tahtiinsa. Valalle oli tarkoitus tehdä 4 min piilossa. Häiriöt olivat kuitenkin sen verran suuret (mm. takana olevalla kentällä tehtiin agia kera räkyttävien koirien), että jätin ajan huomattavasti lyhyemmäksi. Kävin myös välissä kertaalleen palkkaamassa, sillä V näytti aika levottomalta. Kaikesta huolimatta se pysyi maassa ihan kivasti, joten jälleen tämä oli kyllä harjoituksena ihan superhyvä. Kylläpä näistä tokoista jäi oikeasti hyvä mieli! Niin kivaa! Vala oli super tehdessä, ja odotteluajankin se oli rauhassa seinustalla makoilemassa.



Aika aktiivista elämää on tullut nyt vietettyä. Minun ainoa "lomaviikkoni" ts. työsoppari loppui elokuun loppuun ja koulu alkaa vasta ensi viikolla (no koulujuttuja olisi pitänyt kyllä jo aloitella, mutta en vaan ole millään jaksanut). Maanantaina alkaa arki.

Hohhoijaa

Eilen pidettiin tollerikerhon Tampereen aluetoiminnan järjestämän "minitaipparikurssin" viimeinen kerta. Vala teki ennen ja jälkeen omaa treeniä, koulutuksen ajan se sai taas sitten odotella autossa. Ihanasti V oli ihan hiljaa autossa ollessaan, näkyi maikailevan rentona takapenkillä. Monestihan se on aiemmin  piippaillut siellä ollessaan, varsinkin tällaisissa tilanteissa, kun se näkee ja kuulee minun olevan ihan lähellä. Kurssi meni oikein kivasti, ja oli omasta puolestani kiva pystyä järjestämään tällainen pieni koulutus sitä pyytäneille. *vink vink* siis, jatkossakin, jos kaipaatte aluetoiminnalta jotakin actionia, niin ihan oikeasti niitä ideoita saa ja kannattaa kertoa! Nytkin aloite tuli siis kimppalenkillä, yksi ehdotti tällaista ja toinen heti keksi suositella kouluttajaakin, jota voisi pyytää :)

Nurjempana puolena tosin pääsin minäkin kokemaan tämän talkoolaistyöntekijän vitsauksen... järjestetään jotakin, ihmiset ilmoittautuvat ja haluavat osallistua ja sitten yhtäkkiä ei vaan ilmaannutakaan paikalle, eikä vaivauduta ilmoittamaan mitään. Hitto vie! Ei se nyt niin vaikeata ole. (Ja jos tätä joku sattuu lukemaan, niin teille asianmukaisesti peruneille kiitokset ilmoittamisesta! :) )



Vala tosiaan teki omaan treeniänsä eilen myös. Alkuun markkeerauksia pululla. Ajateltiin vähän paikata viikonloppuista kyyhkyepisodia nyt tällä. Ekalla V olikin aika epäileväinen aluksi, mutta toi sitten ihan hyvin. Ekalla se oli myö aika pihalla putoamispaikasta, ei yhtään näyttänyt hahmottavan, vaikka matka oli suht lyhyt. Tehtiin toistoja, nyt ylösotot olivat nopeampia, mutta muutoin sama ongelma itse markkeeraamisen kanssa. Vika heitto oli pisin, ja sen Vala ihan selkeästi oikeasti markkeerasi, ja nouto sujui mallikkaasti. Palautukset ok. Vähän se meinasi syljeksiä mun jalkoihini sitä, mutta osa palautui käteenkin.



Lopputreeni oli puolestaan hakuruutu, kolme varista & pulu. Vala löysi vaakut aika vaivattoman oloisesti ja teki tosi kivaa hakua. Pulu vähän teetti enemmän töitä, mutta lopulta sekin sitten löytyi sieltä viimeisenä. Varikset V palautti vähän huonosti, pudotti maahan lähellä minua. Pulun palautus oli parempi. Haku oli kyllä kivan vauihdikasta, tehokasta ja omatoimista. Tykkäsin!



Tänään suutasimme illasta Nuuskujen nometreeneihin. Alkuun ajatuksena oli tehdä vesimarkkeerauksia ja hakua. Haku jätettiin kuitenkin lopulta väliin, sillä markkeeraukset menivät sen verran hieromiseksi, että ajattelin olevan parasta jättää illan treeni niihin. Ekaksi yrityksessä oli helppo ykkönen, muutaman kymmenen metrin matka. Heittäjä oli vastarannalla V näki heiton hyvin, oli innoissaan - ja ei lähde noutoon. Kerronko, että v*tutti?  Toinen koira sai sitten käydä poimissa damin pois järvestä. Sitten tehtiin Valalle tosi helppoa perusnoutoa, heitto samalta rannalta meidän takaa/vierestä - ei ongelmaa. Pariin kertaan samaa, hyvin menee. Uusi yritys niin, että heitto tulee toiselta rannalta, nyt kuitenkin ensimmäistä lyhyempi matka. Ja mitä tekee V? Lähtee noutoon, ui ehkä 7-8 m käy tsekkaamassa pystyssä olleen lumpeenlehden ja palaa takaisin. En saa sitä kääntymään - se vaan selkeästi painestuu mun käskytyksestä. Yritän vielä, ei lähde tarpeeksi kauas, vaan poimii puoliuppeluksissa olleen kepin pätkän mukaansa ja palauttaa sen rantaan. Palautus ei tosin edes tule minulle, vaan V suuntaa taaempana ollutta kepoa kohden yrittäen väistellä minua.



Veätydytään sivuun ja tehdään taas tilaa toiselle koirakolle, joka saa käydä poimimassa meille heitetyn damin talteen. Itse sain siinä kiehua hetken raivosta. Koira ei toimi, kun pitäisi tehdä hommia, ja nyt kun odotellaan, niin se tottakai piippaa nähdessään toisen koiran pääsevän hommiin. No joo. Vähän hengenvetoa taas siihen väliin ja sitten miettimään, että mitä pitäisi tehdä. Itse olin sitä mieltä, että lopetetaan tähän paikkaan. Kepo oli eri mieltä, että nyt pitäisi kuitenkin treenata ja saada koira ihan oikeasti onnistumaan. Ei ole mitään järkeä siinä, että minä painostan sitä tuollaisessa tilanteessa, jossa selkeästi sen itseluottamus ei muutenkaan riitä.



Siirryimme sivummalle jatkamaan treeniä keskenämme. Teimme pienen suunnanvaihdoksen, kepo tarttui nyt ohjaksiin ja minä sain toimia ihan vaan damin heittäjänä. Tehtiin neljä noutoa niin, että jokainen oli aina edellistä pidempi matka (minä siirryin aina rantaviivaa pitkin eteenpäin heittämään). Vala kävi aika kierroksilla lähetystilanteissa, mutta muutoin oikein jees. Se ui hyvin, nouti mielellään, kuunteli luoksetulopilliä ja palautti damit nätisti J:lle (kaksi jalkojen juureen, kaksi kauniisti käteen asti). Ekaa damia se oli lähdössä palauttamaan minulle, mutta siinä se tosiaan reagoi hyvin pilliin ja uikin J:n luokse lähetyspaikkaan. Siispä saatiin kuin saatiinkin treenit päätettyä hyvissä fiiliksissä lopulta.



Nyt mulle lisää koiranlukutaitoa. Pitää vaatia, mutta myös tietää, milloin ja miten. Ei pidä painostaa liikaa! Pitää jatkossa hakea enemmän treenifiilistä. Treeneissä pitää olla kivaa ja koiralla pitää olla oikeasti mahdollisuus onnistua! Niin perusjuttuja, ja peiliinhän tässä pitää taas tuijottaa.

Metsällä

Viikonloppuna tarjoutui mahdollisuus lähteä kepon ja hänen kummisetänsä kanssa lintumetsälle. Lauantaina iltapäivästä sekä sunnuntaina aamusta olimme kyyhkyjahdissa ja vielä lauantaina illalla passissa sorsien toivossa. Viikonlopun saldona oli kaksi kyyhkyä, sorsista ei tosiaan tällä kertaa näkynyt vilaustakaan. Komeasti pääsi myös katselemaan kurkia lähietäisyydeltä, kun neljä sellaista laskeutui ihan passipaikan eteen tepastelemaan ja syömään.



Vala oli aika väsynyt painittuaan ja juostuaan vuorokauden verran Jaska-bortsun kanssa, ihan täydellinen mielentila siis lähteä passiin! V olikin ihan hiljaa koko ajan, ei kertaakaan päästänyt pienintäkään piippausta millään kerralla. Sen sijaan pikkukettu ihan oikeasti käpertyi nukkumaan jalkojen juureen tai muuten vaan makoilemaan rauhassa. Su aamusta huomasi jo kyllä, että V:llä sinänsä oli edellisen päivän pohjalta selkeämpi mielikuva siitä, mikä on homman nimi, ja silloin se istuskeli skarpimpana tarkkailemassa ympäristöä (takana oli toki myös yöunet),



Vähän harmillisesti molemmat pudotukset jäivätkin haavakoiksi, mistä Valalla meni pasmat sekaisin. Väisti karkuun ja katseli sen näköisenä, etteivät nämä riistat ennenkään ole päälle käyneet... Toisella kyyhkyllä tehtiin kuitenkin vielä nouto, ja sen V kyllä lopulta kantoi kivasti ja palautti käteen - tosin mentyään ensin vähän ohi. Ilme oli samanlainen, kuin taipparitreeneissä on ollut pupun kanssa, eli että kyseessä on aika kiva aarre.



Pieni moka kävi myös siinä, ettei tullut tutustutettua Valaa ennakoon kaaveisiin. Hups. Just se juttu, mitä aina kaikkialla painotetaan. Niinpä V ekalla pudotuksella olikin alkuun sitä mieltä, että se voisi ihan hyvin tuoda mulle yhden kyyhkyn kuvan sieltä pellolta. Ihmekös tuo, onhan siitä muutoin välillä tullutkin pyydettyä koiraa noutamaan kaikenlaisia esineitä. Aika nopsaan Vala onneksi uskoi, etten tällä kertaa halua sitä muoviesinettä, vaan nyt pitäisi etsiä jotakain muuta. My bad. Myöhemmin kaaveista ei enää näyttänyt olevan haittaa.



Eli noin yhteensä ihan hyvä eka metsästysreissu. Noudot sinänsä eivät menneet putkeen, mutta olen toisaalta todella iloinen passissa olon rauhallisuudesta ja koiran yleisestä mielentilasta, että hyvä mieli jäi. Uusiksi pitää päästä. V:llekin kun saisi lisää kokemusta ja varmuutta. Sitä ennen tosin pitää ihan oikeasti nipottaa pillikuuliaisuudesta, tarvitaan aika lailla muistinvirkistystä luoksetulopilliin (jännä sinänsä, kun tätä nyt on taipparitreenissäkin kuitenkin käytetty!) sekä pysähtymiseen (no tätä taas ei ole kesän aikana edes hirveästi tullut käytettyä). Lähihakupillitystä on tehty muutenkin ihan vaan pari kertaa, joten se on vielä opetusaseteella.

Niki hoidossa

Niki-pappa muutti meille pariksi päiväksi vanhempieni lähdettyä reissuun. Sinänsä pappa on ihan hyvissä voimissa ja viihtyy meidän pikkuasunnossamme aika hyvin. Minun hermojani kyllä raastaa käydä noiden kanden otuksen kanssa yhtäaikaa lenkillä. Ne ovat aina menossa eri suuntiin, ja kun toinen on kuuro (ja äärimmäisen jääräpäinen), niin kommunikointi on välillä aika haastavaa. Vala on saanut nyt sopeutua hetkeksi vähän rauhallisempaan ulkoilutahtiin, sillä minulla ei ole aikaa käydä joka kerta noita erikseenkään ulkoiluttamassa. Eipä tuo onneksi Valaa ihan hirveästi näytä haittaavan, se on sopeutuvainen otus.







Jonkun verran Niki yskii, mikä kyllä huolestuttaa minua jonkin verran. Onhan tuo tänä vuonna käynyt eläintohtorilla näytillä, eikä silloin ole mitään vakavampaa havaittu. Eikä siis sinänsä koiran voinnissa ja mielialassa ole valittamista, joten kaipa me vaan nyt seuraillaan tilannetta. Niin kauan, kuin koiralla on kivaa ja elämänhalua jäljellä, niin mikäs tässä :)





Tältä meillä yleensä näyttää sisällä. Molemmat viihtyvät omissa oloissaan torkkuen.



Minä itse osallistuin viime viikonloppuna elämäni ensimmäisiin nome-kokeisiin - talkoolaisena ilman omaa koira kylläkin. Kyseessä oli Novascotiannoutajat ry:n nome-mestaruuskoe Jämsässä. Meikäläiselle napsahtanut nakki laittoi viettämään päivän avo-voi -luokkien suorituspaikalla. Talkoilu tarjosikin hyvät mahdollisuudet seurata kokeen kulkua ja tehtävien suorittamista. Kiva nähdä eri koiria ja ohjaajia töissä. Hirmuisesti oli tuttuja paikalla, sekä kisaamassa että talkoilemassa. Päivä kuluikin varsin nopeasti ja mukavissa tunnelmissa. Vähän tiukemmin taisi se nomekärpänenkin puraista taas ja tuli uusia ideoita ja ajatuksia treenaamisesta. Kunpa vaan olisikin enemmän aikaa puuhata kaikkea!

Taipparit vol.2

Lähdimme perjantaina kepon ja Valan kanssa mökkeilemään Etelä-Savoon. Melkoinen liuta kepon kavereita siellä sitten olikin viikonloppua viettämässä.... tulipa taas Valalle kunnon siedätyshoito vieraita ihmisiä kohtaan. Vähän se olikin perjantaina illasta varpaillaan, varsinkin kun tuli pimeätä. Silloin piti haukahdella ja murista "oudoille" ihmisille. Nopeasti tuo kuitenkin rauhoittui ja rentoutui ja ihmiset olivatkin kivoja kavereita. Ihmeen mörkökausi kuitenkin menossa.







Meillä jäi juhliminen aika vähiin, ja kiltisti suuntasimme jo sänkyyn peiton alle lauantai-iltana siinä vaihessa, kun toiset olivat vasta menossa saunaan. Sunnuntaina kännykkä piippasikin herätyksen viideltä aamulla. Siinä sitten pakkailtiin tavarat ja hipsittiin hiljaa autolle ja aloitettiin ajomatka kohti Toivakkaa ja taippariyritystä numero kaksi. Lauantaina illasta meinasi puskea taas koepaniikkia aikalailla, vaikka sinänsä tuntuikin, etten tätä jännittänyt yhtään niin paljon. Ruuan kanssa meni pari viinilasillista, niin kyllä sitä sitten ihan oikeasti pystyi siinä lopettamaan turhan jännittämisen. Ei sillä, kyllä se tunne oli jo aamusta taas palannut, mutta pysyi kuitenkin aisoissa silloin.











Vala sai aamupäiväryhmän starttinumeron kolme, joka oli ihan mukavaa. Ehti siinä rauhassa olla, muttei kuitenkaan tarvinnut odotella liian pitkään. Ensimmäisellä lokilla Vala hieman empi veteenmenoa, ts. meni aika varovaisesti eikä roiskauttanut sillä tavoin, kuten se usein treeneissä tekee. Palautus hyvin. SItten veneestä heitetty lokki, se edellisen kerran murheenkryyni. JA TAAS. Vala ei lähtenyt ollekaan noutoon rannasta. Tuomari tulkitsi niin, että se ei nähnyt heittoa (mikä kyllä pitää paikkansa sekin, sillä V kääntyi katsomaan ampujaa laukauksen kuulleessaan). Heitettiin uusi lokki, edellisen viereen. V ei lähtenyt vieläkään noutoon, vaan pyrkin korvat luimussa väistämään tilannetta. Ilmeisesti edellisestä kerrasta oli jäänyt vähän ahdistava fiilis koiralle mieleen. Kerroin tuomarille tästä tilanteesta, jolloin hän pyysi veneen siirtymään reilusti kauemmaksi pudotuksista. Tässä vaiheessa itselläkin oli sen verran järkeä, että tajusin, että nyt pitää pystyä nollaamaan tilanne ihan täysin. Pyysin Valan rauhallisesti sivulle, kehui ja silitin, kyykistyin viereen ja selkeästi kädellä osoitin lokkia ja sitten vasta rauhassa "hae"-käsky. Vähän empien Vala lähti liikkeelle, mutta alkoi kuitenkin uida lokkia kohti. Se vilkuili matkalla muutamaan kertaan veneen suuntaan, mutta jatkoi kuitenkin. Itse en uskaltanut rannalla liikahtakaan tässä vaiheessa, rukoilin vaan mielessäni, että mene nyt, mene nyt. Ja se meni ja palautti lokin minulle! Whii! Tuomari totesi tämän olevan ok, sillä hän pystyi jo ensimmäisestä noudosta näkemään, ettei se itse lokki tai veteen meno ole koiralle ongelma. (Tätä painestumis-ongelmaa pitää kyllä alkaa työstää ja selvitellä treeneissä jatkossa.)





Tässä vielä ennen vesityön alkua... sitten ei muita kuvia ennen jälkeä olekaan. Kamera oli kepolla, joka yhtäkkiä olikin yleisössä alkanut jännittää niin meidän suoritusta, että unohti kuvata. Mutta ehkä hyvä näin, taisi minun jännitykseni siinä suorituksen alussa hypätä minusta sinne yleisön puolelle :)



Onnistuneen vesityön jälkeen siirryttiin hakuruutuun. Haku oli aika kivassa maastossa, suht hyvin pystyi itsekin seuraamaan koiran liikkeitä. Vala nouti ensimmäisenä heittovariksen, ja alkoi sen jälkeen tehdä tosi hyvää hakutyötä. Se eteni varsin pitkälle ja näytti toimivan tehokkaasti. Kertaalleen tuomari pyysi kutsumaan sen takaisin, kun V: n työskentely laajeni pikkuisen turhankin kauas. Vala kuunteli hyvin pilliä ja lähti innolla uudestaan hakuun. Neljän variksen jälkeen tuomari totesi, että "kytke koira". Itsellä meni tässä hetkeen aikaa, ennen kuin aivot sisäistivät viestin, että tämä oli jo riittävä näyttö työskentelystä. Tuomari kehui kovasti hakutyötä, oli kuulemma oikein kivan näköistä :)



Tämän osuuden jälkeen suunnattinkin sitten istuskelemaan kokeen keskuspaikkana toimineelle laavulle. Huomasin yhtäkkiä olevani kovin nälkäinen, mutta onneksi pääsin paistamaan makkaraa siinä nuotiolla. Mökkireissueväänä ollut irttaripussi oli myös oikein kiva lisä. Tässä oli aika rento olo jo. Jälki on kuitenkin se juttu, jonka V on suorittanut aina treeneissä onnistuneesti ja pupu on sille ollut se kivoin riista noutaa. Piti toki muistuttaa itseä, että ainahan voi tapahtua mitä vaan, ei pidä olla liian itsevarma.







Olimme toisena koirakkona jäljellä, joten omaa vuoroa ei siinä sitten enää tarvinnut tien varressa odotella kovinkaan kauan. Vala nuuskutteli alkumakauksen ja ampaisi sitten liikkeelle.





Näin, että se lähti alkuun kartaamaan jonkin verran väärään suuntaan, eikä nenäkää näyttänyt silloin olevan täysillä mukana. V kuitenkin paikkasi erehdyksen nopeasti ja löysin jälken uudestaan helposti. Hetki odottelua (pulssi jossakin huippulukemissa) ja sitten näkyi, kun tuomari nosti käden ylös merkiksi. Odottelin rauhassa, ja sieltähän punaturkki sitten hetken päästä ilmaantui metsästä takaisin kanin kanssa.









Se oli sitten siinä, NOU1-tulos :)



Tämän myötä tälle vuodelle asetetut tavoitteetkin on nyt jo saavutettu. Taipparit suoritettu ja tokossa on avo:sta ykköstulos. Voi olla, että tokossa kisataan vielä loppuvuodesta, jos treenit menevät putkeen ja juoksut eivät sotke kuvioita ihan täysin. Ehkä hömppäillään vähän sen rally-tokonkin parissa. Treenataan me nomeakin, ei tätä nyt tähän voi jättää. Joskus olin sitä mieltä, että taipparit riittää minulle, mutta tiedättehän, älä koskaan sano ei koskaan. Katsotaan, jos vaikka ensi kesänä pystyisi. Oikealle metsälle pitäisi ainakin vielä suunnata nyt syksyn aikana.

Huvin vuoksi ja aktivoinnin kannalta

Olimme sunnuntaina Nuuskujen järjestämissä rally-toko –treeneissä. Laji sinänsä oli tuttu minulle, noin niin kuin paperilta luettuna. Käytännön kertana tämä oli kuitenkin uusi – ja kivaa oli!

 

Tarjolla helpohko alokasluokan rata kokeiltavaksi, joka ensin käveltiin ryhmänä läpi ja katsottiin siinä rauhassa kaikki kyltit. Sen jälkeen kukin saikin vuorollaan suorittaa radan koiran kanssa. Vala oli vähän ihmeissään, että mitäs tämä tällainen tokoilu on. Toisaalta sitä iloista asennetta ja intoa ainakin löytyi. Vala teki myös vaaditut asiat nopeasti (esim. maahanmenot) ja oli aika skarpin oloinen. Pitäisi muistaa pitää se yllätyksellisyys mukana tavallisissa tokotreeneissäkin.

 

Kokeilukerrasta jäi oikein kiva fiilis. Pieni kilpailuintokin syttyi, joten katsotaan jos sitä vaikka joskus huvin vuoksi…

 

Tokoakin tehtiin vähäsen, sillä paikalla oli hyppyeste. Ensin kapulan kanssa kutsuhyppy ja sitten perään kunnon hyppynouto. Hyvin meni. Lisäksi Vala jumppasi kaukoja (näitä on koitettu muistaa treenailla myös kotona esim. ruokakupilla) sekä teki yhden kapulan tunnarin. Tunnarissa nousi esiin yksi ilmeisen merkittävä pointti: tajusin, että V käyttää ilmavainua. Siksi se ilmeisesti epäonnistuu nyt niin helposti. Se haistaa, että ”oma” on jossakin siinä, mutta koska nenu ei painu maahan, niin se päätyy arpakaupalla nappaamaan vaan jonkun kapulan. Tehtiin tunnaria myös eilenillalla: ensin yhdellä ja sitten häiriökapuloiden kanssa. Yhdellä ok, mutta häiriökapuloiden kanssa se todellakin näytti poimivan  kapulan aivan satunnaisesti. Milläs minä nyt saan sen kirsun kääntymään takaisin maata kohti, jotta V tajuaisi oikeasti haistella niitä kapuloita ilman sijasta?

Eihän tästä tule yhtään mitään

Eilen perjantaina kävimme tokoilemassa Hellun & Syken kanssa. Tuntui, että hommasta oikein tullut meidän osalta yhtään mitään - Valalla oli aivan valtavasti energiaa, eikä koira tuntunut pysyvät millään minulla käsissä. Koiralla oli ilmeisesti kivaa, mutta eihän me treeneissä saatu oikein mitää aikaiseksi. Ruutu on jäänyt (taas) hinkkaamaan paikoilleen, tunari oli ihan kamalaa sinkoilua ilman nenän käyttöä, kaukoissa pitäisi malttaa tehdä helpompaa treeniä vielä. Seuraaminen oli ihan jees, tehtiin askelsiirtymiä.

 

Jos tokokentällä on jo ylikivaa, niin tänäänpä niitä kierroksia sitten vasta löytyikin, kun kävimme tekemässä muutamia vesinoutoja. Olimme liikkeellä isän ja Nikin kanssa, ja Vala nousi ihan älyttömille kierroksille siitä, että Niki oli mukana. Kolme noutoa tehtiin kuitenkin ja muutoin V sitten keskittyi huutamaan rannalla (siis todella huutamaan, ei ole ennen tainnut siitä lähteä noin kovaa ääntä).  Mutta toisaalta, jos näillä kierroksilla onnistuttaisiin välttämään edellisissä taippareissa kohdatut karikot, niin olen tyytyväinen. Kokeen jälkeen pitää sitten keskittyä ehdottomasti passitreeniin.

 

Nipsu-pappakin kävi uimassa. Isän mukaan se ei ole koko kesänä juurikaan enää tahtonut uida, vaan tyytyy vain kahlailemaan. Nyt pappa näytti olevan sen verran intoa täynnä, että heitettiin sillekin pariin kertaan damia noudettavaksi. Ihan lyhyitä vaan, mutta sen verran, että pääsi uimaan. Nipsu vaikutti kovin tyytyväiseltä, ja olisi varmasti omasta mielestään jaksanut paljon pidempäänkin. Hirveästi ei kuitenkaan uskallettu, sillä onhan tuo jo vanha, eikä ole kauhea innostunut enää lenkkeilystä sinänsä, vaan tyytyy monesti esim. vain 10 min aamulenkkeihin. Tänään oli hyvä päivä, ja isäkin totesi, että sehän nuorentui ainakin viisi vuotta heti :) Kotona vanhempieni luona Niki jopa intoutui juoksemaan Valan mukana, mikä on kyllä erittäin harvinainen näky.

Ajatukset taippareissa taas

Olimme tällä viikolla treenailemassa SV-porukan kanss, kiitosta vaan vielä kaikille seurasta ja avusta. Valalle tehtiin aika koemainen treeni. Alkupuhuttelussa Vala pyrki väistämään tuomarina esiintynyttä Rikua samalla tavoin kuin meidän edellisessäkin kokeessa. Nyt se kuitenkin rauhoittui nopeammin ja söi hyvillä mielin Rikun tarjoamia nappuloita. Tätä on nyt tullut analysoitua enemmän ja vähemmän, ja luulen, että se meidän edellinen koeyritys kaatui Valan paineistumiseen koetilanteesta ja veneessä istuvista vieraista tyypeistä.



Nytkin treeneissä kävi ihan samoin. Eka vesinouto heitettiin pienen metsäjärven toiselta puolen (Vala ei tiennyt, kuka heittäjä oli) --> Vala ei lähtenyt noutoon. Käskystä sain sen hyppäämään veteen, mutta en etenemään yhtään kauemmas. Kiersimme järven, ja heittäjän (joka oli siis meidän oma kepo :D) Vala pyrki taas väistämään ja selkästi ahdistui "vieraasta". Vasta ihan vieressä V tunnisti ja sen jälkeen asenne olikin taas ihan eri. Lokki saatiin talteen. Tämän jälkeen tehtiin vielä pari vesinoutoa lisää, niissä ei sitten enää ollut ongelmia.



Seuraavaksi vuorossa oli hakutyö. Ruudusssa oli tosin vain neljä vaakkua, mutta pistin Valan hakemaan ne kaikki. Vauhtia riitti ja ilmeisesti Vala teki aika laajaa aluettakin. Pari kertaa jouduin pillittämään pois, kun Vala kiersi jo lähetyspaikan taakse. Se lähti kuitenkin aina hyvällä innolla uudestaan ruutun. Eka varis palautui huonolla ottellaa, muista linnuista ote oli hyvä.



Ruudun jälkeen V pääsi hetkeksi autoon odottelemaan. Loppun sitten vielä jälki, joka ilmeisesti oli vähän taipparijälkeä lyhyempi. Ei ongelmia :)



Jäljen jälkeen tehtiin vielä vesinoutoa. Tässä vaiheessa V:n kierrokset alkoivat olla aika korkealla, mikä purkautui sitten ääntelynä. Itse noutotehtävä meni kuitenkin hyvin.



Puolitoista viikkoa aikaan koitokseen nro 2.

Voi voi...

Pikkuhiljaa on kypsytellyt ajatusta, että joskohan seuraavat tokokisat kisattaisiin voittaja-luokassa. Avoin luokka ei vaan enää kiinnosta, sillä sen verran paljon turhautumista niiden liikeiden kanssa on tullut koettua tämän vuoden aikana kisojen peruuntumisten vuoksi.

Teinkin taannoin itselleni listan paperille voittajan-liikkeistä samalla miettien, mitä Vala osaa ja missä vielä vaaditaan työtä (ja kuinka paljon).

Paikkamakuu: Check. Treeneissä kyllä olisi syytä tehdä vielä pidempiä aikoja, 5 min on aika hyvä tavoite. Muistettava kuitenkin vaihtelevuus kestoissa.

Seuraaminen: No joo. Viime aikoina on esiintynyt edistämistä ym., joten viilausta vaaditaan. Periaatteessa kuitenkin ok.

Istuminen: Tätä on tehty vasta ihan parilla treenikerralla. Aika vapaamuotoisesti vielä, sillä Vala näemmä tarjoaa maahanmenoa tosi helposti. Sinänsä tämä pitäisi olla kuitenkin kohtuu helppo opettaa...

Luoksetulo: Samaten luoksarin maahanmenoa on tehty ihan vain parissa treenissä. Vartaloapujen kanssa oikein hyvin, mutta pelkästä käskystä V arpoo seisomisen, maahanmenon ja istumisen välillä. Asia erikseen on sitten tietty vielä yhdistää kaikki osat yhteen kokonaiseksi liikkeeksi...

Ruutu: Ruutua on treenattu niin vaihtelevilla tekniikoilla, ettei mitään rajaa. Joku yhtenäisempi tapa olisi ollut fiksu, mutta tällä mennään. Liikkeen loppuosaa on tehty joskus kauan kauan sitten, eli se pitäisi kyllä ottaa kans mukaan treeniohjelmaan pikapikaa. Ja sitten tietty olisi taas se palojen yhdistäminen.

Hyppynouto: Check.

Metallinouto: Check.

Tunnari: Tässä on tullut kivasti edistystä. Välillä tosin kyllä vielä epävarmuutta ja arvailua, mutta useimmiten V muistaa käyttää nenää ja onnistuu poimimaan oikean kapulan.

Kaukot: No plaah. Periaatteessa ok, mutta ei kuitenkaan lähelläkän sitä tasoa, miten V osaa tehdä avo-luokan tasoiset kaukot.

Paljon työtä, mutta oikeasti kaikki on saavutettavissa. Eiköhän se tästä. Aikataulua en aseta, mutta olishan se kiva jo vaikka talvella päästä kisaamaan. Tosin juoksut voivat kyllä (taas) sotkea ihan kaikki suunnitelmat.

Kesäkuulumisia

Kuukausipa tosiaan vierähti ilman päivittelymahdollisuuksia. Kaikenmoista tähän onkin mahtunut. Treenirintamalla on tokoiltua ja vielä enemmän nomeiltu. Tokojutuista taidan kirjoitella ihan oman postauksen tässä myöhemmin, ihan vaan omien ajatusteni jäsentelyä varten

.

Taippareissa käytiin puolitoista viikkoa sitten. Erittäin harmillisesti tulokseksi kirjattiin kuitenkin NOU0, sillä kauimmainen veneestä heitetty lokki jäi noutamatta. Muutoin hyvä suoritus (Vala pääsi tekemään kuitenkin hakuruun, joka meni ihan kivasti), mutta ihan mieletön harmitus jäi kuitenkin päällimäiseksi mieleen. Kuten kasvattaja-Annalle laitoin viestiä, siinä vaiheessa teki kyllä todella mieli vaan luovuttaa ja lopettaa koko homma tähän. Sen verran paljon näitä juttuja on treenattu, ja sitten kokeesa tuleekin joku ihmeongelma yllättäen. Vähän siinä piti rauhoittua, ja kyllä me sitten seuraava päivänä heti suuntasimme kuitenkin vesinoutoja treenaamaan (tarviiko kertoa, että treeni meni täydellisesti?). Pistin myös uuden ilmoittautumisen seuraaviin kokeisiin muutaman viikon päähän.

Tokokisoja meillä piti olla juhannuksen jälkeen parikin kappaletta, mutta ne molemmat jouduin perumaan Valan saaman hotspotin takia. Ihottuma onneksi parani supernopeasti, joten muutoin ei haittaa ole ollut. Kisojen suhteen tosin on nyt sitten pohdittava, mitä tulevien strattien kanssa tekee. Kisatako vielä avossa vai olisko kuitenkin aika siirtyä voivoi-luokkaan? Näitä mietteitä kuitenkin ehkä enemmän tosiaan myöhemmin.

Kesä ja hyvä ruoka :)

Nätti Luca-sheltti kävi meillä viime viikolla kylässä tutustumassa "isoon" koirakaveriin. Aika jänskää ja epäilyttävää Lucan mielestä olikin, mutta siihen nähde iltapäivä sujui mukavasti. Ehkä se siitä, jos ja kun päästään treffaamaan uudemman kerran.

Viime viikonlopun vietimme jälleen mökkeillen. Ohjelmassa oli Valalle toki niitä vesinoutoja ja muuten vaan sitten kaikenlaista hengailua. Vala lähti lauantaina kepon mukaan riistakolmiolaskentaan, mutta eipä minunkaan tarvinnut silti ilman koiraa jäädä, sillä itse sain kaverikseni mustavalkoisen otuksen, jonka kanssa suuntasin metsään keräämään mustikoita ja kanttarelleja viikonlopun ruokatarpeiksi.

On se vaan hauska koira ja kivaa seuraa (eipä muuten paimen ala piipata, kun mitään ei tapahdu, vaan malttaa sen sijaan tarkkailla ihan rauhassa vieressä. Kivaa vaihtelua :D ) Muutoinkin Jaska on kyllä luonteeltaan aivan erilainen Valaan verrattuna, vaikka molempia yhdistääkin erittäin aktiivinen luonne. (Tai no itse asiassa pakko mainita, että kyllä tuokin osaa kitinän jalon taidon. Jaskalla se tosin tapahtuu silloin, kun se yrittää epätoivoisesti saada sängyn alla nukkuvaa Valaa liikkumaan...)

Lauantaina ehdimme myös tekemään pienen shoppailukierroksen Heinolassa koirien jäädessä lepäämään mökille. Kaikenmoista tulikin hommattua loppukesän / syksyn aktiviteetteja silmällä pitäen. Valakin sai tuliaisena karvaisen "sorsan":

Itse asiassa paketissa olio on tituleerattu kanadanhanheksi, mutta on se nyt minun mielestäni aika pienen kokoinen moiseksi... ehkä se on sitten vain tuo väritys. Ei itse asiassa ollut kyllä yhtään pöllömpi noutoesine, sillä ankka on sen verran paksumpi, että Valan on pakko tarttua siihen kunnolla saadakseen sen kannettua. Toimi ainakin ihan kivasti vesinoudoissa, ja lensikin varsin hyvin.

Whii, tahaton blogitauko on ohi!

Vuodatus.net:in käyttökatko takia en tosiaan ole kuukauteen päässyt lainkaan käsiksi blogiini. Vaan nytpä näyttää homma vihdoin pelittävän jälleen. Tosin ei minulla ole taas itselläni nyt enempää aikaa mitään tänne raportoida - mutta joskohan sitä ensi viikolla sitten. Tekstiä ja kuvia luvassa! Nyt kuitenkin on aika hoitaa työpäivä loppuun ja sitten nauttia tuosta omituisesta taivaalla näkyvästä valoilmiöstä.

Miksi ei ehdi treenata?

Katselin tänään aamupäivällä töissä kahvitauolla kalenteriani. Parin viikon päästä on tokokisat. Fuck.

Kuka osaa kertoa, mihin kesäkuu on kadonnut? Noihinkin skaboihin piti olla vielä ties kuinka kauan aikaa, mutta nyt ei sitten olekaan. Minua on huijattu, selkeästi. Tarttis varmaan treenata. Siis aktiivisesti ja fiksusti.

Onhan me jotain tehty, mutta aika epämääräisesti ja epäsäännöllisesti sekä keskitytty enemmän ruutuun ja tunnariin sekä kaukojen seisomiseen (ei sillä, että noissakaan oltaisiin hirveästi edetty). Viime viikolla saatiin sentään treeniseuraa Noorasta & Viirusta, joiden kanssa tehtiin tokoa ja nome-tokoa. Oli itse asiassa varsin hyvät treenit :)

Juhannuksena olisi periaatteessa ollut mahdollisuuksia tehdä vaikka mitä, kun olimme mökkeilemässä. Vala kuitenkin vouhotti päivät pihalla Jaska-bortsun kanssa, missä se väsytti itsensä aika totaalisesti. Sinänsä toki hyvä, tulipahan ainakin kunnolla liikuntaa! Sitäpaitsi kyllähän koira nauttii olostansa, kun saa vapaasti viipottaa metsissä ja järven rannalla. Yhden yön nukuimme teltassa, sillä pitihän sitä päästä koenukkumaan uusi erämessuilta hankittu teltta. Lisäksi ihan tarkoituksella aloitettiin helposta paikasta (mökin lähellä), kun yhtään ei tiennyt, miten V asiaan suhtautuu. Hyvinhän tuo sujui, vähän Vala alkuun ilmoitteli joistakin äänistä, mutta pääasiassa se kuitenkin nukkui jaloissani.

Uintia sentään treenattiin, ja minäkin rohkaistuin pulahtamaan järveen. Aika kylmää oli vesi kyllä, ettei siellä kovin pitkään tarjennut polskutella. Dami oli kuitenkin mukana, joten tehtiin muutamia noutoja siinä sitten. Innostuessaan Vala aloitti taas räpiköinnin ja unohti takajalkojensa olemassaolon, mutta nyt pääsin itse hyvin puuttumaan tilanteeseen ja nostamaan sitä vähän pepun alta, jolloin uintikin korjaantui. Päätä se koittaa pitää edelleen korkealla, en oikein tiedä, pystyisikö tätä mitenkään opettamaan vai tulisiko se sitten vaan joskus ajan myötä. Tuulikki kävi hieromassa Valan ennen juhannusta ja totesi Valan niskan olevan aika jumissa. Jumit saatiin kyllä auki, mutta kyllähän tuo uintityyli saa niskan varmasti aika nopeasti uudestaan jumiin. Pitää seurailla tilannetta.

Viime viikolla tuli taas koirapakastimeenkin v'ähän lisää täytettä, sillä löysin lenkillä kuolleen lokin... :-) Pienihän se on, mutta pakko oli ottaa talteen. (Ja oikeastaan ihan näppärän kokoinen, sillä se mahtui kakkapussiin, ja oli siten helppo suht huomaamattomasti kuljettaa mukana :D)

Hakutyöskentelyä

Nometreeneissä

Nometeltiin Nuuskulaisten kanssa. Paikalla oli tosi paljon pentuja ja muutama kokeneempi sekä me. Tuli vähän sellainen väliinputoajan olo tällä kertaa. Pupsit teki ihan alkeisharjoituksia, kokeneemmat halusivat lähteä tekemään ohjauksia. Minä halusin tehdä Valalle hakuruudun, joka onneksi saatiin sitten myös järjestettyä. Ruudun täyttäjänä oli V:lle entuudestaan tuntematon henkilö, eikä hakualueella ollut nyt lainkaan minun tai kenenkään tutun ihmisen jälkiä (tämä oli treenin tarkoituskin). 6 damia ja n. taipparikokoinen alue. Vala teki ihan hyvää työtä ja löysi 4 ensimmäistä damia helposti, viides teetti jo hieman enemmän työtä, joten lopettiin sitten siihen, että jäi mukava onnistuminen loppuun (minulla ei ollut edes tietoa viimeisen damin sijainnista).

Sivussa tehtiin kepon kanssa Valalle myös pieni markkeerausharjoitus. Ensin ykkönen pieneen pusikkoon. Vala näki heiton hyvin, mutta ei silti oikein edennyt pudotuspaikalle asti vaan jäi pyörimään lähemmäs. Pienen hakukierroksen jälkeen dami löytyi. Seuraavaksi kakkonen niin, että ensimmäinen heitto tuli samaan paikkaan kuin edellinenkin ja toinen sitten ehkä n. 90 asteen kulmaan siitä. Vala lähti ensin jälkimmäiselle, jossa taas toistui sama, että Vala jäi etsimään damia jokusen metrin lähempää kuin todellinen putoamispaikka oli, ja haulla sitten sai damin ylös. Ensimmäisenä heitetty dami löytyi sitten vähän paremmin, ja tällä kertaa V:llä selkeästi oli pysynyt pudotuspaikka muistissa. Hyvä niin. Etäisyyksien hahmottamista pitäisi kyllä jotenkin treenata, kun nyt selkeästi jää aina pyörimään paljon lähemmäksi. En tiedä, onko vaan kokemattomuutta (markkeerauksia on kuitenkin tehty tosi vähän) vai olisiko se oppinut, että meikäläinen heittää damia aika lyhyen matkan, eikä siksi etene (ja nyt sitten ei tajua, kun onkin toinen heittäjänä).

Ennenaikainen ilo

Töistä tullessa ensimmäisenä vastassa oli kaksi ruskeata läikkää matossa. Hajun perusteella (tai oikeastaan hajuttomuuden) kyseessä oli kuitenkin "vain" nappulaoksennus, joka sittemmin oli ilmeisesti syöty toiseen kertaan. Oh well.

Yksi vaakku oli sulamassa päivän ajan, joten heti töiden jälkeen lähdettiin treenaamaan. Luottavaisin mielin suuntasin järven rantaan tekemään vesinoutoja. Edellisessä postauksessa hehkuttamastani uimataidosta ei ollut vaan nyt enää tietokaan. Ihan järjetöntä räpiköintiä, uppeluksiin painumista, lisää räpiköintiä, uppeluuksin, räpiköintiä ja muuta sähläystä ja minä rannalla valmiina potkaisemaan kengät pois jaloista ja syöksymään veteen onkimaan idiootin koirani takaisin pinnalle. No en mennyt veteen ja koirakin selvisi kotiin. Intoa sillä on vaikka kuinka paljon ja se menee veteen hyvin mielellään, joten sen suhteen meillä ei ole ongelmaa. Käytössä oli nyt tuollainen suht ohut vesidami (ajatuksena oli, että olisin vaakunkin voinut pistää vesille, jos daminouto olisi sujunut ok.), jota Vala kyllä haki sitkeästi kaikesta huolimatta ja piti otteen damista, vaikka välillä tulikin noita sukelluksia ja uiminen oli vaan paikoillaan lätkyttelyä ja pyörimistä. Mutta voi *ttu. Miksei tämä suju?!

Vaakulla tehtiin sitten kuivalla maalla muutamia perusnoutoja ja hinkattiin pitämistä. Ei olisi varmaan kannattanut, kun oma fiilis oli aika huono tuon uimaepisodin jälkeen. Mutta kun se vaakku oli nyt sulana, niin pitihän sitä käyttää. Sellainen välttävän arvosanan treeni. Olisi kannattanut jättää väliin. Ärsyttää, kun jään itse hinkkaamaan liikaa luovutusten kanssa, mutta en vaan yhtään tykkää kun toi tulee ja roiskaisee linnun johonkin jalkojen juureen (kun se kuitenkin sinänsä osaa täydellisen tokonoutoliikkeen yms.) ja luikahtaa aina sen jälkeen parin metrin päähän. Sivulle-käskylläkin on työn ja tuskan takana saada V tulemaan sivulle ja pitämään vaakkua suussa yhtäaikaa. Aina se sylkäisee sen linnun pois. Tästä käytiin aika vakavia neuvotteluja, joiden seurauksena V kyllä lopulta saatiin perusasentoon vaakun kanssa, mutta ei tästä todellakaan hyvä fiilis jäänyt.

Ehkä ollutkin liian hyvää ja iloista treenibloggausta viime aikoina, joten otetaan nyt tähän väliin tällainen avautuminen perjantain kunniaksi.

Aika huono treeniblogi

Vähän laiskasti tulee näitä juttuja nyt tänne kirjoiteltua. Enkä lupaa jatkossakaan parantaa tapojani. Fiksua olisi kirjoitella, ihan vaan itseni takia. Jäisi paremmin muistiin ja tulisi enemmän prosessoitua treenijuttuja. Ei vaan ehdi, jaksa ja viitsi.

Tokoteltu on kuitenkin aktiivisesti ja jonkin verran tehty taipparijuttujakin. Viime viikolla Vala teki lähimetsikössä pienen, 3 vaakun, hakuruudun. Ekalla vaakulla V epäröi ja nuuskutteli pitkään sekä siirteli lintua lyhyitä matkoja ennen palautusta. Koitin hakea sitä tokon treenifiilistä nyt tähänkin hommaan, joten käytössä oli myös lelupalkka. Se saikin Valan syttymään, joten kaksi jälkimmäistä vaakkua palautuivat ihan eri vauhdilla. Kahdessa ensimmäisessä palautuksessa heitin lelupalkan taakseni "lennosta" ts. koira sai pudottaa kantamansa linnun siihen paikkaan, kun näki lelun ja kuuli kehu-/vapautussanan. Viimeisellä vaadin sitten palautuksen minulle asti, joskaan tämä ei mikään erityisen nätti ollut, vaan Vala sylkäisi vaakun jalkojeni juureen. Haku sinänsä oli vähän nuivaa, ja V selkeästi lähinnä seuraili minun jälkiäni alueella...

Kasvattaja Anna heitti haasteen ja yllyttää kovasti nyt taippareiden suorittamiseen, ja kyllähän se aktiivisesti pyörii omissakin ajatuksissa ja haaveissa. Katsotaan nyt, miten tämän projektin kanssa käy.

Tokoilua on harrastettu Hellun & Syken kanssa, Nuuskujen kimppatreeneissä sekä omatoimisesti. Vala on tehnyt vähän sekalaista settiä kaikesta. Tunnari sujui Hellun kanssa treenatessa heikommin kuin edellisellä treenikerralla. Toisaalta taas sitten myöhemmin itse tehdessäni yksin Valan kanssa (voikukkapusikossa), liike oli taas paljon paremmassa kuosissa. Mättääkö siis taas vaan joku, mitä minä teen / käyttäydyn eri tilanteissa eri tavoin? Paikkamakuuta on tehty joka treenikerralla, ja nuuskulaisten kanssa tehtiin vielä paikkaistuminenkin. Istumista on tehty tosi vähän, joten siinä pysyttelin toistaiseksi koko ajan koiran näkyvillä ja kävin kertaalleen välissä palkkaamassakin (kokonaisaika reilu 2 min). Seuruuta ihmeltiin myös ja tehtiin käskytettynä kaavio, jossa oli erikoispaljon pysähdyksiä. Nyt pysähdykset ok, tosin mulla oli myös namit valmiina ja palkkasin jokaisen pysähdyksen perusasennosta. Sen sijaan sain palautetta, että V tiputtaa kontaktin ja alkaa katsella ympäristöä jokaisen pysäytyksen jälkeen ennen liikkeellelähtöä. Sitten tulee taas sellainen pieni "jaa häh, taasko me mennään?" -koiran osalta, kun lähdetään uudestaan liikkeelle. Vala kyllä paikkaa hyvin ja tekee sen jälkeen taas mallikasta seuruuta. Ihme juttu silti. Jotenkin tähän varmaan olisi syytä puuttua.

Luoksarissa Vala ennakoi aika roimasti pysäytyksen nyt... hmm. Ehkä jätetään nyt hetkeksi ihan kokonaan tauolle (esim. viikon ajaksi) ja katsotaan sitten uudestaa, mikä on tilanne, ja millaista treeniä kannattaisi lähteä tekemään ennen seuraavia kisoja.

---------------------------------------------------------------------------------------------

Muutoin mainittakoon vielä, että olen kovin iloinen Valan kauniin Ruuti-siskon ja tämän perheen puolesta, sillä Ruuti saavutti viime viikonloppuna FI MVA -tittelin. Onnea!