lauantai 24. marraskuuta 2012

Tokoa aina vaan



Eipä muuta ollakaan tehty. Toko, tokoa, tokoa. Tolleristien näytelmätreeneissäkin Vala treenasi vaan tokoa... On aika hyvä fiilis tästä tekemisestä. Paljon on vielä puuhaa jäljellä, mutta pistin silti kisailmon menemään. Sittenpä sen näkee, mikä on osaamistaso, kun pitää tehdä kaikki liikkeet kerralla. Ajattelin, että sen pohjalta on sitten taas hyvä suunnitella jatkotreenit ja keskittää harjoittelu oikeille osa-alueille ja sitten miettiä kunnolla kevään kisakalenteria.


Karvaton Vala treenaa ruutua joskus lokakuussa... (c) Ida Danielsson.
Ei ollut uudempia kuvia tähän hätään, sillä kuten muutkin ovat ehkä havainneet, ulkona on kovin harmaata ja sateista, eikä keli siksi houkuttele hinaamaan kameraa mukaan treeneihin.

Tosin ehkä Valankin kanssa olisi hyväksi vähän muistutella mieleen niitä poseerausjuttujakin, sillä vielä yksi näytelmäesiintyminen on tiedossa tälle vuodelle. Kai tässä vielä ehtii. Tai sitten ei, sillä gradu teettää juuri nyt ihan kivasti töitä. Tutkimussuunnitelma pitää palauttaa huomenna ja viikon päästä on tiedossa neljänä (!!) päivänä seminaaria (ja niihinhän pitää valmistella omat esitykset (2 kpl) sekä opponnoinnit (3 kpl)).

Löysin eilenillalla uuden suosikin, yhtye nimeltä Raubtier. Aika junttaus, mutta kuulosti livenä siistiltä! (Ja toimi hyvänä vastapainona akateemisen tutkimuksen kanssa puurtamiselle.. :D)




Ja olihan se pääesiintyjä Sabatonkin aika huippu! Huikea fiilis ja meteli loppuunmyydyllä keikalla :)


1 kommentti:

  1. Teitä on heitetty Liebster Blog -haasteella! :) http://tiitelin.blogspot.fi/2012/11/liebster-blog.html

    VastaaPoista