sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Usva 6kk



Usva täytti perjantaina 6kk. Painoa sillä on jo 14,3 kg ja korkeutta n. 48-49 cm. Yritin kovasti sille kuiskutella, että nyt voisi sitten olla aika hyvä hetki jo lopettaa korkeuskasvu... paitsi, että etuosa saisi kyllä ottaa takaosan kiinni kasvussa, ettei koira näyttäisi niin eripariselta...

Hauska pentu se on ollut. Energiaa on tällä hetkellä ihan hirveästi ja välillä ärsyttää itseä ihan suunnattomasti, kun en ehdi sen kanssa puuhata niin paljon kuin haluaisin. Toisaalta Usva on osoittautunut aika kivaksi pennuksi, ja se kestää kyllä kotona ihan nätisti, vaikka välillä onkin turhan pitkiä kausia, että ei tehdä mitään, missä energian pääsisi purkamaan.

TamSKin hallilla on käyty treenaamassa muutamia kertoja, välillä yksin omalla vuorolla ja välillä sitten Pirkan Nuuskujen kouluttajien vuorolla niin, että kentällä on ollut samaan aikaan paljon muitakin koiria ja ihmisiä. Usvan treeni hallilla on sisältänyt pääasiassa leikkimistä minun kanssani, sekä vähän kontaktikävelyä ympäri kenttää, ja vähän istu, maahan ja odota -käskyjen harjoittelua. Yksin tehdessä on myös pari kertaa tehty irtoamista, että U on saanut juosta toiseen päähän kenttää sinne jätetyn lelun luo. Usva on nopeasti päässyt yli jäskätyksestä, jota vieraiden koirien haukunta sai aikaan (ja sitähän hallilla riittää...). Alkuun sitä myös kimppatreeneissä epäilytti vähän muut kentällä olijat. Samaan aikaan se kuitenkin oli ihan uskomattoman ihana ja epävarmuuden "turvana" haki kontaktia minuun, josta pääsin hyvin sitä palkkamaan, ja näin sen itsevarmuus nousi ihan kohisten. Samaten leluilla se leikkii todella hyvin, vetää mielellään. Pieni epävarmuus toisia koiria kohtaa näkyy välillä siitä, että silmät pyörii päässä, mutta samaan aikaan se pitää kuitenkin tiukasti lelusta kiinni ja jatkaa leikkiä. 

Vitsit, kun vaan oliskin enemmän aikaa puuhailla yhdessä! Tämä alkuvuosi on vaan aina niin hankala, kun itse olen "koko ajan" töissä.

Riistaa Usva on nähnyt nyt alkuvuonna pari kertaa, silloin tammikuun alussa pentutreffeillä ja siitä sitten kolmen viikon päästä kotona sulatin sille variksen. Kotona meininki variksen kanssa meinasi lähteä vähän lapasesta, kun oli niiiin siistiä kantaa lintua. 

Hakua Usva on aloitellut ihan vähäsen, tätä olisi syytä alkaa työstää enemmänkin. Lähinnä nyt alkuun saada "etsi" -käskysana kunnolla ajettua sisälle. Isojen damien kantaminen on myös treenilistalla, homma meinaa mennä nyt vähän pelleilyksi. Samoin lumi häiritsee Usvaa paljon, jos (kun) treenataan ulkona ja lunta tarttuu dameihin kiinni. Luoksetulopilli sillä on vahva, sitä käytetään satunnaisesti lenkillä ja siitä tulee aina superkehut ja namit. Lähihakupilliä ei olla oikeastaan nyt juuri tehty lumien tulon jälkeen, ehkä sitäkin olisi kuitenkin hyvä vähän muistutella mieleen. 

Lisäksi kotona on vähäsen treenailtu takapään käyttöä (siis tosi vähän, tätäkin olisi hyvä tehdä enemmän). Etujalat tasapainotyynyn päällä pyöriminen on ollut treenissä, tai lähinnä se on meillä tässä vaiheessa ihan muutamia askelia, ei siis vielä mitään pyörimistä varsinaisesti. Lisäksi nyt on opeteltu kiipeämään portaita ylöspäin. Haluan, että U oppisi kävelemään raput nätisti ylöspäin; rynniminen ja hyppiminen ei ole sallittua. 

To-do-list sisältää siis ainakin: istu, maahan, seiso, pistä maate (taukokäsky), sivulletulo (tätä varten ensin se alustalla pyöriminen), etsi, perusnouto...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti